sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Viikko 52 ja Sysikallio100 raportti

Jaahas. Viikko on mennyt Sysikalliosta kotiutumisesta ja ajatukset ovat menneet aika ylös ja alas, ristiin rastiin. Tämänkin raportin olis voinut kirjoittaa aikaisemmin, mutta vähän on pitänyt hautoa ajatuksia ja miettiä tapahtunutta. Aika erilainen raportti olis tullut viikko sitten ja toisaalta aika erilainen raportti tulisi jos sen kirjoittaisi vasta jonkin ajan kuluttua. Ainut mikä on selvää on se, että ajatukset ovat selkeästi vielä olleet Sysikallion nousuissa ja laskuissa.

Mutta jos aloitetaan siitä raportista. Kisaviikko meni normaalisti parin lyhyen ja kevyen lenkin parissa. Puolisentuntia tuli juostua matolla kisaviikolla pariin otteeseen ilman sen kummempaa tunnetta paremmasta tai huonommasta. Mitään sen kummempaa tankkausta en tehnyt kuten en tällaiseen pitkään kisaan muutenkaan tee. Lähinnä mietittiin varusteita ja mahdollisia eteentulevia tilanteita ja niistä selviämistä. Tosin välillä yritettiin panostaa myös tulevaan jouluun.

Leipuri Rusina

Lepoa ennen kisaa ehti saamaan riittävästi, kun kisa alkoi vasta lauantaina. Viime vuonna rutistus alkoi jo työviikon päätteeksi perjantaina. Nyt alla oli kuitenkin hyvät yöunet ja päiväunet. Kisapaikalle savuimme puolisen tuntia ennen lähtöä ja väkeä oli jo paikalla mukavasti. Viimeiset viritykset ja varusteiden vaihdot ja matkaan pääsimme aikataulussa klo 16.

14 rohkeaa ja päätonttu
Eka kierros mentiin kimpassa, tai ainakin se oli tarkoitus. Janne vielä merkkasi samalla reittiä, kun meikäläisellä hermot petti ja lähdin sitten menemään omaa vauhtia. Ei mitään suurempaa eroa syntynyt (ehkä), mutta sain sitten rauhassa nauttia ekan kierroksen jälkeisestä huollosta.

Enää 63 kierrosta
Kisatoimisto

Lämpötila pääsi vähän yllättämään ensimmäisillä kierroksilla, kun nollakelistä huolimatta vaatetusta tuntui olevan aivan liikaa päällä. Juoksin ekat kierrokset samalla vaatetuksella, kunnes jossain vaiheessa oli pakko vähentää. Kova hikoilu aiheutti melkoiset krampit jaloissa, mutta sain ne loppumaan suolaa ja juomista lisäämällä. Samalla kyllä kierrosajat hieman tippuivat.

Reitti oli hyvässä kunnossa. Kallioiden päälliset olivat paikoin jäässä, mutta muuten maa oli pehmeä ja sula. Olin lähtenyt matkaan ilman nastareita, koska jalat eivät kestä niillä juoksemista näin pätkää matkaa. Laskin, että lämpötilan kylmetessä nastarille olisi käyttöä kisan myöhemmässä vaiheessa. Alussa oli siis syytä helliä jalkoja perustossulla.

Varusteiden vaihtoa hymyillen
Jalkakramppien loputtua matkanteko jatkui normaalisti. Vauhti tuntui hyvälle ja eroa raatoauraan tuli tasaisesti. Tauot pysyivät siellä 3-5 minuutin paikkeilla riippuen siitä mitä huoltotoimenpiteitä jouduttiin tekemään.

Jo alkumatkasta tuli liukkaiden kallioiden ja sammalten takia kaaduttua joitakin kertoja, mutta vähän myöhemmin yhdessä alamäessä kaaduin sitten vähän pahemmin. Tulin alas olkapää edellä ja hetken ihmettelyn jälkeen tuntui, ettei mitään sen pahempaa kuin aikaisemmillakaan kerroilla sattunut. Huomasin kuitenkin seuraavassa ylämäessä käsiä käyttäessä, että vasen olkapää ei ihan ole nyt kunnossa. Sama kipu jatkui koko loppukierroksen.

Yöllä jossain vaiheessa alkoi syömisen kanssa olla vaikeuksia. Mikään ei tuntunut oikein maistuvan, mikä ehkä kertoo liian kovasta vauhdista. Sama vaiva on ollut kaikissa tämän vuoden kisoissa. Ihan jotain pientä sekalaista sain syötyä huoltotaukojen aikana, mutta ei mitään suurempaa. Jossain vaiheessa puristin väkisin vähän pastaa alas vatsaan. Ja sain sen vielä pysymäänkin siellä. Yön aikana mustikkakeitto oli hyvä ja sitä sain juotua mukavasti. Katselin kateellisena, kun Antti syö hyvällä ruokahalulla kaikkea mitä pöydästä löytyi.

Huoltopöytä

Aamulla vauhti oli jo hieman pudonnut ja lämpimän huoltotilan vetovoima lisääntynyt. Huollossa aika venyi ja jokaisen kierroksen jälkeen tuntui olevan jotain erittäin tärkeää huoltohommaa. Jos ei ollut vaatteiden vaihtoa niin piti yrittää syödä tai tyhjentää tossuja kivista tai jotain muuta juoksemista mielenkiintoisempaa.


Aamupuuroa pitkin hampain
Powernäpit aamulla







Jo aamupäivällä kävi selväksi, että pääseminen 64 kierrokseen ei tällä kertaa olisi mahdollista. Coachi vaistosi omat tuntemukseni jo aika varhaisessa vaiheessa vaikka siitä ei ääneen vielä puhuttukaan. Ongelmat olkapään kanssa eivät tulisi helpottamaan kisan aikana, mutta vatsan kanssa oli vielä toivoa. Hidastunut vauhti ei kuitenkaan ollut vielä helpottanut syömistä. Reitin ylä- ja alamäet vaativat voimakasta käsien käyttöä ja niissä yhdellä kädellä eteneminen tuotti kyllä vaikeuksia.

Sunnuntai alkoi valkenemaan, mutta se ei kuitenkaan tuonut toivottua lisäpotkua. Kierroksen 22 jälkeen pidin tunnin tauon, jonka aikana yritin saada vähän nukuttua. Eipä siinä ihan unta ehtinyt saada, mutta lepo kuitenkin. Puhtaiden vaatteiden ja pienen tankkauksen jälkeen matka jatkui. Seuraavien kierrosten mukaan lähti aina joku huoltoporukasta tai muuten mukana olleista.

Taas yksi kierros takana isommalla porukalla
Kello 11 ensimmäisen cut off ajan täyttyessä oli selvää, että kisassa oli mukana enää kolme juoksijaa, Anna Hopia, Nopsakoipi sekä minä. Anna kuitenkin päätti lopettaa kisan 20 kierroksen jälkeen, joten jatkoimme Nopsakoiven kanssa etenemistä kahdestaan. Itse kierrokset olivat edelleen suht nopeita, mutta huoltotaukojen pituudet venyivät entisestään. Oma motivaatio alkoi hiipumaan, kun vatsa ei lähtenyt toimimaan ja tavoite alkoi selvästi olla tavoittamattomissa. Miltein kahden yön ja päivän viettäminen reitillä ei houkutellut lainkaan. Neuvottelimme Nopsakoiven kanssa jokasella kerralla, kun näimme radalla. Itselle oli ihan sama oliko kierrettyjä kierroksia 25 tai 35 siinä vaiheessa, kun päätös lopettamisesta tehtäisiin. Vähän yhden jälkeen iltapäivällä ja 27 kierroksen jälkeen päätin lopettaa kisan. Edes 40 kierroksen kiertäminen ei motivoinut jatkamaan. Aikaa siihen olisi ollut juuri riittävästi. Myös Nopsakoipi lopetti kisan kierrosta myöhemmin.
Mitäs tehtäis?
Aika 21.40, matka 67,5 km, nousua +9450m, kierroksia 27. Lopputulos DNF.

Oliko tämänkertainen Sysikallio100 reitti sitten liian kova? Satamailiselle ehkä, mutta ei missään nimessä 100 kilsan kisaan. Mutta reitti on niin vaativa ja aikarajat niin tiukat, että kovin paljoa vastoinkäymistä ne eivät kestä. Tällä kertaa ei henkiset voimavarat riittäneet puskemaan loppuun kaikkien näiden ongelmien keskellä. Ei vaan onnistunut.

Hyvänä päivänä lyhyemmän reitin voi läpäistä useampikin juoksija. Pidemmälle matkalle pitää jo sattua muutama "pöljäpäivä", että siitä pääsee läpi.

Vaikka kisan aikana vannoin, että 2015 en halua edes kuulla koko tapahtumasta, niin neuvottelut osallistumisesta ollaan jo aloitettu ;-)

Vannomatta paras


Antti Nousiaisen kuvat.
Niiloksen video:


2 kommenttia:

pasi.koskinen kirjoitti...

Hyvä raportti.

En malta olla kommentoimatta sitä että yleensä pitkien, siis päiväkausien suorituksiin kuuluu samanlaisia tuntemuksia joista kirjoitit.
Noista tuntemuksista kuten syömisestä kisan aikana selviää vain harjoittelemalla.
Siis mielikuvin lenkkien aikana ja syömällä.

Se on vain se hetki käytettäväksi...

StanleyPark kirjoitti...

Kiitos Pasi. Jostain syystä tänä vuonna on vatsa ollut erityisen herkkä kisoissa. Pitäisi varmaan ihan perus pitkillä lenkeillä harjoitella useammin tuota syömistä. Eli eväät reppuun viikonlopun lenkeille.

Hyvää uutta vuotta sinulle,
SP