sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Viikko 29 ja Evo multisport

Paljon on ehtinyt taas viikossa tapahtua. Vielä alkuviikosta oltiin Edmontonissa ja aloiteltiin hiljalleen lenkkeilyä Sinister7 kisan jälkeen. Lämpötilat olivat aamulla herätessä alle 20 asteen, mutta jo pari tuntia myöhemmin ulkona tarkeni jo mukavasti. Iltapäivällä lämpötilat huitelivat yli 30 asteen.

Maanantaina juoksin puolentoistatunnin lenkin joenvarressa kulkevia polkuja ja samalla otin reitiltä vähän videota. Reidet tuntuivat taas asteen paremmilta ja juoksu muutenkin hyvälle. En kuitenkaan löytänyt etukäteen kartasta etsimääni polkua. Lenkin jälkeen tutkin kartan vähän tarkemmin ja olinkin etsinyt polkua väärältä puolelta jokea. Tiistaina tein uuden yrityksen löytää haluamani polku ja kyllähän se sieltä sitten löytyi. Eli taas löytyi uusia paikkoja, jossa en aikaisemmin ole juossut. Ulkoilupolku oli osin sortunut jokeen ja reitillä oli paljon varoituskylttejä.





Keskiviikkona kävin juoksemassa aamulla lyhyen puolentunnin lenkin. Iltapäivällä olimmekin sitten lähdössä kotiin päin. Kotimatka kesti Islannin kautta lentäen vain runsaat 10 tuntia. Kotona olimme torstaina iltapäivällä. Vaihtomme Islannissa oli kuitenkin niin nopea, että matkalaukut tulivatkin sitten vasta seuraavana päivänä. Islannin kentällä törmäsimme vielä Mikkoon ja Saijaan, jotka olivat olleet siellä kisaamassa. Kuulosti todella hienolta kisalta.

Viikonlopuksi olimme Jussin kanssa suunnitelleet osallistuvamme Evon multisport kisaan. Vaikka Sinisteristä ei ollut kulunut kuin kaksi viikkoa niin olo ja kroppa muutenkin oli viimeisen viikon tuntuneet sen verran hyvältä, että olin suhteellisen luottavainen kisan suhteen. Olimme mukana miesten kilpasarjassa.

Olimme lauantaina kisapaikalla hyvissä ajoin. Viimeiset kamojen viritykset ja reittisuunnittelu sujuivat hyvin.

Viimeiset viritykset.
Jussi odottavaisena ennen lähtöä
Kisa alkoi kolmella perhoslenkillä kisakeskuksen tuntumassa. Ensin kuitenkin kasattavana oli lähdössä jaettu "karttasilppu", joka tuli kasata perhoslenkkien ymmärtämiseksi. Lyhyen nyhertämisen jälkeen saimme palat teipattua yhteen. Aikaa tehtävän suoritukseen kului vajaa 14 minuuttia.

Palapelikartta
Sen jälkeen alkoi pyöräilyosuus, jossa kierrettävänä oli yhteensä kahdeksan rastia. Pääsimme heti alussa hyvään porukkaan ja alkuvauhti oli erittäin kovaa. Kartan mittakaava 1:26000 tuotti kuitenkin yllätyksen ja olin tekevinäni viisaan reitinvalinnan, kun koko muu porukka lähti päätieltä painelemaan pohjoiseen pientä hiekkatietä meidän jatkaessa suoraan. Runsaat kaksi kilometriä poljettiin pitkäksi ennen kuin tien eteläpuolella ollut järvi pysäytti matkanteon. Siitä sitten uukkari ja takaisin. Tässä vaiheessa olimme varmaan pudonneet joukon hännille. Samalla kaikki hyvät letkat olivat menneet ja jouduimme tekemään työtä kahdestaan. Tosin Jussi teki suurimman osan vetotyöstä meikäläisen yrittäessä roikkua perässä karttaa lukien.

Pyöräilyn ykkösrastin jälkeen tapahtui heti seuraava kupru, kun vauhdissa luin jo reittiä kolmannelle rastille. Pyyhälsimme tien vieressä olleen kakkosrastin ohi leimaamatta sitä lainkaan ja tulimme suoraan kolmannelle rastille. Tämän virheet tosin saimme tietää vasta maaliin tultuamme leimoja setviessä.

Vauhdin hurmaa pyöräillessä
Tiukasti peesissä
Loput pyöräilyrasteista löytyivät hyvin. Vitosrastille tultaessa vatsa oli sen verran sekaisin, että piti tehdä nopea puskareissu. Kutoselle tullessa emme löytäneet kartassa ollutta polkua ja jouduimme tekemään pienen lisäkierron. Seiskarastilla oli Quest1 tehtävärasti, jossa piti kiertää kolmen frisbiekorin kautta. Yhteistulos kahdeksan oikeutti kahteen sakkokierrokseen, joka tarkoitti rannassa olleiden laitureiden kiertämistä kahdesti kahlaten. Vettä oli noin rintaan asti. Nam.
Tehtävärastilla
Sakkokierroksella
Sen jälkeen oli lyhyt pyöräily suunnistuksen ja melonnan vaihtopaikalle. Reidet olivat melkoisen loppu pyöräilyn viimeiset viisi kilometriä. Pyöräilyssä kertyi matkaa noin 45 kilsaa ja aikaa kului noin 2.10 h tehtävärasti mukaan lukien.

Sen jälkeen vuorossa oli suunnistusosuus, joka osoittautui ennakoitua haastavammaksi. Kartasta oli jätetty pois kaikki pienemmät hiekkatiet ja polut. Ennen kakkosrastia vatsa oli taas sen verran sekaisin, että edessä oli toinen puskareissu. Suunnistusradan itäpuoli osoittautui hienoksi suppamaastoksi, jossa tosin kartalla pysyminen tuotti välillä vaikeuksia. Seiskarastin juoksimme selkeästi pitkäksi, mutta muuten ei suurempia ongelmia ollut. Ihan pientä koukkua vaan.

Nyt tarkkana

Pieniä puroja ylitettävänä
Suunnistusradan rastilla 15 oli Quest2 tehtävärasti, jossa tehtävänä oli kanttaa muutaman metrin pituista puunrunkoa noin 150 metrin matka. Ei paha. Suunnistukseen kului tehtävärasti mukaan lukien aikaa 2.17 h ja matkaa kertyi runsaat 13 kilsaa. Metsässä tuli aika paljon kävelyä mukaan.

Suunnistusosuus
Suunnistuksen jälkeen oli vuorossa melonta. Omaa kalustoa ei ollut, joten saimme nauttia järjestäjien "banaaneista", joiden melominen suoraan osoittautui erittäin vaikeaksi. Melontarata koostui kolmella eri järvellä olleista rasteista. Järjestäjät olivat taas "manipuloineet" karttaa ja yksi järvistä oli käännetty karttaan peilikuvaksi. Tätä emme tosin huomanneet kuin vasta maalissa.

Vaihtopaikka
Reitin neljä ensimmäistä rastia löytyivät suht hyvin. Neljättä rastia etsittäessä alkoi melkoinen ukkosmyrsky ja vettä tuli ihan kaatamalla ja salamat löivät ympärillä. Vähän alkoi mietityttää tuo melonta ukkosmyrskyssä, mutta päätimme jatkaa. Ennen vitosrastille lähtöä yritimme tyhjentää kajakkia sadevedestä ja siinä hässäkässä unohdimme emitin siihen rantapenkalle. Havaitsimme sen etsiessämme vitosrastia. Tämän jälkeen oli pakko palata takaisin etsimään emittiä ja aikaa meni jonkin verran hukkaan. Tosin etsimme vitosrastia ihan väärältä puolelta järveä, koska emme olleet huomanneet tuota peilikuvajuttua. Emitin löydyttyä päätimme jättää osan melonta rasteista käymättä ja palata takaisin. Haimme vielä kaksi viimeistä melontarastia. Melontaan kului aikaa noin 1.40 h ja matkaa kertyi noin 9 kilsaa.

Melontareitti
Melonnan jälkeen oli vielä loppuhässäkkä, jossa piti pinota autonrenkaita tietyssä järjestyksessä. Onnistuimme saamaan sen läpi aikarajan puitteissa. Siitä sitten loppuspurtti maaliin. Aikaa kului kokonaisuudessaan 6.31 h. Sakkoja tuli väliin jääneistä rasteista.

Tulokset. Tavoitteena ollut sijoitus 10 parhaan joukkoon onnistui. Ensi kerralla taas vähän kokeneempana.



Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...