maanantai 3. maaliskuuta 2014

Viikko 9 ja lisää nousua

Helmikuun viimeinen viikko on ollut edelleen kelien puolesta ajankohtaan nähden lämmin. Mittari on pyörinyt siellä nollan tuntumassa. Öisin on ollut hieman pakkasta, mutta päivällä on voinut olla jo useampi aste lämmintä. Aurinkoa ei ole liikaa näkynyt tälläkään viikolla. Pihassamme on edelleen vähän lunta ja tänään sunnuntaina satoi pari milliä lisää. Maisema on hieman talvisempi kuin eilen.

Yksi hyvä treeniviikko on taas takana. Olin suunnitellut tälle viikolle vähän enemmän juoksua ja vähemmän pyöräilyä. Tämä toteutuikin juuri suunnitellusti vaikka jonkin verran muutakin ohjelmaa oli viikon aikana. Maanantaina lähdin fillarilla töihin, mutta illalla juoksin takaisin töistä. Fillari sai jäädä töihin. Tiistaina juoksin aamulla töihin ja päivällä kävin salilla kolistelemassa painoja. Sain tehtyä taas hyvät jalkakyykkysarjat. Illalla oli muita menoja ruoanlaiton merkeissä.

Keskiviikkona ja torstai olivat vähän kevyempiä edessä olevan viikonlopun treenien edellä. Keskiviikkona juoksin aamulla töihin. Juoksu kulki yllättävän hyvin. Illalla olin 90 minuutin hieronnassa Tiinalla. Torstaina toin illalla töiden jälkeen fillarin takaisin kotiin. Muuta ei sitten näihin päiviin mahtunutkaan.

Perjantaina aloitin päivän juoksemalla matolla vitosen mukavaan kulmaan. Illalla töiden jälkeen tein vielä toisen mattolenkin. Juoksin ensin 6 kilsaa 10 kulmalla ja sen perään toiset 6 kilsaa 12 kulmalla ja samalla vauhdilla. Toinenkin lenkki tuntui edelleen helpolta, mutta en juossut kuitenkaan suunniteltua enempää.

Lauantaina lähdin heti aamulla Jättärille tarkoituksena tehdä noin kolmen tunnin mäkitreeni. Pääsin mäkeen heti puoli kahdeksan jälkeen ja huomasin, että osa poluista oli aika jäiset. Onneksi olin ottanut mukaan nastalliset Salomonin kengät niin ei askel lipsunut joka askeleella. Tein suurimman osan nousuista länsipuolella olevaa jyrkkää polkua. Sain kasaan runsaat 1600 nousumetriä, aikaa kului vajaat 3,5 tuntia. Jaloissa oli vielä suht hyvä tunne autolle tullessa. Aurinkokin paistoi ohuen pilviverhon takaa.


Sunnuntaina tehtiin ensin vähän kotihommia, jonka jälkeen hyppäsin matolle. Juoksin peruslenkin eli 10 kilsaa kympin kulmalla. Ekan kilsaa aikana jalat tuntuivat aika jäykille, mutta sen jälkeen alkoi kroppa lämpeämään. Loput menikin sittenkuin alamäkeä olis juossut.

Viikolle kertyi mukavasti runsaat 13 tuntia treeniä, jossa juoksulenkkejä seitsemän kappaletta. Juoksukilsojakin kertyi 95 kilsaa ja nousumetrejä 4900 metriä.

Viikonloppuna juostiin Trans Grand Canaria, jossa oli hyvä suomalaisedustus. Janne Hietala juoksi päämatkana olleen 126 km aikaan 17.49, Jussi Nokelainen 19.52 ja Anssi Auvinen aikaan 22.44. Tulosluettelo löytyy täältä. Ja Janne kisaraportti Lupuksen sivuilta.

Viime vuoden Nuuksio Classikista on myös julkaistu komea video. Se on tässä:


Nuuksio Classic video 2013 from Nuuksio Classic on Vimeo.

Ei kommentteja:

Viikko 45 ja viikonloppu Vierumäellä

Vuosi lähenee loppua, mutta kelit ovat tälläkin viikolla olleet tukevasti lämpimän puolella. Alkuviikosta taisi yhtenä yönä käväistä pakkas...