sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Viikot 1 ja 2 sekä Loppiaisroga

Vuoden vaihtuminen ei ole tuonut muutosta nuhruisiin keleihin. Lämpöä on ollut parhaillaan viiden ja kuuden lämpöasteen tienoilla. Lunta ei siis ole vieläkään satanut vaan kaikki taivaalta alas tullut kosteus on ollut veden muodossa. Pahoilta myrskytuulilta ollaan kuitenkin säästytty. Pihalla nurmikko näyttää siltä kuin sen joutuisi kohta leikkaamaan.

Vuoden ekana viikkona kuntoilut painottuivat fillarointiin osittain vielä palautumattomien jalkojen takia, mutta myös Loppiaisena juostavan Loppiaisrogan takia. Maanantaina, tiistaina ja perjantaina kävin fillarilla töissä, yhteensä pienten lisälenkkien kanssa 128 kilsaa. Torstaina ja lauantaina tein metsälenkit Nuuksioon, johon meni aikaa runsaat neljä tuntia. Varsinkin lauantainen lenkki oli todella raskaan oloinen ja toi hyvin esille sen, että vielä pitää jarrutella menohaluja lenkkipoluille. Sunnuntaina tein vain lyhyen lenkin lähiteillä. Joulukuussa olleet Eino- ja Sirpa-myrskyt olivat tehneet selvää jälkeä lenkkipolusta. Viime kesänä tekemäni raivaukset lenkkipolulla olivat menneet paikoin aika hukkaan. NC reitti on Nuuksion Pitkäjärven länsipuolelta aika karussa kunnossa. Moottorisahalle on töitä ennen ensi syksyn kisaa. Ekalle viikolle treeniä runsaat 11 tuntia.

Mäkivetopaikalla kaatunut puu sopivasti Sysikallio100 simulaatioksi
Talvimyrsky vai talvisota?
Purot täynnä vettä
Loppiaisena suunnistettu ja juostu Loppiaisrogaining oli viides kerta, kun osallistumme mukaan tapahtumaan. Keli oli ihan erilainen kuin edellisenä vuonna. Ilma oli kostea ja lämpöasteita neljän paikkeilla. Kokoonpano on vähän vaihdellut, mutta järjestäjät Miian johdolla ovat pysyneet. Tällä kertaa olimme matkassa coachin ja Sipoonkorven Suden kanssa, tarkoituksena tehdä hyvä pitkä treeni. Vuoden päätavoite olisi vasta elokuussa Hailuodossa.

Reittisuunnittelussa päätimme lähteä kiertämään rasteja vastapäivään etelästä aloittaen. Etenimme alkuun rastit L-25-21-30-42-57. Väkeä riitti ihan tungokseksi asti kuten aina. Siitä matka jatkui ilman vaikeuksia rastit 48-27-29-32-38. Seuraavalle rastille 50 nousimme vieressä olleelle väärälle mäelle. Itse rasti sijaitsi todella hienolla paikalla, kaksi isoa kivipaasia, joidenlaisia en tiennyt edes olevan näillä leveysasteilla.

Tähän kohtaan olimme ennen kisaa miettineet vaihtoehtoisia jatkoja. Koska olimme käyttäneet vasta 3.15 niin päätimme käydä hakemassa rastit 43-33-34. Tähän kierrokseen kului aikaa noin 1,5 tuntia. Täältä lähdimme kohti maalia kiertäen ne rastit, jotka eivät vaatineet kovin pitkää poikkeamista suoralta reitiltä. Melkoista siksakkia tuosta kuitenkin tuli kaikkine kiertoineen ja pienine pummeineen. Kohta rastin 34 jälkeen laitoimme lamput päähän.


Loppiaisroga coachin ja....

...Suden kanssa
Loppumatkalla kiersimme rastit 55-45-37-49-56. Maaliin kiersimme tietä pitkin jättäen 22:n väliin. Aika oli melko kortilla lopussa ja jouduimme vähän liian tiukoille lopussa. Viimeiset tieosuudet tultiin juosten sen minkä jaloista pääsimme, jotta emme myöhästyisi maalista. Loppuaika oli 7.55 ja pisteitä kertyi 66. Matkaa kertyi n. 33 kilsaa. Alla kisakartta gepsireitteineen. Tulokset.

Loppiaisrogaining reitti

Loppuviikkoon mahtui vähän kaikkea. Tiistaina ja keskiviikkona kuljin fillarilla töihin. Jalat eivät tuntuneet raskailta enää Loppiaisrogan jäljiltä. Torstaina pidin kuitenkin vapaata enkä käynyt edes salilla. Perjantaina lähdin töiden jälkeen taas metsään juoksemaan. Vakioreitiksi on nyt viime aikoina muodostunut kotoa metsän halki NC reitin varteen ja siitä sitten Mustalammelle ja siitä sitten lenkin pituuden mukaan eteenpäin tai takaisin palaten. Tuo alkuosa on aikoinaan ollut Espoon kaupungin ylläpitämää ulkoilureittiä, mutta nykyisin se on kasvanut umpeen ja meikäläinen on varmaan peurojen ja hirvien lisäksi ainut sitä polkua käyttävä kulkija. Viime kesänä olin raivannut pahimmat paikat vähän juostavampaan kuntoon, mutta nyt olisi sama homma taas edessä. Parituntinen meni mukavasti poluista nauttien. Perjantai-iltana alkoi lämpötila kylmetä ja näytti siltä, että luvatut pakkaset ovat vihdoinkin alkamassa.

Perjantai-iltana alkoi pakkaset
Lauantaista tuli taas lepopäivä muiden kiireiden takia, mutta sunnuntaina olimme Jannen kanssa hyppykalliolla kiipeämässä mäkiä. Runsaan parin tunnin treeni sujui hyvin ja nousua tuli Jannen mittariin 850m. Jalassa oli ekan kerran Salomonin spikecrossit ja pito oli aivan loistava. Olin hankkinut ne Sysikallioon, mutta en käyttänyt niitä siellä, kun en nähnyt nastakengälle siellä tarvetta. Nyt kun olen luistellut koko alkutalven Salomonin speedcrossilla niin tuo  nastaversio oli aivan eri tasoa. Jyrkkiäkin mäkiä pääsi menemään ylös ja alas pystyen luottamaan tossuun. Se on ihan jotain muuta kuin mihin edellisillä lenkeillä on viime aikoina tottunut. Maasto oli ohuen lumipeitteen alla ja oli pitkästä aikaa kuivaa metsässä. Illalla coachi hoiti taas jalat kuntoon.

Toiselle viikolle tuli treenitunteja yhteensä vajaat 16h.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...