tiistai 30. heinäkuuta 2013

Viikko 30 ja vihdoinkin lämmintä





Loma on jatkunut pieniä kotihommia ja lenkkiä tehden. Lakulle tehtiin pieni operaatio maanantaina ja sen vuoksi lomaohjelma meni vähän uusiksi. Suunnitellut päiväkeikat siirrettiin eteenpäin ja olimmekin coachin kanssa enimmäkseen kotona. Ilmatkin lämpenivät vähän lisää ja tällä viikolla on välillä ollut ihan jopa helteistäkin.

Polvi on edelleen vähän haitannut treenejä ja juoksua on tullut toivottua vähemmän. Maanantaina ja tiistaina kävin juoksemassa vajaan tunnin lenkin järven ympäri. Tiistaina tein vielä joogat kotona ja se saattoikin vähän auttaa tuohon polveen. Keskiviikkona käytiin ivon kanssa kiertämässä pitkä lenkki NC reittiä pitkin. Ilma oli lämmin vaikkakaan ei vielä ihan helteinen. Paksu pilviverho haittasi hieman auringosta nauttimista. Reissu oli kuitenkin nautinnollinen ja reitti alkaa jo muutenkin jo tulla tutuksi.

Torstaina kiersin puolentoista tunnin lenkin Nuuksiossa. Polvi tuntui jo paremmalle vaikka ei ihan kunnossa olekaan. Nyt aurinko paistoi ja oli lämmintä. Väkeä oli yllättävän paljon Nuuksiossa vaikka kesälomakausi on vielä parhaimmillaan. Yleensä lomakaudella ulkoilupolut ovat melko autiot ja väkeä riittää sinne vain keväällä ja syksyllä.

Perjantaina ja lauantaina tein lyhyet lenkit tuohon lähimetsään. Kävin vähän raivaamassa vanhoja ulkoilureittejä, jotka ovat nykyisin poissa käytöstä ja sitä kautta kasvaneet umpeen. Molemmille päiville kertyi noin kympin verran kilsoja vaikka aikaa koko reissuun meni kahden ja kolmen tunnin verran. Metsässä on kuitenkin niin paljon isoja kaatuneita puita, että niiden raivaaminen ei ihan käsipelillä onnistu. Sunnuntaina oli lepopäivä. Viikolle kertyi tunteja vajaat 12, jossa juoksukilsoja 94.
SJ Ultra Vest
Tällä viikolla tuli myös hankittua uusi juoksureppu mallia "SJ ultra vest". Vanhojakin reppuja on hyllykaupalla, mutta aina niissä on jotakin toivomisen varaa. Tämänkertainen reppu on itselle ensimmäinen, jossa juomapullot on sijoitettu etupuolelle kantohihnoihin kiinni. Kaikissa aikaisemmissa juoksurepuissa, juoma on kulkenut säiliössä itse repussa, jolloin juoman kulutusta on ollut vaikea seurata. Usein juoman loppuminen on tullut pienoisena yllätyksenä. Nyt juoma kulkee kahdessa juomapullossa etupuolella, jolloin niistä on helppo juoda ja ne on helppo täyttää. Vanhassa repussa juomasäiliön täyttäminen on vaatinut koko repun ottamista pois selästä ja melkeinpä säiliön ottamista pois repusta. Lisäksi uudessa repussa on useita pieniä taskuja, jonne saa geelit, kamerat ja avaimet omille erillisille paikoilleen. Itse reppuosa koostuu kahdesta osasta, joten siihenkin voi pakata eri tavarat eri osastoille.




Pitkälle on tultu ensimmäisestä "juoksurepusta", joka oli Haglöfsin Tight. Siinä ei ollut omaa paikkaa juomasäiliölle vaan se oli samassa osastossa muiden tavaroiden kanssa. Eikä sitä saanut mitenkään kiinnikään, jotta säiliö olisi pysynyt edes jotenkin pystyssä. Tosin siihen oli tuunattu oma viritys tätäkin varten. Eri tavaroillekaan ei ollut sen paremmin omia paikkoja. Tosin tällä repulla tuli juostua 2010 Mammuttiruntussa 160 kilsaa, joten ei se ihan huono voi olla.



Kansainvälinen Rogaining liitto on antanut vuoden 2015 Rogaining MM-kisaisännyyden Suomelle. Kisat käydään Saariselällä. Järjestelyistä vastaa Kalke ry ja itse kisat käydään näillä näkymin elokuun lopulla.

Viime perjantaina kisattiin Somerolla 8h yö-rogaining. Tuloksia ei ole vielä kuulunut, mutta eiköhän ne sieltä jossain vaiheessa tule. Itsekin piti olla paikalla, mutta ei tuo polvi olisi siitä nyt tykännyt. Lisäksi pitää vähän säästellä runsaan viikon päästä kisattavaan Retki-Rogainingiin. Nyt löytyvät tuloksetkin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.somero.net/suunnistus/rogaining.asp

Tulokset ylhäällä oikealla, vähän piilossa, mutta kyllä ne siellä on ja harmi kun tänä vuonna jäi väliin, mutta ehkä ensi vuonna... t: SYR

StanleyPark kirjoitti...

Moi SYR,

ja kiitos linkistä. Laitan sen tuonne tekstin sekaan näin jälkeenpäin.

SP

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...