sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Toinen lomaviikko

Toinen lomaviikko ei tuonut paljoa muutosta päivän ohjelmaan. Hommat rakennuksella alkoivat klo 7 aamulla kestäen pitkälle iltapäivään. Oikein kunnollista lounastaukoakaan ei aina ehtinyt pitää. Ilo oli suuri, kun timpuri-Antero lähti perjantaina lomille ja itsekin saa nyt enemmänkin lomailla jäljellä olevat kaksi viikkoa.

Viikko onkin mennyt periaatteella yksi lenkki päivässä poislukien keskiviikko, jolloin en jaksanut päivän päätteeksi lenkille lähteä sekä sunnuntai, jolloin käytiin coachin kanssa tekemässä karttaharjoitus paikallisilla kiintorasteilla. Viidestä lenkistä kuitenkin kertyi vajaat 11 juoksutuntia, eli 112 km. Perjantaina juoksin pitkästä aika hieman reippaamman lenkin Siikajärven ympäri. Alussa pari kilometriä verryttely, jonka jälkeen 7 kilsaa reipasta (hieman alle 4 min/km) ja lopuksi vielä lyhyt verryttely. Yllättävän hyvin kulki reipas osuus vaikka en ole Jukolan jälkeen juossut yhtään vauhdikkaampaa lenkkiä. Lauantaina nautiskelin koko helteisen päivän Montrailin reitistä. En juossut koko reittiä vaan lähdin liikkeelle Pirttimäestä ja juoksin siitä Luukin, Rinnekodin, Salmen ja Kattila kautta kotiin. Matka 46 km ja aikaa meni 5.02. Uimassa en raaskinut käydä, kun jalassa olivat vasta eilen käyttöön otetut uudet Mizunot. Ilman puolesta olisi hyvinkin voinut käydä uimassa, kun lämpötila oli taas lähes 30 astetta. Onneksi metsä tarjosi hieman suojaa suoralta auringonpaisteelta.

Nyt on ensimmäiset Mizunot juostu loppuun ja kilometrejä ehti niillä kertyä 907. Tuo viimeinen satanen oli jo niillä liikaa, sillä vaimennus oli niistä kadonnut jo aikaisemmin. Ehkä se 800 kilsaa on maksimi mitä niillä voi juosta. Muilla merkeillä ei kilsat ole tulleet täyteen yhtä nopeasti. Ero oli kuitenkin perjantaina huomattava, kun laitoin reippaalle lenkille jalkaan kokonaan uudet tossut.



Jo heti alussa todettu kevyt päälliskangas ehti myös hankautua puhki jalkapöydän molemmilta puolilta. Se tosin tapahtui jo edellisessä kisassa Ranskassa eikä pelkästään näille tossuille vaan myös coachin Nikeille. Olisikohan tuo tuulen mukana kulkeutunut hiekka ollut osasyynä tähän asiaan.

Muuten kenkä on kyllä todella hyvä. Se on kevyt ja rullaava, eikä ihan yhtä kömpelö kuin esimerkiksi Niken Pegasus. Pohjamateriaali kesti hyvin, tosin suurin osa lenkeistä on tehty hiekalla tai metsässä. Perjantaina käyttöönotettujen kenkien lisäksi niitä löytyy kaapista vielä kaksi paria lisää, joten tämä vuosi on varmaankin turvattu. Alla vielä kuva uudesta ja vanhasta tossusta rinnakkain. Oikealla vanha ja vasemmalla uusi.



Tulevalla viikolla käydään alkuviikosta kiertämässä Konstaa ja loppuviikosta Retki-Rogainingia. Toivottavasti lämmintä riittää.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...