maanantai 26. heinäkuuta 2010

Retki Rogaining 2010 raportti

Taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia.Ja mikä kilpailu...aivan mahtavaa, ainakin näin jälkeepäin ajateltuna. Mätsässä rämpiessä ei aina tuntunut kovinkaan mukavalta, se täytyy todeta heti alkuun. Kisa oli paljon raskaampi kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Suurin osa kilpailumaastosta, mutta erityisesti etelän puoleinen maasto, oli kokenut jonkinasteisen metsänhoidollisen toimenpiteen lähimenneisyydessä. Käytännössä tämä tarkoitti, että normaalisti pystysuorassa olevat puut oli kaadettu ja vain miestä suuremmat puut oli viety pois. Kaikki muu oli jätetty metsään lahoamaan. Tämä tekikin metsäosuuksista raskaita ja käytännössä juoksukelvottomia. Positiivisena puolena oli alueen monet metsänhoitotiet. Alueen ainoat kangasmaastot onnistuimme Tommin kanssa välttämään.

Saavuimme coachin ja Tommin kanssa kisapaikalle jo perjantaina. Teltassa vietetyn yön jälkeen kävimme järjestäjien aamupalalla ja kello 9 saimme kartat. Tästä alkoikin sitten oman reitin suunnittelu. Kisakeskus sijaitsi lähes kartan keskellä. Jaoimme aluksi alueen neljään saan ja laskimme kunkin alueen pistemäärän. Koska kaakonpuoleisella alueella oli selkeästi eniten pisteitä, päätimme lähteä suunnittelemaan reittiä alkaen siltä suunnalta. Piirsimme reitin, joka käytännössä kiersi kaikki kaakonpuoleisen alueen rastit. Tästä reittimme jatkui lounaanpuoleiseen alueesen, jossa taas kiertäisimme kaikki alueen rastit. Täältä suuntaisimme pohjoiseen, jossa sitten olisi mahdollisuus joko lyhentää tai pidentää reittiä riippuen siitä, miten aikaa olisi jäljellä.
Päivän tehtävä.

Kisa alkoi lauantaina klo 12. Luvattua sadetta ei ollut näköpiirissä ja lämpötila oli melko korkea. Ei tosin hellettä kuten viimeiset kolme viikkoa ovat olleet. Ensimmäiset rastit sujuivat ongelmitta, mutta heti alusta kävi selväksi, ettei metsässä ollut kovinkaan helppo juosta. Risua ja kaatuneita sek kaadettuja puita oli paljon ja vaati melkoisesti energiaa juosta niiden yli. Matka loppuisi lyhyeen, mikäli alussa olisi juossut kaikki metsäpätkätkin. Käytännössä juoksimme ainoastaan tiepätkät ja metsässä yritimme vain pitää mahdollisimman hyvää kävelyvauhtia. Ensimmäisen kolmen tunnin jälkeen pidimme noin 5 minuutin ruokatauon. Seuraavalla rastilla #105 teimme ensimmäisen pummin. Ojan päässä ollut pieni lampi ei löytynyt ensimmäisellä yrittämällä vaan jouduimme palaamaan taaksepäin metsätielle. Toinen kerta toi paremman tuloksen ja huomasimme käyneemme lähes rastilla asti. Valitettavasti usko loppui kesken. Etäisyydet 1:40 000 kartalla on aluksi vaikea hahmottaa. Ensimmäiselle vesipisteelle (rasti #22) ehdimme ajassa 4.37. Lähdössä mukaan varatut kaksi litraa juomaa oli tähän mennessä jo juotu.

Tästä eteenpäin matka jatkui suunnitellusti. Rasti 53 jätimme väliin sen jäädessä melko kauas reitiltämme. Se olikin ainut etelänpuoleisista rasteista, joita emme kiertäneet. Rastille 107 meiltä meni aikaa todella paljon, koska sekä rastia edeltävä maasto että sen jälkeinen maasto olivat todella huonokulkuista. Lisäksi maasto oli todella mäkistä. Toisella juomarastilla (#23) sai vettä otettua kaivosta. Vesi oli hieman samean näköistä, mutta kylmää se ainakin oli. Rastille 86 tullessamme oli aurinko jo laskenut ja tästä eteenpäin lamppua tarvitsi jo metsässä etenemiseenkin. Kartanlukemisen sitä oli tarvinut jo hetkeä aikaisemmin.

Suunnistus yöllä onnistui melko hyvin. Suurempia pummeja ei tullut. Rastille 95 mennessämme olimme suunnitelleet menevämme pitkulaisen järven eteläpuolelta, mutta matkamme pysähtyi järveen laskevan ojaan, joka oli aivan liian leveä, jotta sen yli olisi voinut hypätä. Lampulla ei nähnyt kunnolla mitä pinnan alla oli, joten ei oikein tehnyt mieli hypätä veteen ja vain kokeilla miten siinä käy. Siispä jouduimme palaamaan takaisi tielle ja kiertämään järvi pohjoisen kautta. Aika meni hukkaan karkeasti arvioiden noin 45 minuuttia.

Aamun alkaessa sarasta kello 5.15 olimme saapuneet kolmannelle juomarastille (#24). Jano oli melkoinen, kun olin joutunut säännöstelemään juomaa jo viimeiset pari tuntia. Tässä kohtaa pidimme ruokatauon ja pohdimme mitä tehdä loppureitillä. Olimme suunnitelleet käyvämme lännen kautta pohjoisessa hakemassa rasteja, mutta tässä kohtaa muutimme suunnitelmaa ja lähdimme suoraan pohjoisen suuntaan. Aamulla juoksu alkoi taas kulkea paremmin ja tietysti lopun lähestyessä sai tunnelman kohoamaan.


Loppu sujui hyvin. Katselimme kelloa ja jäljellä olevaa aikaa rastilta lähtiessämme ja sen mukaan suunnittelimme reittiä. Ehdimme kiertää vielä useamman rastin, jotka eivät olleet alkupäisessä suunnitelmassamme. Tosin pois jääneet rastit kauempana pohjoisessa olisivat tuoneet enemmän pisteitä, mutta sinne emme olisi ehtineet. Kisapaikalle palasimme kolme varttia ennen ajan umpeutumista. Yhtään rastia ei enää ollut sillä etäisyydellä, että sen olisi voinut hakea niillä jaloilla tai niillä voimilla. Lopputuloksena oli 252 pistettä ja yleisen sarjan viides sija. Voittajat saivat huikeat 326 pistettä. Tulokset löytyvät täältä ja tarkempi tilasto meidän suorituksesta täältä.

Maaliintulo

Ensikertalaiselle tämä oli mahtava kokemus. Väsymys vain oli sunnuntaina sitä luokkaa, että kaikesta ei oikein jaksanut nauttia. Kiitokset coachille, joka oli opastamassa väsyneet kilpailijat kotiin sunnuntaina. Kiitokset seurasta myös Pirjolle ja Hollelle, jotka suoriutuivat omasta reitistään enemmän kuin sataprosenttisesti. Suorastaan 103 prosenttisesti.

Suurkiitokset Jarille ja kaikille muille Retki Rogaining järjestelyistä. Kaikki toimi loistavasti ja tulokset kaikkine statistiikkoineen on mielenkiintoista luettavaa jatkon kannalta. Opittavaa riittää paljon.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno suoritus!
Me jouduimme jättämään toisen lenkin tekemättä kun rakot äityivät niin pahoiksi.
Pisteitä kertyi kuitenkin ihan kivasti jo eka lenkiltä.
Ensi vuonna taas!

t. Naapurit oulusta eli Topi-team

Sari kirjoitti...

Moi Topi-team,
hienosti meni teilläkin ja pisteitä näyttää kertyneen mukavasti.

Ensi vuonna ollaan mukana ehdottomasti. Loppuvuodesta olisi vielä joku tapahtuma Jämillä. Pitää katsoa ehtisikö sinne mukaan. Tosin seuraavana viikonloppuna on Mammuttiruntu, joten saattaa jäädä Jämi väliin.

Hyviä treenejä teille molemmille.
mikael

Anonyymi kirjoitti...

Hieno raportti!
Mukavaa oli viettää tällainen yhteinen viikonloppu mukavassa seurassa...
Tätä täytyy saada lisää! :)

Terveisin,
Se toinen HollEmosta

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...