sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Viikko 30

Ensimmäinen vähän kovempi viikko ennen seuraavaa kisaa on nyt pulkassa. Tavoite harjoitustuntien osalta oli saada kasaan 18 tuntia. Tämä jäi kuitenkin hieman vajaaksi, kun viikonloppuna tuli tehtyä jopa vähän kotihommia.

Maanantain pidin lepopäivän, kun edellisen päivän lenkki oli aika raskas. Tiistaina oltiin jo taas lenkillä, kun kävin aamupäivällä runsaan kahden ja puolen tunnin maastolenkin. Tunne oli yhden lepopäivän jälkeen todella tuore. Keskiviikkona oli soppailupäivä, joten lenkki piti hoitaa heti aamulla. Saldoksi tuli puolentoistatunnin maastolenkki. Loppupäivä tuli käveltyä kaupoilla. Hidas raahustelu onkin raskasta itselle ja varsinkin lompakolle. Hitaassa vauhdissa tavaraa tarttuu aivan liikaa mukaan.

Torstain lenkki onkin jo käyty läpi tuossa edellisessä kirjoituksessa ja perjantaina oli vuorossa lyhyt vajaan tunnin lenkki. Jalat tuntuivat yllättävän tuoreille eilisestä pitkästä lenkistä huolimatta. Lauantaina tein parituntisen maastolenkin jonka lisäksi heiluttiin pihahommissa jonkin aikaa.

Sunnuntain lenkkisuunnitelmaan tuli aamupäivällä muutos, kun kattoremontin yhteydessä astuin naulaan ja tuohon päkiän kohdalle tuli jonkinlainen reikä. Verta tuli, mutta huoltajan paikkailujen jälkeen noustiin takaisin katolle. Juoksulenkin vaihdoin kuitenkin fillarilenkkin, kun en halunnut rasittaa jalkaa. Tosin tuossa fillaroidessa lukkopolkimilla tuo päkiän kohta rasittuu kuitenkin jonkin verran. No, leppoisa runsas viisikymppinen lenkura tuli tehtyä.

Saldona viikosta tuli 150km/15.26h juoksua ja fillaria 55km/1.57h. Ensi viikolla on tavoitteena pari tuntia lisää.

2 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Way to go ! Toivottavasti on rokotukset voimassa ettei naulasta saa sitten mitään pöpöjä.

StanleyPark kirjoitti...

Moi Timo,

ei ole tullut mitään suurempia ongelmia tuosta naulasta. Ei ollut pahasti ruosteessa edes. Haittasi ainoastaan seuraavan maanantain lenkkiä.

Aika varovaisesti olen katolla liikkunut sen jälkeen.

Viikko 45 ja viikonloppu Vierumäellä

Vuosi lähenee loppua, mutta kelit ovat tälläkin viikolla olleet tukevasti lämpimän puolella. Alkuviikosta taisi yhtenä yönä käväistä pakkas...