sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Viikko 13

Viimeinen harjoitusviikko Sakura-Michiä varten on nyt pulkassa ja ei ihan huono viikko tullutkaan. Alkuviikolla tein vähän lyhyempiä treenejä, koska sunnuntaille oli suunnitteilla juosta jo perinteinen Montrail. Itselle tuo Montrailin kieräminen oli vasta toinen kerta, kun ekan kerran olin mukana viime syksynä ennen Spartathlonia. Tällä kertaa mukana oli itseni lisäksi Tommi, Hietsu ja JariR.

Tällä kertaa keli oli viime kertaa haastavampi, kun talvi on pitkittynyt ja lunta oli reitillä todella paljon. Onneksi koko matkaa ei tarvinnut umpihangessa tarpoa, kun välillä oli muitakin ulkoilijoita tallonut samoja polkuja. Yhtään petoa ei kuitenkaan nähty vaikkakin yhdet aika isot tassun jäljet nähtiinkin. Luontohavainnot oli muutenkin aika niukat, joka ei ehkä johtunut niiden puuttesta vaan enemmänkin asianosaisen huonosta luontotuntemuksesta. Alussa juoksimme pari kertaa harhaan, kun jutut alkoi mennä Kreikan suuntaan ja keskittyminen vähän herpaantui. Muuten päivästä tuli todella hieno, kun etukäteen varoiteltu sääennuste osoittautui vääräksi ja saimme nauttia suurimman osan matkasta auringon paisteessa. Matkan varrella olleet kahvilat olivat kiinni Luukkia lukuunotamatta ja siellä nautimme kahvimunkit. Pirttimäen kahvila oli mennyt kiinni juuri ennen kuin ehdimme paikalle. Siellä on kyllä tämän lenkin parhaat leivonnaiset. Niin ja itse lenkistä...se meni hyvin, kokonaisaika taukoineen noin 7.10. Muutama kuva gps-träkin mukana löytyy täältä. Puhelimesta loppui akku muutama kilsa ennen Pirttimäkeä ja siksi träkki jäi kesken.

Viikon kokonaismäärät meni vähän suunnitellun yli. Juoksutunteja kertyi runsaat 17 ja fillaritunteja 5. Voimaharjoitukset olen nyt jättänyt kisojen takia ja ne jatkuvat vasta toukokuussa. Lisäksi oli jotain sekalaista ja kokonaistunnit kohosivat hieman päälle 22 tunnin.

Ensi viikolla on suunnitteilla saada kasaan 10 tuntia. Ja ainakin huominen maanantai on varattu lepopäiväksi.

1 kommentti:

jonet kirjoitti...

You made some decent factors there. sbobet88 I looked on the internet for the challenge and situated the majority of people will associate with along with your website.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...