sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Toka viikko (2/6)

Harjoitussuunnitelma Sakura-Michiä varten alkaa olla nyt suunniteltuna. Mitään kovin ihmeellistä tässä ajassa ei ehdi saada aikaan, mutta tarkoituksena olisi vetää sellainen perinteinen 2*3 viikon setti. Ensin yksi kevyempi viikko ja sitten kaksi kovempaa viikkoa. Hyvinhän tuo jatkuva nousujohteinen harjoitusjaksokin toimi viime vuonna, mutta nyt ajattelin kokeilla vähän muuta. Ja lyhyestä ajastahan tässä on kyse. Sakuran jälkeen sitten näkee miten jatketaan, keksitäänkö vaikka joku kolmas metodi.

Eli viime viikko oli sitten se eka kevyt viikko, tunteja tuli kasaan hiukan vajaat kymmenen tuntia. Kulunut viikko on ollut kaikesta kiireestä huolimatta hyvä treeniviikko. En ole ihan vielä kaikea harjoitusta laskenut, mutta kasassa on varmaan noin 20h treeniä eri muodoissa, pääasiassa juoksua ja fillarointia. Meno on ollut raskasta, kun uutta lunta on satanut tänne eteläänkin. Fillarilla on mennyt työmatkaan melkein 30min pidempään kuin kesällä ja kuitenkin töitä on saanut tehdä ihan tosissaan. Hiihtämään en ole kaikesta huolimatta ehtinyt. Tänään oli tarkoitus mennä, mutta pitkä viikko ja alla ollut kolmen tunnin lenkki lumisessa nuuksiossa oli verottanut jo voimia.

Tuleva viikko on toivottavasti helpompi, kun muu ohjelma ei oli "harjoittelun tiellä". Menneenä viikonloppuna vieraat saivat viettää aikaa lähes itsekseen, kun isäntä vietti aikaa lenkkipoluilla. Onneksi perheemme kauniimpi osapuoli hoiti homman kotiin ja tilanne oli pelastettu. Lauantai-iltana ehdin kyllä mukaan luistelemaan lähteiselle luistinradalle. Se olikin eka luistelukerta pariin vuoteen.

Suklaalakkoa (ja karkkilakkoa) tulee tänään täyteen kokonainen kuukausi. Ei tämä kovinkaan vaikeaa ole ollut nyt kun tämän asian on päättänyt. Se mikä on ollut aika hassua on se, että miten automaattista tuon suklaan syönti on ollut. Vieläkin tulee välillä tilanteita, että jo suunnittelee syövänsä tai ostavansa suklaata ennen kuin muistaa, että suklaalakkohan tässä oli päällä. No, hyvä että homma on vielä kestänyt. Ei tässä ole mitään ongelmaa olla jatkamatta sitä tuonne Japaniin asti. Ehkä pidemmällekin...

3 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Kevyessä viikossa 10h ! huh,huh...

Kyllä sä olet julma itselles, mä ainakin ilmiantaisin itseni amnestylle, tai johonkin human rights järjestöön jos en antais itseni suklaata syödä !

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti edistyy! Mäpäs pääsinkin lauantaina ekaa kertaa hiihtämään, sunnuntaina toistamiseen ja ehkäpä taas tänä iltana. Kivaa vaihtelua, kannattaa kokeilla.

Onhan sulla kieltämättä Sakura sen verran lähellä, että homman pitänee olla juoksupainotteista, mutta ei muutama hiihtolenkki taatusti hommaa kaada, kun tasatyönnöistä saa kivasti lihaskuntoakin.

En mäkään oikein ymmärrä, miksi runsaasti treenaavan pitäisi tinkiä suklaasta. Energiaa siinä kuin muussakin ruuassa ja vielä flavonoideja kaupan päälle.

Vois yrittää yhteislenkkiäkin taas joskus, kunhan saan itseni jonkinlaiseen kuntoon kolmen viikon tarkoituksellisen juoksutauon jälkeen.

Sari kirjoitti...

Amnesty voisi hyvinkin kiinnostua meikäläisen tapauksesta...ei kerrota muille ;-)
Tämä olkoon rangaistus epäonnistuneesta kaksnelosesta.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...