tiistai 2. syyskuuta 2008

Lyhyttä ja ei niin pitkää

Viikon ensimmäiset lenkit ovat olleet jopa helpompia kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Maanantain aamulenkki oli aluksi aika kankeaa menoa, kun venyttelyt sunnuntain pitkän lenkin jälkeen oli aika minimaaliset. Mutta kunhan kroppa vähän lämpeni, alkoi juoksukin kulkea yllättävän hyvin. Vauhdin olen pitänyt jopa aikaisempaakin hitaampana, koska viikon aikana on tulossa vielä paljon juostavaa.

Viime viikolla juoksin 164km kaikkiaan kuuden lenkin aikana. Se tekee keskimäärin 27km per lenkki. Se on aika paljon ja nyt tällä viikolla onkin tarkoitus juosta enemmän lyhyitä noin kympin lenkkejä ja jakaa siten rasitusta. Se tietää useampaa treeniä per päivä, joka onkin vähän uutta meikäläiselle. Aikaisemmin on tullut toimeen yhdellä treenillä päivässä. Tosin 30-35km päivässä on helpompi saavuttaa kahdella treenillä kuin yhdellä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uskon, että treeniohjelman muuttaminen antaa aina uutta ja erilaista ärsykettä, joka kehittää paremmin kuin vanhan toisto. Siis vaikka tehot ja määrä olisivat samat. Pätkissä juokseminen saattaa kehittäää myöskin 'pikapalautumista', josta lienee hyötyä pitkäkestoisissa puristuksissa.

Sari kirjoitti...

Kiitos kommenteista, jossa lienee vinha perä. Itse treenailen varmaan vähän liian kapeakatseisesti. Hyvät vinkit tervetulleita - arvostan suuresti!

corner kirjoitti...

Mulla on myös pääsääntöisesti kaksi treeniä per päivä. Nyt kun yritän saada kasaan 15-20 tuntia treeniä per viikko, niin käytännön järjestelyt onnistuvat paremmin kahdella treenikerralla. Lisäksi pyrin aina tekemään vain toisen treenin asfalttijuoksuna, ja toisen maastojuoksuna, vesijuoksuna tai cross trainer-treeninä. Vaihtelevat ärsykkeet ja vammojen ennaltaehkäisy ovat tässä tavoitteena. Reilun kolmen viikon päästä nähdään miten homma onnistui!

Sari kirjoitti...

Kiitos corner kommenteista. Itsekin vaihtelen kyllä juoksumaastoja, mutta aikaisemmin ei ole tullut tehtyä kahta juoksulenkkiä päivässä. Fillarilenkkejä ja muita kylläkin. Mutta tämä juoksumäärä, mitä nyt tavoittelen, on muutenkin huomattavasti aikaisempaa kovempi. Selkeästi ennätysmääräviikko.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...