sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Viikko 13 ja kauden kisakalenteri

Mennyt viikko on ollut treenien osalta suhteellisen onnistunut. Viikolle suunnitellut viisi lenkkiä tuli kaikki juostua suunnitelmien mukaan. Lisäksi kävin keskiviikkona töissä fillarilla. Jotenkin tiistaisen lenkin jälkeen oli tunne, että kroppaa vaatii pientä lepoa juoksusta ja siksi fillarilenkki olikin oivallinen mahdollisuus hoitaa treeni keskiviikon osalta. Tähän saattoi vaikuttaa myös tiistaina tehnyt kovempi salitreeni, jonka johdosta jaloista oli puhti jokseenkin loppu.

Maanantaina juoksin 15 kilsaa leppoisaa kotona matolla. Tiistaina juoksin salitreenin jälkeen parituntisen lenkin pienen mutkan kautta töistä kotiin. Lopussa alkoi meno hyytymään ja päätinkin mennä keskiviikkona töihin fillarilla. Sekään ei ollut ihan helppoa, kun eturengas oli kotiin tullessa aika tyhjä ja meno tuntui lähinnä kyntämiseltä. Navakka vastatuuli ei helpottanut asiaa.

Pääsiäisen keli on ollut aivan mahtavan aurinkoinen ja siitä muutama kuva alla.






Torstaina tein vajaan 2,5 tuntisen Nuuksion aurinkoisilla poluilla. Yhden välipäivän jälkeen juoksu maistui taas. Pitkäperjantaina oltiin Timon ja Jussin kanssa nautiskelemassa kolme tuntia mahtavasta auringonpaisteesta Nuuksiossa. Kiersimme pohjoisessa Iso-Parikkaan ja uskaltauduimme juoksemaan  myös jäitä pitkin. Aivan mahtava päivä ja lenkki huippuseurassa.

Aurinkoa riittää

Valmiina lähtöön Timon ja Jussin kanssa

Lauantai meni pääkaupungissamme edelleen auringosta nauttien. Pääsiäiseksi sattuneet mahtavat kelit olivat saaneet liikkeelle paljon väkeä vaikka osa oli varmasti mökeillään nauttimasta kevään tulosta. Sunnuntaina oli vuorossa taas peruslenkki Nuuksiossa. Vajaa 2,5 tuntia meni vauhdikkaasti. Taas yhden lepopäivän pitämien sai juoksun tuntumaan helpolta ja vauhdikkaalta.

Viikolle kertyi vajaa 14 tuntia treeniä, jossa 11h/103 km juoksua.

Tulevan kauden kisakalenteri alkaa olla kohta valmis. Joitakin asioita on vielä selvittämättä, mutta eiköhän nekin selviä kevään mittaan. Helmikuussa olleen Canarian testilenkin jälkeen fiilis on ollut ihan mallillaan, kun jalka kestää hyvin treeniä ja muuta ulkoilua. Muutaman kevyemmän viikon jälkeen treenikalenteriin on alkanut kertymään tunteja ihan mukavasti. Polarin flow näyttää taas siltä kuin sen pitääkin näyttää tässä vaiheessa vuotta, kun edessä on varsin mielenkiintoinen kesä ja kisakalenteri.

Kauden varsinainen pääkisa on vasta elokuun lopussa oleva UTMBn satamailinen Alppien ympäri. Edellisen kerran kävimme kiertämässä Alppeja vuonna 2014, jolloin oma suoritus jäi sen verran vajaaksi, että tänne on pakko palata vielä kerran. Toivottavasti tulos on tällä kertaa sellainen, että voimme siirtyä hyvillä mielin eteenpäin kohti uusia kisoja.

Ennen elokuun loppua edessä on kuitenkin varsin mielenkiintoinen kevät ja kesä. Tänä vuonna ajatuksena on ollut saada ohjelmaan myös uusi aluevaltaus swimrunin puolelta. Varsinaisesti laji ei ole itselle uusi, mutta en ole koskaan kisannut tässä lajissa. Koska uiminen on vielä varsin lapsenkengissä ja eteneminen vedessä on muihin verrattuna ollut hidasta räpiköintiä, päätin hakea mukaan Team Hyppölän oppiin. He järjestävät kesäkuun lopussa nelipäiväisen leirin Sotkamossa, jonka tarkoitus on treenata mm. uintitekniikkaa Kainuun swimrun leirillä. Leirin toteutuminen on vielä epäselvää, mutta pidetään peukut pystyssä.

Kesän toinen isompi "treenileiri" on jonkinlaisen mäkisetin saaminen kasaan joko kotimaassa tai ulkomailla. Elokuun UTMB:n kannalta tämä olisi varsin tervetullut lisä perustreeniin Nuuksion poluilla. Canarian kisan innoittamana yhtenä ajatuksena on ollut käydä ulkomailla tekemässä jonkinlainen viikon mittainen mäkisetti esimerkiksi Alpeilla. Toinen vaihtoehto olisi käyttää hyväksi heinäkuussa Kilpisjärven keikka hyväksi ja tehdä sen yhteydessä muutaman päivän mittainen mäkisetti. Kilpisjärvelle olen joka tapauksessa lähdössä Tonniset Tunturit tapahtumaan ja siihen samaan yhteyteen saisi yhdistettyä mukavasti NUTS:n Pallaksen kisan. Pientä säätöä vaatii sopivien päivien löytäminen.

Näiden kahden isomman aktiviteetin väliin on ajatuksena saada useampi lyhyt rinttikisa poluilla. Tähän tarkoituksen voisi sopia mainiosti myös tuon lyhyen Buff Trailin kiertäminen, tai ainakin kokonaispisteisiin vaadittavat neljä osakisaa. Vähimmällä matkustelulla saisin kasaan neljä kisaa juoksemalla Bodomilla, Karhunkierroksella, Aulangolla sekä Pallaksella. Bodomilla en ole pidempää 21 kilsan kisaa koskaan juossut, joten sekin olisi uusi kokemus. Aulangolle olen jo ilmoittautunut, joten se on kunnossa. Aulangolla on uusi reitti ja se on sitä kautta mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Karhunkierrokselle en ole tehnyt mitään varauksia majoituksen tai ilmoittautumisen suhteen, mutta uskoisin niidenkin onnistuvan. Lyhyt viiskymppinen voisi olla hyvä rypistys ja palvelisi varmasti myös syksyä. Pallaksen viiskymppinen olisi hyvä alustus Kilpisjärven treenisetille.

Buff Trailing lisäksi tarkoituksena on käväistä Salpaus-Rogassa, Jukolassa sekä jossain sopivassa seikkailukisassa, esim Lost in Kainuu. Lisäksi pienempiä kisoja, joita voi bongata esim. Trailrunning-sivuston kisakalenterista. Tähän sopivia voisi olla vaikka Kytäjä Trail, Porkkala Swimrun, Kopparnäs Coast Trail, Retki-Rogaining 24h, Solvalla swimrun, PUF2018 ja ehkä jopa Vaarojen maraton. Tosin Vaaroille on niin vaikea päästä nykyisin, että se saattaa jäädä väliin.

Yllä on vain osa mahdollisista tapahtumista, joita olisi kiva kiertää tulevana kesänä. Toivottavasti tulevasta kaudesta tulee vauhdikas ja taas ikimuistoinen.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Nurmes Trail, 08.09!!

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...