sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Viikko 50 ja Hobitti

Vuosi lähestyy loppuaan ja pari viikkoa sitten alkanut talvi näyttää pitävän pintansa. Lunta on tullut lisää tälläkin viikolla usean otteeseen ja nyt lunta on jo pitkälti yli 30 senttiä. Ennusteet lupaavat meille lisää pakkasta ja lunta, joten oikein hyvältä näyttää.

Viikko on ollut melko katkonainen, mutta siinä lomassa ollaan yritetty liikkua sen minkä ehtii ja viitsii. Maanantaina kävin fillarilla töissä ilman mitään lisälenkkejä. Pyöräily on näin talvella heikosti auratuilla teillä sellaista pienen riskin ottamista, kun lumen alla olevat urat voivat nopeasti ja ikävästi heilauttaa pyörää. Mitä hitaammin ajaa niin sen hankalampaa homma on. Toisaalta kovemmassa vauhdissa on seurauksetkin sitten pahemmat, jos fillari lähtee alta. Kyse on sellaisen kauhun tasapainon löytämisestä. Onneksi ei vielä ole tapahtunut mitään pahempaa.

Tiistaina en ehtinyt tehdä muuta kuin käydä lounastauolla punttisalilla, kun illalla olimme coachin kanssa kauppakeskus Sellossa neljä tuntia hoitamassa Unicefin joulumyyntipöytää. Hauskaa hommaa erittäin hyvään tarkoitukseen. Joulukortit olivat taas tänä vuonna parhaiten myyvä tavara.

Keskiviikkona olin taas liikkeellä fillarilla. Työmatka taittui mukavasti ilman sen pidempää lisälenkkiä. Työmatkaan menee nyt talviolosuhteissa noin 10 minuuttia pidempään per suunta kuin kesällä. Osa johtuu varmasti tuosta kelistä, mutta jonkin verran vaikuttavat myös noi nastarenkaat. Pakkasta ei aamulla ollut kuin pari astetta ja yöllä oli lämpötila tainnut käydä nollan tuntumassa. Siitä se kuitenkin kiristyi viikon loppua kohden.

Torstaina kävin ensimmäisen kerran tänä talvena hiihtämällä töissä. Sopivan metsäreitin hakeminen on edelleen kesken, joten turvauduin perusreittiin teitä ja pyöräteitä pitkin hiihtämiseen. Jalassa olivat vähän tukevammat Madshusin sukset, jotka pysyvät hyvin suunnassa vaikka ei mitään latuja pitkin hiihtäisikään. Yöllä oli tullut pari kolme senttiä uutta lunta, joka ei tuntunut luistavan juuri yhtään. Meno oli raskasta.

Näkymä aamulla pyörätietä hiihtäessä
Illalla töistä tullessa meno oli vieläkin nihkeämpää. Uusi lumi oli aurattu sivuun, mutta jostain syystä suksen pohjassa olleet mönjät eivät tuntuneet luistavan eikä käsissäkään ollut voimaa rutistaa hiihtoon kunnon vauhtia. Lopulta kuitenkin pääsin kotiin, jossa odottikin sitten lumityöt. Se tekee muuten hyvää käsille puskea vielä 30 minuuttia lunta pihasta. Nam.

Perjantaina ja lauantaina ei tullut tehtyä kuin lyhyet core treenit. Perjantai-ilta meni kavereilla ensi vuoden suunnistuksista jutellessa ja lauantaina kävimme katsomassa elokuvissa uuden Hobitti elokuvan. Pienestä pelosta huolimatta elokuva oli varsin positiivinen yllätys.



Sunnuntaina kävin taas perinteisesti hiihtämässä tuossa läheisellä niityllä. Runsaat pari tuntia meni todella nopeasti. Viikko sitten tehdyt ladut olivat menneet totaalisen umpeen eikä vanhaa pohjaa edes tahtonut löytää. Sen verran paljon oli uutta lunta tullut. No siitä sitten ekat muutamat kierrokset uutta pohjaa tehden ja sen jälkeen yritin saada latua syntymään. Aika pöperöistä oli, mutta eipä se haitannut. Parin kevyemmän päivän jälkeen virtaa riitti mukavasti. Kilometrejä ei tullut kuin runsaat 15.

Viikolle kertyi harjoitustunteja yhtensä vajaat 11, josta puolet hiihtoa. Myös lihaskuntotreeniä kertyi viikolle hyvin. Juoksemaan en ehtinyt tällä viikolla lainkaan. Ensi viikko pitäisi olla vähän vähemmän oheisohjelmaa, joten tunteja voisi kertyi hieman enemmän. Ensi viikko onkin sitten viimeinen ennen joulua. Siitä alkaa loma, joka loppuu vasta Loppiaisen jälkeen, kun käytän pois vielä viime kesältä jäljellä olevat kesälomapäivät.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...