Mennyt viikko on ollut vähän sellainen löysänlainen. Polvet ovat olleet sen verran kipeä, että olen sitten tarkoituksella keventänyt määriä. Kunto ei nyt tästä enää paljoa voi parantaa, mutta jos kintut eivät ole lähtöviivalla kunnossa, niin silloin kunnolla ei ole mitään merkitystä. Neljäkasi on pitkä kisa huonolla kunnolla, mutta kipeillä jaloilla se on sitäkin pahempi.
Tämän takia viikolla tuli pidettyä parikin lepopäivää ja viikon aikana juostut lenkit olivat varsin lyhyitä. Lenkkejä kertyi yhteensä kuusi kappaletta, joista kertyi 106 km / 10.34 h. Lisäksi oli yksi fillarilenkki ja kuntopiiriä, niin kokonaistunnit jäivät sinne vajaaseen 13 tuntiin. Enemmänkin oli tarkoitus ulkoilla varsinkin, kun Nuuksiossa alkaa kelit olla melko kohdallaan:
|
Normaalisti runsaan metrin levyisessä purossa on pieni kevättulvan |
|
Lunta on paikon vielä paljon, mutta kovaksi tampattu ura kestää toistaiseksi hyvin juosta |
|
Pitkospuut onneksi kelluvat pinnalla |
Sakura-michi Nature Run juostiin tänä viikonloppuna Japanissa. Siellä oli meidänkin tarkoitus olla mukana, mutta näin ei sitten kuitenkaan käynyt. Kisassa oli kuitenkin mukana kaksi suomalaista, jotka molemmat taistelivat itsensä hienosti maaliin asti. Sekä Yukio että Veikko pääsivät maaliin määräajassa 250 km mittaisessa kisassa.
Tulevalla viikolla vietetäänkin sitten Pääsiäistä. Ennen sitä päästään kuitenkin kokeilemaan kauden toista Rogaining -tapahtumaa. Vuorossa on 12h Kevät Rogaining Kirkkonummella torstaina klo 20.00.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti