maanantai 30. elokuuta 2010

MTB Marathon Nuuksiossa 28.8.2010

Cycle Club Helsinki järjesti viikonloppuna MTB Marathon kisat Nuuksiossa. Kyseessä oli siis maastopyöräilykisat, jossa kokonaismatkaksi oli ilmoitettu noin 60 km. Lähtöpaikkana toimi Luukkaan ulkoilualue, josta ajettiin polkuja ja ulkoilureittejä pitkin Pirttimäkeen. Sen jälkeen ajettiin kolmesti noin 13 km pitkä kierros ensin Nupurin suuntaan Pitkäjärven eteläpäähän, josta reitti kääntyi pohjoiseen, polkujen ja metsien kautta takaisin Pirttimäkeen.

Maasto oli ensikertalaiselle melkoisen teknistä. Ajaminen lukkopolkimilla juurakossa ja kivikossa ei ole lainkaan helppoa. Siihen kun vielä lisätään huomattavat korkeuserot, niin siinä on noviisilla kiinnipitämistä. Kokeneiden mukaan kovempi ajovauhti helpottaa juurakossa ajamista, mutta ensin pitäisi uskaltaa ajaa kovempaa. Ja jarruja ei saa tietenkään käyttää, jarruthan on vauhdin surma. Kisan aikana päättelin, että kärkimiehillä oli jarrut vain kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että he joutuvat hidastamaan vauhtia ohittaessaan reitin tukkona olevia hitaita menijöitä. Toinen syy on se, että he voivat jarruttaa maaliin tullessa. Vähän niin kuin ohjaskelkkailijat. Paljoa muuhun he eivät jarruja käytä.

Olin mukana kisassa Jussin kanssa ja tarkoitus oli ajaa yhdessä koko kisa. Jussi on huomattavasti parempi maastopyöräilijä kuin minä ja odotettavissa olikin, että hän joutuu meikäläistä odottelemaan. Ensimmäinen kierros meni vielä suht ok vaikka pari kaatumista sattui jo alkupätkälle. Reitti oli niin juurakkoinen, että muutaman ekan kilsan aikana polun varressa oli varmaan puolentusinaa juomapulloa, jotka olivat irronneet juomatelineistä. Toinen kierros oli jo vaikeampi, kun käsistä alkoi voimat ehtyä ja pelkästään pyörän ohjaaminen oli työn ja tuskan takana. Kaatumisia tuli pari lisää ja kyynärsuojille tulikin todella käyttöä.

Toisen kierroksen jälkeen päätimme jättää kolmannen kieroksen kokonaan väliin ja jatkaa matkaa suoraan takaisin maaliin. Loppu oli omalta osaltani melkoista koheltamista yrittäessäni pysyä polkuosuuksilla pystyssä ja väistäessäni takaa tulevia huomattavasti nopeampia kilpailijoita. Kokonaisuutena kisa oli kuitenkin hauskaa vaihtelua perusjuoksemisen lomassa. Sen verran voimia tuo kisa kuitenkin vei, että lauantaille suunniteltu toinen lenkki jäi kokonaan tekemättä.
Photo by bbholland


Kuvia tapahtumasta ottivat "khv73", "BB Holland", "JG71" sekä "Arzi". Ja GPS träkki löytyy htunkelon tallettamana.

Viikon treenit jäivät myös tällä viikolla vajaaksi tuon lauantaisen lenkin uupumisen takia. Myöskään kuntopiiriä en ehtinyt tällä viikolla tehdä kertaakaan. Muuten mentiin pitkälti vanhan kaavan mukaan.

3 kommenttia:

Jari Tomppo kirjoitti...

Onnittelut rohkeasta yrityksestä. Ensi vuonna tuonne: http://www.tahkomtb.fi/ ?

Mä olen kerran käynyt Tahkon 60 km rämpimässä läpi, aikaa meni vähän yli 6 h ja monta kertaa matkan aikana kävi mielessä: "juosten olisin jo maalissa".

Pitäisi omakin maastofillari laittaa taas kuntoon. Maastopyöräily kun on todella hauska laji, mutta valitettavasti on jäänyt viime vuosina lähes kokonaan. Ja mitä pidempi tauko, sitä vaikeampi sinne metsään on fillarin kanssa uskaltautua. Ensi keväänä viimeistään laitan pyörän kuntoon. Ehkä...

Timo kirjoitti...

Hauska laji tosiaan. Pitäiskin nyt samantien tilata uudet ketjut pyörään, kun ne onnistuin katkomaan lenkillä.
Näyttäis kuvista päätellen maastolta jossa jäykkikselläkin pärjää ?
Täytyypä pitää kisa mielessä ens vuotta ajatellen.
!

Sari kirjoitti...

Jussi on tainnut Tahkolla käydä. Saa nähdä mennäänkö sinne ensi vuonna. Mun valmistautuminen tähän oli sitä luokaa, että aamulla vaihdoin kesäfillarista polkimet maastopyörään. Lisäksi edessä oli nastarengas vielä viime talvelta ;-)

Kyllä jäykkiksellä aika hankalaa on. Mulla on edessä jousto, jonka saa lukittua silloin kun ei sitä tarvitse. Se oli aika hyvä, kun maasto oli niin monipuolista.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...