Juhannusviikko

Juhannusviikolla tuli fillaroitua noita työmatkoja yhtä lukuun ottamatta kaikkina työpäivinä. Vaikka päivälämpötilat olivat jo suht lämpimät, niin aamuisin oli sen verran viileää, ettei ilman takkia tullut vieläkään lähdettyä matkaan. Pyörään vaihdettu uusi pistosuojattu takarengas toimi hyvin vaikka renkaan profiili oli sen verran korkea, että se juuri ja juuri ei koskettanut pyörän runkoa. Asennusvaiheessa tuli vähän hutiloitua, kun asensin sen pyörimissuunnan vastaisesti. Se ei kuitenkaan paljoa meikäläisen ulkoiluissa vaikuta.

Sunnuntaina kokeilin ensimmäistä kertaa Jukolasta ostettuja La Sportivan Crosslite maastotossuja. En juossut ihan perusreittiä vaan oikaisin Nuuksion poluille metsän kautta välttääkseni mahdollisimman paljon asfaltilla juoksua. Heti alussa huomasin tossun vaimennusominaisuuksien olevan melko olematonta luokkaa tavalliseen juoksutossuun verrattuna. Vaikka juoksin hiekkateitä, tuntui että vaimennusta olisi saanut olla enemmänkin. Metsäpoluilla isommat kivet ja kannot tuntuivat jalkapohjassa.



Muuten tossu istui hyvin jalkaan ja tuntui kevyeltä heti alusta. Kuivassa metsässä ei päässyt testaamaan pito-ominaisuuksia kallioilla ja juurakoissa, eli sitä pitää kokeilla tulevilla kerroilla. Eiköhän suomalainen kesäsää pidä huolta siitä, että märissäkin olosuhteissa päästään vielä juoksemaan. Sen verran tuo vasen jalkaterä kuitenkin kipeytyi tästä lenkistä, että pitää kokeilla laittaa tossuihin hieman erilaiset pohjalliset. Tai sitten tuo runsas 2,5 tunnin lenkki oli liian pitkä näin ensimmäiseksi lenkiksi uusilla tossuilla.

Viikon treenit jäivät vajaaseen kymmeneen tuntiin juoksun haukatessa suurimman osan ajasta. Mukaan mahtui myös yksi lepopäivä.

Tulevana sunnuntaina on edessä yksi kesän kohokohta, kun jo kolmannen kerran järjestettävä HiidenpataTrail starttaa Solvallasta. Itselle tämä on ensimmäinen kerta mukana, kun edelliset kerran ovat aina sattuneet hankalaan ajankohtaan.

Kyntöä Kytäjällä

Vuoden kohokohta oli käsillä taas viime viikonloppun, kun Endurancen seitsikko lähti haastaman Kytäjän vaativaa maastoa. Tiedossa oli edellisistä vuosista poiketen todella vaativaa suunnistusmaastoa, jossa vauhdit eivät tulisi kohoamaan kovinkaan korkealle. Suunnistustaitoa sen sijaan tultaisiin vaatimaan juoksuvoimaakin enemmän. Lisäksi kun sääennuste lupaili sadetta läpi yön oli alkuasetelma herkullinen.

Lähtö on Jukolassa aina yhtä mahtava. Vaikka lähtöpaikkamme oli melko keskellä, pääsin suht nopeasti hivuttautumaan oikeaan laitaan ja hakemaan nopeampaa juoksulinjaa. Tämä onnistui hyvin ja K-pisteellä olin kuitannut väkeä melko mukavasti. Tähän se hyvä meno sitten päättyikin. Pummasin kolmea ensimmäistä rastia niin pitkään, että kolmannelta rastilta lähtiessäni ei ympärillä enää näkynyt muita. Kaikki olivat ehtineet mennä vaikka lähdössä meitä oli vielä yli 1500 ukkoa. Neljäs rasti löytyi hyvin ja pari seuraavaakin. Samalla alkoi väkeä olla taas ympärillä. Tästä eteenpäin rastit sujuvat joten kuten, mutta eteneminen letkoissa oli hidasta. Vaatii melkoisesti juoksuvoimaa lähteä umpirisukkoon juoksemaan ja hakemaan ohitusta muista.

Siinä sitä sitten käveltiin jyrkkiä mäkiä ylös ja alas, vuoron perään. Jossain vajaan parin tunnin jälkeen alkoi jaloista loppua puhti kokonaan eikä tuo juoksu tasaisillakaan pätkillä kovinkaan kovaa ollut. Hiukan piti himmailla viimeisillä rasteilla, että loppuviitoitukselle jäisi voimia juosta. Vauhdin hidastumista kuvaa ehkä parhaiten se, että lopussa jopa hyttyset olivat kiusana. Ne ei taida kuinkaan kovinkaan kovaa lentää, vai?

Tästä eteenpäin Endurancen suoritus parani selvästi ja sijoituskin lähti oikeaan suuntaan. Muut hoitivat homman hienosti ja paremmalla aloituksella olisimme parantaneet viime vuotista sijoitustamme. Nyt loppusijoitukseksi tuli 819.

Joka tapauksessa vaikka oma suoritus ei ollut ihan odotetunlainen, niin hauskaa oli. Pari yötä teltassa, loistava porukka ja pienestä sateesta huolimatta hieno tapahtuma.


Kuvassa vas: Mikael, Tomi, Jouni, Jari, Tommi ja Vesa. Ultrakirjailija Tero puuttuu kuvasta

Muuten viikon treenimäärät nousivat jo paremmalle tasolle kokonaistuntien ollessa vajaat kymmenen tuntia. Aika jakaantui tasaisesti suunnistuksen, pyöräilyn ja juoksun kesken.

Lepäilyä ja nautiskelua

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet levon ja kevyiden lenkkien merkeissä. Olen pääasiassa ajellut työmatkoja fillarilla ja pari juoksulenkkiäkin on tullut tehtyä. Mitään suurempaa kiirettä en ole pitänyt harjoittelun aloittamisen suhteen. Aikaa seuraavaan kisaan on paljon ja toisaalta kotona riittää nyt hommaa rakennusprojektin kanssa. Myös jääkaapilla on mennyt melko paljon aikaa, kun menetettyjä kaloreita on yritetty korvata muodossa jos toisessa.

Viikonloppu meni Perniössä Suomi-Juoksun talkoissa. Ilma ei suosinut sen kummemmin juoksijoita kuin järjestäjiäkään. Parin tunnin levolla ei sunnuntaista tullut kovinkaan tuottoisa. Tässä vielä coachin ottama video kisan lähdöstä:



Ensi viikolla aloitetaan taas vähän suunnitelmallisempi treenijakso. Jakson alussa on tarkoitus yrittää saada hieman kovavauhtisempaa treeniä aikaiseksi vaikkapa suunnistuksen muodossa. Siitä voisi sitten taas alkaa lisäilemään määriä kohti seuraavaa tavoitetta. En usko harjoitteluperusteiden paljoa muuttuvan syksyä varten. Samalla kaavalla mennään kuntopiirejäkään unohtamatta. Jonkin verran voi tulla enemmän tuota hyötyliikuntaa rakennusprojektin kautta. Toivottavasti ei kuitenkaan liikaa.

Ensi viikonloppuna ollaankin sitten taas liikkeellä Jukolassa. Endurancella on oma joukkue nyt kolmatta kertaa. Tiedossa on vaativaa suunnistusmaastoa ja jos keli on pilvinen ja märkä niin hauskuutta riittää entistäkin enemmän. Uudet seuraasut saavat takuuvarmasti lisäväriä suunnistuksen tiimellyksessä.

Kisakuvia Surgèresista on nyt myös nähtävillä tuolla Picasan puolella.

Muistiinpanoja kisasta

Tuosta kisataktiikasta tulikin jo puhuttua, mutta tässä vielä joitakin muita juttuja kisaan liittyen.

Urheilujuoman puute kisajärjestäjien juomavalikoimasta oli kenties se suurin puute tarjoilussa. En ollut ottanut mukaan urkkajauhetta kuin sen verran, että se riitti kisaa edeltävään tankkaukseen. Saimme onneksi hankittua jauhetta ensin paikallisesta supermarketista ja vaihtokaupoilla jenkkien huoltajan kanssa. Tämä ei kuitenkaan vastannut omia tuttuja juomia. Sen sijaan kivennäisvettä ja cokista oli tarjolla rajattomasti. Kivennäisvesi maistuukin hyvälle ja neutraloi mukavasti kaiken sen makean keskellä.
Kiinteää ruokaa ei tullut koko kisan aikana syötyä muuta kuin kolme-neljä omelettia, banaania, makeaa kakkua sekä joitakin keksejä. Jogurtti taitaa olla enemmän juotavaa, mutta sitä tuli syötyä monta purkkia. Omia geelejä en ollut pakannut mukaan kuin puolen tusinaa 60g pusseja. Ne upposivat kisan aikana hyvin ja niitä olisikin pitänyt olla mukana enemmän. Kahvia en juonut kuin sen yhden kupillisen, kun ei siitä tuntunut olevan juurikaan mitään hyötyä.

Varusteiden toimivuus
Olin varannut matkaan kolmet juoksutossut, mutta juoksinkin koko kisan läpi samoilla Mizunon tossuilla. Päälliskangas näissä tossuissa on kuitenkin sen verran ohut, että ilmeisesti hiekan takia kangas on hankautunut rikki pikkuvarpaan kohdalta molemmista tossuista. Nilkkojen päälle olin leikannut vanhoista sukista suojat, joiden oli tarkoitus estää hiekan ja pölyn kulkeutuminen tossun sisälle. Ne piti kiinnittää hakaneuloilla tossuun ja olivat siitä syystä hieman hankalat käyttää. Ne suojasivat kuitenkin suurimmilta kivenmurikoilta. Osalla juoksijoista oli tähän tarkoitukseen hankitut valmiit nilkkasuojukset. Osalla ne näyttivät toimivan, mutta osalle ne taisivat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.



Paahtavan auringon takia ihon suojaaminen oli tärkeää. Aurinkovoidetta avoimiin kohtiin, lippikseen kiinnitetty huivi niskan suojana sekä irtohihat käsivarsilla. Viimeiset neljä tuntia juoksin ohuet kangashanskat kädessä. Sain ne kasteltua kylmässä vedessä jokaisella kierroksella, joka viilensikin olo mukavasti. Sunnuntaina juoksutyyliäni oli laajemmaltikin ihmetelty meikäläisen vääntäessä käsiä hieman poikkeavaan asentoon yrittäessäni suojata niitä auringolta. Alla kuva sykemittarin ympäriltä palaneesta ihosta.



Monet vähemmän juoksuun perehtyneet ovat kisan jälkeen kyselleet, miten tuollaista lyhyttä rataa jaksaa juosta 48 tuntia putkeen. Tähän voi aina vastata ruokailun ja huollon järjestämisen helppoudella. Toinen tärkeä asia on tavoitteen pitäminen kirkkaana mielessä. Tietoisuus siitä, minkä takia kisassa ollaan mukana, auttaa hyvään lopputulokseen. Itselleni tärkein asia on kuitenkin oman coachin näkeminen kierrosten välissä. Tai jo pelkkä ajatus ja tieto siitä, että hän on siinä radan varressa, auttamassa heti tarvittaessa. Rasituksen jakaminen tällä tavalla antaa voimia etenkin niinä heikkoina hetkinä, jolloin muuten tulisi istuuduttua radan sivuun tuolille tai juoksu hidastuisi kävelyksi. Näinä heikkoina hetkinä hyvän coachin arvo tulee esille.

Oma coachini oli muuten ainut huoltaja, joka kutsuttiin mukaan lavalle palkintojenjaossa. Ilmeisesti hän oli tehnyt hyvän vaikutuksen myös järjestäjiin.

Kisan päätös

Loppuseremonian alkamisajankohta on epäselvä. Alkoiko se nyt 17.30 vai klo 18? Kukaan ei oikein tunnu tietävän, mutta teemme kompromissin ja olemme paikalla varttia vaille kuusi. Juhlatelttaa on jo lähes täynnä, eikä jäljellä ole kuin eturivin paikkoja. Tilaisuus ei ole vielä alkanut, osa juoksijoistakin puuttuu vielä.

Hetken kuluttua tilaisuus alkaa. Kaikki puheet ovat luonnollisesti vain ranskaksi, joten niistä ei paljon iloa irtoa. Yritämme pysyä hereillä ja taputtaa samoissa kohdissa kuin muutkin paikalla olevat. Järjestäjät jakavat ensin palkintoja toisilleen hyvin menneestä kisasta. Ja syytä onkin. Kisajärjestelyt saavat kaikilta kiitosta.

Tämän jälkeen kaikki juoksijat palkitaan. Taidan nukahtaa hetkeksi, koska en muista ihan kaikkien palkitsemista. Palkintopöytä on komea, suurimmat pokaalit ovat varmasti yli puolimetrisiä. Voi niitä parkoja, jotka niitä joutuvat matkatavaroiden mukana kotiin kuljettamaan.

Lopuksi palkitaan naisten ja miesten kolme parasta. Sekä kokonaiskilpailun kolme parasta. Japanin kansallislaulu kajahtaa teltassa kahdesti. Tunne on todella ainutkertainen. Ihmettelemme kaikki palkintopokaalien suurta määrää ja miten saamme ne vietyä kotiin.





Seremonian jälkeen alkaa päivällinen. Ruokahalu ei ole vielä ihan kohdallaan, mutta saan syötyä kuitenkin jotain. Tunnelma on leppoisa. Keskustelemme muiden huoltajien ja juoksijoiden kanssa kuluneesta viikonlopusta. Saamme taas arvokkaita neuvoja, mitä olisi voinut tehdä toisin. Olemme etuoikeutettuja.

Päivällisen jälkeen kävelemme vajaan kilometrin matkan omalle hotellillemme. Aamulla on aikainen lähtö junalla takaisin Pariisiin. Nukkumaan mennessä olemme olleet ylhäällä yhtäjaksoisesti 64 tuntia. Takana on ikimuistoinen viikonloppu.

Kisa alkaa

Kilpailu alkaa tasan kello 16. Juoksuliivi, jossa on sponsoreiden logoja numerolapun lisäksi on pakko pitää päällä ensimmäisen tunnin ajan. Sen jälkeen pienempi numerolappu riittää. Myös viimeiselle tunnille on annettu ohjeet numeroliivin käyttämisestä.

Ensimmäiset kierrokset ovat hitaita. Kaikki juoksevat Sekiyan perässä jonossa ja odottelevat oikean vauhdin löytymistä. Vauhti on lähes kävelyvauhtia. Pian Mami lähtee vetämään porukkaa ja vauhti paranee jonkin verran.



Olen etukäteen päättänyt keskittyväni oman tuloksen tekemiseen. Sijoituksella ei ole merkitystä, koska näin kovassa porukassa en usko pärjääväni kovinkaan korkealle. Muiden vauhdin tai tekemisten seuraaminen edes 24h kisassa ei tuo parasta tulosta vaan oma vauhdinjako ja juoksun rytmitys on hyvän tuloksen edellytys. Edellisen päivän keskustelut coachin kanssa ovat asettaneet lopullisen kilometritavoitteen 382 kilometriin. Siihen pitäisi olla mahdollisuudet vaikka keli ei tule olemaan helppo. Taktiikkana on juosta tuoreilla jaloilla ensimmäiset 18 tuntia kovempaa kuin viime vuonna Ruotsissa ja kerätä kilometrejä talteen. Lauantaina kuumimpaan aikaan on tarkoitus pitää 1-1,5 tunnin lepotauko ja 24 tunnin juoksun jälkeen kilometrejä pitäisi olla kasassa noin 205km. Sunnuntaina päivällä olevaa kuumuutta ei enää kannata paeta tauolle vaan silloin pitäisi riittää radalla pysyminen. Kuulostaa näin paperilla melko helpolta.

Kierroksen pituus on 301,75 metriä, vessoja on radan sivussa ja viereisessä huoltorakennuksessa. Huoltoteltasta voi hakea oman vaunun viereiselle pöydälle kaikkea tarvitsemaansa ruokaa ja juomaa. Tämä jää kuitenkin huoltajien tehtäväksi, joten ilman hyvää huoltajaa ei täällä pärjäisi. Suurimman teltan radan sivussa vie kierrosten laskijoiden teltta, jossa jokaiselle juoksijalle on oma laskija. En meinaa ensin uskoa tätä, kun Lars kertoo asiasta lähtöä odotellessamme. Varmistaakseen jokaisen kierroksen merkinnän papereihin juoksijat heiluttavat kättään laskijalle, joka kuittaa nähneensä juoksijan nostamalla oma kättään. Ensimmäisillä kierroksilla ihmettelen muiden kädenheilitusta, eihän kukaan voi jaksaa moikata laskijaansa jokaisen kierroksen yhteydessä. Kohta kuitenkin huomaan toimivani samoin ja varmistavani jokaisen kieroksen kirjautumisen nostamalla omaa kättäni.

Ensimmäiset tunnit kuluvat nopeasti. Rata on melko pehmeä ja ystävällinen jaloille. Neljän tunnin jälkeen aloitan suunnittelemani kävelykierrokset. Yksi kävelykierros tasatunnein. Sen aikana syön jotain isompaa, kuten jugurttia tai banaania. Illan tullessa lämpötila laskee siedettävälle tasolle ja kello 21.30 aurinko laskee. Kentän valaistus riittää hyvin, eikä otsalampulle ole tarvetta. Myös kova tuuli laantuu yön tullessa. Kello 22 tulee 6 tuntia täyteen ja vaihdamme juoksusuuntaa ensimmäisen kerran. Kasassa on nyt runsaat 62 kilometriä. Se on neljä kilometriä enemmän kuin viime vuonna Ruotsissa.



Yö sujuu hyvin ja kilometrejä kertyy. Pelkään juoksevani hieman liian kovaa, mutta en halua alkaa jarrutella juoksua. Mielummin lisään kävelyä ja yritän juosta mahdollisimman rennosti omalla vauhdilla. Lämpötila laskee 14 asteeseen yöllä ja puenkin irtohihat käsivarsille. Musiikin kuuntelu yön tunteina jouduttaa menoa mukavasti. Aamuyöstä kytkeytyy viereisen jalkapallokentän kastelujärjestelmä päälle ja uudelleen yltynyt tuuli tuo kylmää vettä juoksijoiden päälle. Nyt viileämmällä kelillä se ei tunnu lainkaan mukavalta. Järjestäjät saavat kastelujärjestelmän siirrettyä ja juoksijat saavat taas juosta rauhassa. Sama toistuu seuraavana yönä.



Kahdentoista tunnin jälkeen kasassa on runsaat 119 kilometriä. Se on yli 11 kilometriä enemmän kuin viimeksi. Se ei tunnu oikein hyvälle vaikka muutenhan juoksu kulkee. Ainoastaan lonkat alkavat vähän painaa. Kärjessä japanilaiset menevät omia menojaan ja Larskin on hyvässä vauhdissa heidän mukanaan. Vaihdamme välillä muutaman sanan Larsin kanssa, mutta japanilaiset näyttävät niin keskittyneiltä, ettei heidän kanssa viitsi aloittaa jutustelua. Ja juoksemaanhan tänne onkin tultu.



Aurinko nousee vähän seitsemän jälkeen ja jatkan normaalia rytmiäni. Tasatunnein kävelyä ja tankkausta. Lisään vähän kävelyn määrää, sillä en halua poiketa laatimastani aikataulusta ihan mahdottoman paljoa. Pidän aamulla 15 min tauon, jonka aikana coachi hieroo lonkat meikäläisen keskittyessä tankkaukseen. Ruokailun suhteen olen vähän huolissani proteiinien saannista. Päätän kuitenkin kokeilla ensimmäistä kertaa omelettia ja sehän osoittautuukin hyväksi valinnaksi. Se on helppo niellä ja tuntuu sulavan hyvin. Myös aamupuuro maistuu tässä kohtaa oikein hyvälle.

Tauko tulee oikeaan paikkaan ja juoksu sujuu entistä paremmin. Aamupäivä sujuu hyvin aina kello 12 asti, jolloin vetäydyn tauolle. Kasassa on 188 km. Otamme tossut ja sukat pois, niiden sisältä ei paljastu mitään suurempia vaurioita. Hiekka ja pölyä on paljon, mutta mahdollisesti suht paksujen sukkien takia hiekka ei ole pahasti hiertänyt mistään. Tauon alussa coahci hieroo jalat, mutta viime syksyä vastaavat krampit jaloissa estävät varsinaisen nukkumisen. Aikaa huoltotaukoon menee yhteensä 80 minuuttia. Sukkien ja tossujen takaisinlaitto ei ole mukavaa.

Radalle palatessani huomaan, että lähes kaikilla on melkoisia vaikeuksia oman juoksunsa kanssa. Lämpötila on paahtava ja kova tuuli nostattaa hiekkaa radan pinnasta. Omakaan vauhti ei ole parasta mahdollista, mutta olen kuitenkin aikataulussa, mikä riittääkin minulle. Tässä kelissä ei kannata raastaa itseään päivällä hengiltä, vaan säästää voimia iltaan ja yöhön. Henkisesti on kuitenkin raskasta jatkaa juoksua, kun tuuli ja aurinko eivät anna hetken rauhaa. Lopulta kello 16 iltapäivällä olemme juosseet 24 tuntia täyteen ja alkaa toinen vuorokausi. Olen juossut vajaat 209 kilometriä ekan puolikkaan aikana. Se on sopiva määrä.



Toinen yö alkaa. Alkuilta sujuu hyvin ja saan juostua yli 8 kilometrin tunteja. Olen välillä jopa nopein juoksija tunnin aikana. Se tuntuu hyvälle ja antaa uskoa tekemiseen vaikka en haluakaan verrata juoksuani muihin radalla oleviin. Matkaa on kuitenkin vielä paljon jäljellä. Kisan alussa koneen lailla juossut kärki osoittaa inhimillisyytensä joutuessan pitämään taukoja tai kävelemään. Olen kiitollinen, että pidin taukoa kuumimpaan aikaan päivälla ja olen ehkä sitä kautta nyt paremmassa juoksukunnossa.

Yöllä noin kahden maissa kokeilen ensimmäistä kupillista kahvia. Olen jättänyt kahvinjuomisen pari kuukautta aikaisemmin kokonaan pois, jotta juuri tämä edessä oleva kahvikupillinen saisi mieleni räjähtämään ja poistaisi jo melko vahvan otteen saaneen unentunteen. Kupillisen jälkeen yläpäässä ei tunnu sen helpommalta, mutta parin kymmenen minuutin päästä vatsa ilmoittaa ensimmäisen kerran elonmerkkejä. Edessä on ensimmäinen ISO hätä.

Matka jatkuu, mutta väsynyt ei paljoa hellitä. En uskalla kokeilla sen enempää kahvia, jotta aika ei kuluisi vessassa istuskeluun. Vauhti on kuitenkin kohtuullinen, ehkä kävelyä on jonkin verran enemmän.

Aamulla kello 4 olemme juosseet 36 tuntia ja sarakkeessani lukee 300 km. Se on 20 kilometriä enemmän kuin viimeksi. Jäljellä on viimeinen 12 tuntinen ja matkaa on vielä 82 kilometriä tavoitteeseen. Laskupää ei toimi, mutta coachi laskee sen olevan mahdollista. Nyt ei vaan saa pitää enää taukoja. No, kuka niistä olisi enää välittänytkään. Ensimmäistä kertaa alan miettimään sijoitusta. Olen noussut alun 7-8 sijalta nyt kolmanneksi ja eroni neljäntenä olevaan Larsiin ja Mamiin on jo 15 km. Olisihan se hienoa olla palkintopallilla tällaisessa kisassa. Tiedän myös, että tällaiset ajatukset voivat sekoittaa kisa varsinkin kun edessä on vielä yksi päivä paahteisen auringon alla.

Vain 40 minuuttia edellisestä joudun toteamaan väsymyksen olevan sitä luokkaa, että on pakko pitää 30 tauko. Kranpit jaloissa eivät haittaa juostessa, mutta vuoteella maatessa ne estävät rentoutumisen kokonaan. Tauon jälkeen saan taas juoksurytmistä kiinni ja pystyn juoksemaan yli 7 kilometrin tunteja. Aamupäivä kello 8-12 saan juostua jopa yli 8 kilometrin tunteja. Yritän käyttää viimeiset tunnit hyväkseni ennen paahtavan auringon tuloa. Samalla saan tehtyä vähän eroa neljäntenä ja viidenteä juoksevaan Larsiin ja Mamiin. Heillä näyttää oleva oma keskinäinen kamppailu menossa, joten ehkä minä saan olla heiltä rauhassa vielä hetken.

Kello 12 olen juossut 357 kilometriä. Se on uusi ennätys ja aikaa on jäljellä vielä neljä tuntia. Nyt aurinko on noussut kokonaan ja lämpötila on eilisen tapaan yli 30 astetta auringossa. Tuuli ei tunnu enää niin pahalle tai sitten siihenkin alkaa tottumaan. Viimeiset neljä tuntia menevät hämärän rajamailla. Silmät tuskin pysyvät auki ja ainut ajatus on vaan radalla pysyminen. Aamupäivän hurjastelu on vaatimut veronsa. Seurailen Larsin ja Mamin etenemistä ja yritän parhaani mukaan kontroloida, etteivät he pääse liian lähelle. Pyydän coachilta minuutin taukoa tuolissa ja saan vastauksena: "Jos sinusta tuntuu, että sinulla on siihen varaa, niin istu vaan". Se kuulosti sen verran pätevältä vastaukselta, että päätän jatkaa matkantekoa.



Juoksupätkät alkavat olla melko harvassa, mutta taukoja en enää pidä. Kentälle alkaa kerääntyä enemmän ja enemmän ihmisiä katsomaan kisan loppumista. Viimeisen vartin aikana juoksijoille jaetaan oman maansa liput. Tunnelma nousee ja kuuluttaja hehkuttaa jokaista juoksijaa heidän ohittaessaan kierroslaskentateltan. Saan aikaiseksi jopa jonkinlaista juoksutapaista, mutta melko nopeasti se palautuu kävelyksi. Ihmiset huutavat juoksijoiden nimiä nyt, kun ne ovat luettavissa numerolappuliivistä.

Viimeisen kierroksen täytyttyä lasken, etten ehdi enää kävellä yhtä kokonaista kierrosta, joten jään maalialueelle seisomaan. Täällä ei lasketa viimeistä vajaata kierrosta, joten ei ole merkitystä käytätkö ihan niitä viimeisiä sekunteja. Muut juoksijat saapuvat myös maaliin, liput heiluvat korkealla ja onnitteluja jaetaan puolin ja toisin. Kilpailu on vihdoin ohi, mutta väsymys on sitä luokkaa, ettei mistään jaksa nyt iloita. On pakko päästä istumaan.



Palaamme vaunullemme ja valmistaudun pesulle. Lopputuloksista ei ole tietoa, mutta aika lähelle tavoitetta päästiin. Suihkutilassa on samalla lääkäri, joka puhdistaa ja puhkaisee jaloissa olevat rakkulat. Tekee hyvää saada aurinkorasvat ja hiekat pestyä pois. Jalat eivät tunnu kovinkaan kipeiltä, ainoastaan väsymys on hillitön. Suihkusta palatessani kuulen hyvät uutiset. Olemme saavuttaneet uuden ennätyksen ja se on juuri tuo tavoitteena ollut 382 km.

Palkintojenjako alkaa kello 17.30.

Surgéres 48h, Ranska

Kauden toinen päätavoite oli asetettu toukokuun lopulle Ranskassa juostavaan Surgéresin 48h kilpailuun. Harjoittelu on sujunut melko hyvin ja suunnitelmien mukaan, joten tavoitteet ovat korkeat. Ainut huolenaihe on kilpailuun ennustettu kova helle.

Lähdemme Ranskaan keskiviikkona, eli pari päivää ennen kisan alkua. Ensin lento Pariisiin ja siitä junalla Surgéresiin. Junamatka kestää lähes saman kuin lentokonekin. Perillä eteemme avautuu pieni, vain noin 6000 asukkaan, idyllinen maalaiskylä.



Kaupungilla ohitamme myös turisti-infon, jonka ikkunassa on kaikkien kilpailijoiden esittelut.



Iltapäivällä käyn kiertämässä puolen tunnin lenkin kaupungilla ja samalla vilkaisen kisapaikkaa. Pari kierrosta hiekkakentän ympäri antaa hyvän fiiliksen radasta. Kaikille juoksijoille on tuotu paikalle myös omat matkailuvaunut, joiden kyljessä on kyseisen juoksijan kuva. Tunnelma nousee entisestään.

Kisaa edeltävänä iltana on kaupungilla järjestetty tapahtuma, jossa kaikki kilpailijat esitellään ja kansallislauluja soitellaan. Tarjolla on myös kakkua ja virvokkeita. Tämän jälkeen seuraa yhteinen illallinen kylän toisessa hotellissa, jossa puolet juoksijoista on majoittuneet. Keskustelu on rentoa vaikka huomenna edessä on kaikkien odottama kilpailu. Suomalaisina saamme hyvän vastaanoton, kaikki tuntevat Seppo Leinosen ja hänen mainitseminen onkin kovaa valuuttaa ulkomailla.



Pitkät, lähes 10 tunnin mittaiset, yöunet antavat keholle mukavasti lepoa. Nautimme runsaan ranskalaisen aamiaisen ja pakkamme tavaramme kohti kisapaikkaa. Saamme Said Kahlalta kyydin kisapaikalle ja vielä läheiseen supermarkettiin, josta haemme viimeisiä eväitä kisaa varten. Said on tuttumme jo viime vuoden Sakurasta.

Loppupäivä menee vaunussa leipäillessä ja lämpötilaa ihmetellessä. Kova tuuli puhaltaa kentän pituussuunnassa ja nostaa hiekkakentän pinnasta kuivaa hiekka ja pölyä. Se tunkeutuu joka paikkaan. Aurinkovoiteesta tahmea iho on hetkessä hiekan peittämä. Järjestäjät levittävät lapioilla pari autonlavallista uutta hiekkaa kentän pintaan tasoittaen suurimmat epätasaisuudet.



Runsas tuntia ennen kisan alkua alkaa paikalla tapahtua ensin joukko lapsia juoksee kenttää ympäri jonkin pienimuotoisen kisan merkeissä (48 minuuttia). Se onkin hyvä, koska näin tuo äsken levitetty hiekka tamppaantuu kantän pintaa. Kohta on vuorossa juoksijoiden esittelyt kansallislauluinen. Tunnelma on erittäin hieno joskin jo hieman jännittynyt.



Kello 16 kisa lähtee käyntiin.