sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Viikko 27 ja vähän uutta

Tälle viikolle oli luvassa pientä uutta juttua, kun ainakin parin vuoden takainen haave alkoi käytännössä saamaan muotoaan. Kyseessä on siis jo FB:n puolellakin pari postausta saanut "Polkuporinat", jonka ajatuksena on haastatella mielenkiintoisia ihmisiä kestävyysurheilun ympäriltä ja yrittää saada mukaan mahdollisimman laaja kirjo eri alojen osaajia ja ammattilaisia. Vaikka nimi viittaa polkuihin niin pelkästään polkuihin tai edes juoksuun emme coutsin kanssa rajoitu, koska mahdollisuuksia on lähes rajattomasti. Eri osa-alueita kestävyysurheilun ympäriltä riittää ja jo tässä vaiheessa olemme listanneet useita kymmeniä ammattilaisia, joita haluaisimme haastatella. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan ja saamme haastattelut eetteriin. Käytännössä haastattelut julkaistaan omana podcast-sarjana, ensimmäiset toivottavasti jo elokuun aikana.

Ensimmäiset haastattelut tehtiin tosiaan jo tällä viikolla. Juoksijan Sielu-kirjan kirjoittanut Tarja Virolainen sekä Mindfulness-valmentaja Heljä Ora. Loistavaa materiaalia syntyi heti ekalla viikolla. Tosin molemmat haastateltavat olivat sen verran kovatasoisia, ettei siitä ollut epäilystäkään. Meille coutsin kanssa tilanne on myös herkullinen, kun pääsemme kyselemään itseämme kiinnostavia asioita. Toivottavasti kyseiset asiat kiinnostavat myös muita.

Heljä ja coutsi

Tarja ja Mikael
Toinen vähän uusi juttu tällä viikolla on ollut muutaman hitaan hölkkäkävelylenkin tekeminen. Näiden lenkkien tehtävänä on ollut taas vähän totutella myös kävelyyn lenkkien aikana. Pallaksen jälkeisellä Haltin-reisulla tulee varmasti paljon kävelyäkin vaikka tarkoituksena on lähteä melko kevyellä setillä liikkeelle. Ja elokuussa UTMB:llä kävelyä tulee varmasti lisää. Ainut mitä tällä viikolla on puuttunut on ollut sauvat ja vähän isompi reppu. No, viikon päästä sekin asia korjaantuu, kun lähdetään kiertelemään Lahtosen Tommin hahmottelemaa reittiä tunturiin.

Aurinkoisia kelejä Siikajärvellä

Hölkkäkävelyiden vastapainoksi Jussi kävi juoksuttamassa mua parinakin päivänä tällä viikolla. Maanantaina juostiin parin tunnin peruslenkki poluilla ja sunnuntaina toiset pari tuntia, mutta tällä kertaa mukana oli hieman leikkiä tai ainakin vauhtileikittelyä. Juostiin vähän eri mittaisia vetoja ja hieman erilaisilla vauhdeilla, välillä polulla ja välillä hiekkatiellä ja lopuksi vielä asfaltilla. Ja tietysti välillä ylämäkeen ja välillä tasaista. Eli vähän kaikkea oli tarjolla. Hyvä valmistava lenkki ensi viikonlopun koitokseen Lapissa, jossa Jussi juoksee perusmatkan ja meikäläinen viiskymppisen.

Lämmintä riitti

Tiistaina käytiin coutsin kanssa Amer Brand Storessa tekemässä muutamat hankinnat. Mukaan tuli uudistunut Slabin Ultra, joka parin kokeilun perusteella voisi olla hyvä kenkä syksyn UTMB:llä. Ensi viikolla kenkä pääsee kunnon testiin Lapin tuntureilla. Toinen mielenkiintoinen kenkä joka tuli ostettua oli Slab Amphib, joka pelkästään materiaalinsa ja keveytensä puolesta pitää kokeilla. Pidemmälle matkalle tästä kengästä ei ole seuraa ainakaan meikäläiselle.


Viikolle kertyi kilsoja 104. Ensi viikko on aika kiireinen ennen lähtöä Pallakselle ja lomien alkamista.  Pakkailut on jo aloitettu, mutta vielä on perustarvikkeita hakusessa.


Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...