sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Viikko 49 ja rauhallinen aloitus

Tällä viikolla alkanut suunnitelmallisempi jakso tähtää sinne helmikuun lopulle ja TGC125 läpäisyyn. Kuten edellisessä postauksessa kerroin suunnitelmissa on vetää 3x3 viikon nousujohteinen Jokainen uusi harjoitusjakso alkaa sillä kevyellä viikolla. Niin myös tämä harjoitusjakso. Ensimmäisen kolmen viikon jakson harjoitusmäärät ovat vielä maltilliset (8, 12 ja 15 tuntia) ja nyt ekalla viikolla se menikin hieman yli.

Tällä viikolla ainut avaintreeni oli Itsenäisyyspäivänä juostu pidempi lenkki Nuuksion poluilla, kun matkaa kertyi 25 kilsaa ja aikaakin meni 2:45. Lopussa alkoi jo askel painaa, kun näin pitkää lenkkiä ei ole taas pitkään aikaan tullut tehtyä. Lisäksi olin laittanut päälle hieman liian paksun takin, jonka takia hikoilin runsaasti eikä juomaakaan ollut riittävästi mukana. Jalat tuntuivat raskailta vielä seuraavan päivänkin lenkillä. Pitkän lenkin lisäksi viikolle tuli kolme muuta noin tunnin mittaisia jalkalenkkejä. Siihen lisäksi vielä maanantainen jooga ja tiistain fillarilenkit niin viikolle kertyi yhteensä 9,5 tuntia treeniä. Varsinaista salitreeniä en tällä viikolla ehtinyt tehdä, mutta kotona on tullut joitain perusliikkeitä tehtyä.

Kovavauhtisia lenkkejä en vielä ajatellut ottaa ohjelmaan ihan tuon takareiden takia. Tiellä juostavien lenkkien vauhteja olen hieman pyrkinyt nostamaan, mutta kaukanahan ne vielä kovavauhtisista ovat. Kovavauhtisi treenejä on tarkoitus kyllä tehdä, mutta mielummin sisällä lämpimässä hallissa tai juoksumatolla. Tähän hyvän mahdollisuuden antaisi esimerkiksi Esport Arena.

Alla vielä muutama kuva Itsenäisyyspäivän lenkiltä.








Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...