sunnuntai 6. elokuuta 2017

Viikko 31 ja kesäloma alkaa

Sairaslomat on pidetty ja töissäkin on jo ehditty pari viikkoa olla. Nyt on vuorossa kesäloma, joka ei kuitenkaan ole ihan sellainen kuin olin sen ajatellut olevan. Vielä pitää pari viikkoa kärvistellä ilman juoksua ja vasta sittenkin pitää aloittaa todella rauhassa. Mitenhän ultrajuoksija määrittelee "todella rauhassa"? Onneksi uintia ja fillaria saa jo tehdä sen verran, että pientä sykkeennousua on havaittavissa.
Työlounas
Viikko on mennyt osin uuden lajin parissa. Tällä viikolla olen ottanut ohjelmaan salitreenit, jossa ei kuitenkaan mitään hyppysarjoja tai vastaavaa ole vielä vedetty. Lähinnä yläkroppaa ja corea on tehty ja lisäksi vähän rasitusta terveelle jalalle. Salilla ehdin käydä viikolla kolmesti, joten ihan hyvä setti näin alussa. Käsiä treenatessa huomaa hyvin miten tottumaton tähän hommaan on. Jo parin liikesarjan jälkeen kädet on ihan tötteröllä. Ei varmaan tee huonoa tämäkään treeni. Pärjää sitten paremmin seuraavassa kisassa, jossa tarvitaan esimerkiksi sauvoja. Sama treeni palvelee myös hyvin uintia.

Pyöräilyn kanssa olen vielä vähän varovainen, kun se käy jo selvästi enemmän jalkoihin eikä tässä vaiheessa ole järkeä tehdä mitään ylilyöntejä takareiden kuntoutuksessa. Tällä viikolla teinkin niin, että kävin töissä fillarilla, mutta en polkenut takaisin saman päivän aikana vaan tulin sitten ihan bussilla. Fillari pääsi kotiin vasta pari päivää myöhemmin. Perjantaina tein sitten töiden jälkeen tunnin mittaisen lenkin ihan teitä pitkin. Pyöräilyn jälkeen takareisi ei ole kipuillut tai antanut mitään merkkejä rasituksesta. Eli sopivalla rasitustasolla mennään.

Uimassa ei ole ehtinyt tällä viikolla kuin kerran. Sekin jäi sunnuntaille, kun lauantai meni piiiitkällä kävelyreissulla Helsingin keskustassa jahtaamassa uutta täydennystä Pokedexiin. Kaikki uudet kaverit löytyivät ja nyt voi taas levätä hetken.

Nuuksion elokuuta

Sunnuntaina uimassa
Viikolla on kestävyysurheilun saralla tapahtunut taas paljon. Itse tuli seurattua ahkerasti Lahtelan Miikan suoritusta Tahkotriplassa. Juha Riikonen, Juhana Nieminen ja Miika lähtivät matkaan torstai-iltana uiden ensin 11,4 kilsaa. Sen jälkeen vuorossa oli 540 kilsan fillariosuus ja siihen perään sitten vielä kolme maratonia ja urakka oli valmis. Kokonaismatka oli 678 kilsaa, johon Miika käytti aikaa runsaat 46 tuntia. Tässä vielä Iltasanomien juttu aiheesta. Isot onnittelut koko kolmikolle.

Viikonloppuna kisattiin myös Norjan Tromsassa Skyrace kisoissa. Tästä kisasta on parin viime vuoden aikana noussut yksi suomalaisten polkujuoksijoiden suosikkikisa. Tänäkin vuonna paikalla oli iso edustus kotimaista polkuvoimaa. Suomalaisten kovimmasta tuloksesta vastasi Maija Oravamäki, joka juoksi naisten sarjassa viidenneksi. Tulokset.

Ensi viikolla oman ulkoilun lisäksi tulee aikaa vietettyä taas telkkarin ääressä, kun yleisurheilun MM-kisat käynnistyivät viikonloppuna Lontoossa. Perjantaina nähtiin yksi kisan odotetuin finaali, kun Mo Farah puolusti omaa MM-kultaansa. Vastustajat olivat liikkeellä hyvin erilaisella taktiikalla, kuin aikaisemmissa kisoissa, mutta niin vain britti vei kullan ylivertaisella suorituksella. Kyllä kannatti valvoa vähän pidempään.

Bolt ennen finaalia
Ensi vuoden suunnitelmatkin etenivät hieman tämän viikon aikana. Niistä lisää vähän myöhemmin.
  

Ei kommentteja:

Viikko 40 ja sadekausi on alkanut

Edellisen viikon lämpimät ja aurinkoiset kelit ovat vaihtuneet tällä viikolla melkoisiin sateisiin, ainakin täällä Espoon Nuuksiossa. Vanha...