sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Viikko 44 ja ensilumi

Edellinen viikko meni käytännössä kokonaan lepäillessä ja palautuessa Syysunelmasta, mutta tällä viikolla on jo joitakin hajanaisia harjoituksia saatu tehtyä. Jo muutaman päivän paikallaanolo alkaa vaikuttaa negatiivisesti ja sitä vaan alkaa kaipaamaan ulkoilua ja liikkumista. Sellaista luonnollista tekemistä.

Ilmojen puolesta mennyt viikko on ollut parempi, kun vesisateet ovat loppuneet ja tilalle on tullut pikkupakkanen ja satunnaiset lumisateet. Keskiviikkona tuli ensilumi ja se näyttääkin sääennusteen mukaan pysyvän maassa ainakin vielä jonkin aikaa. Ihan se ei riitä vielä metsässä hiihtämiseen, mutta ehkä tuolle lähipellolle jo pääsisi. Tulevalle viikolle on luvattu jo parikymmentä senttiä lunta ihan tähän rannikolle. Meri kun on vielä auki ja kylmä tuuli puskee Siperiasta niin lunta voi hyvinkin tulla.

Alkuviikosta maanantai ja tiistai menivät fillaroidessa työmatkoja. Omasta Giantista oli sisäkumi rikki, joten kilometrit kertyivät coutsin maastopyörällä, kun aika ei riittänyt renkaan paikkaamiseen. Se ei harmittanut yhtään, sillä coutsin fillarissa oli nastarengas valmiina alla, joka muuten tulikin jo alkuviikosta tarpeeseen. Joogassa oli syysloma, enkä viitsinyt itsekseni käydä salilla venyttelemässä. Keskiviikkona kävin tekemässä ihan lyhyen salitreenin.

Keskiviikkona Kabukissa

Torstaina pidettiin Samban syyskokous, jota ennen kävimme porukalla yhteislenkillä. Juostiin alkuun runsaat kolme kilsaa verkkaa, jonka jälkeen kierrettiin 10 kertaa noin 700 metrin pituinen polkulenkki. Tarkoitus oli juosta jokainen kierros vähän edellistä kovempaa siten, että viimeisessä vedossa olisi sitten kaikki pelissä. Vauhtien kanssa oli vähän arpapeliä, että oliko tämä nyt edellistä kovempaa, mutta kellosta katsottuna vauhti taisi parantua jokaisella kierroksella jonkin verran. Puolivälin jälkeen tuntui jo siltä, että ei tässä enää voi kovempaa juosta, kun on pimeää ja liukastakin.  Alamäet piti tulla aika rauhassa, kun ei ihan uskaltanut luottaa askeleen pitävyyteen. Jotenkin sitä kuitenkin selvittiin pystyssä jokaisesta kierroksesta ja viimeinen kierros menikin nopeiten aikaan 3.02. Erittäin hyvä harjoitus vaikka aika rankka näin ensimmäiseksi juoksutreeniksi Syysunelman jälkeen.

Perjantaina pidin suosiolla vapaata, mutta lauantaille olimme sopineet yhteislenkin Nuuksioon Savolaisen Tomin kanssa. Aamulla ehdin lämmitellä hetken halkoja tehden, jonka jälkeen heitin nastarit jalkaan ja ajoin poikkeuksellisesti autolla Siikarantaan. Kiertelimme Tomin kanssa runsaat 1,5 tuntia Nuuksion polkuja, osin NC:n länsipuolista reittiä. Ilma oli aurinkoinen ja lähes tuuleton, pakkasta mukavat pari astetta.

Pakollinen lenkki-selfie
Sunnuntaina käytiin coutsin kanssa parin tunnin kävelylenkillä.

Siikajärvi


Avovesiuintikausi taitaa olla Siikajärvellä loppu tämän vuoden osalta

Viikolle kertyi runsaat seitsemän tuntia ulkoilua. Tulevien viikkojen osalta tarkoitus on edetä melko rauhassa. Ainakin seuraavat kolme viikkoa mennään vielä ilman sen tarkempaa treeniohjelmaa. Nyt pitää vaan yrittää malttaa vielä hetki, mieli tekisi jo takaisin. Tässä muutama ajatus talvella treenaamisesta.



Synkkiksen ratamestari Kilon Gepardi oli päättänyt vielä kerran nautiskella tapahtumaan osallistuneiden gepsi-kiemuroista ja koostanut kaikille nähtäväksi top-10 pummit. Materiaalia olisi kuulemma ollut paljon enemmänkin, eli seuraavaa osaa odotellessa.


Viime viikonlopun polkujuoksun MM-kisojen viralliset tuloksetkin ovat tulleet. Tässä vielä yhteenveto Kestävyysurheilun sivuilta.

4 kommenttia:

eka kirjoitti...

Terve Mikael ja terveiset Espanjasta! Juolahti mieleen että olitte viime talvena Rondassa ja siellä polkujuoksussa. Luin uudestaan kirjoituksesi ja nyt vinkkinä tämä http://yetitrail.jimdo.com/. Oltiin mukana 19 km mini yetillä ainoina ulkomaalisina ja haastetta reitissä riitti. Pitempi 44 km reitti kulkee kolmen huipun kautta, joten siinä varmasti rutkasti enemmän. El Berro on todella pieni idyllinen vuoristokylä ja jos olette joskus menossa suosittelen kylän ainoaa hotellia http://bajoelcejo.com/. Siellä pidetään vieraita todella hyvänä!

eka kirjoitti...

Terve Mikael ja terveiset Espanjasta! Juolahti mieleen että olitte viime talvena Rondassa ja siellä polkujuoksussa. Luin uudestaan kirjoituksesi ja nyt vinkkinä tämä http://yetitrail.jimdo.com/. Oltiin mukana 19 km mini yetillä ainoina ulkomaalisina ja haastetta reitissä riitti. Pitempi 44 km reitti kulkee kolmen huipun kautta, joten siinä varmasti rutkasti enemmän. El Berro on todella pieni idyllinen vuoristokylä ja jos olette joskus menossa suosittelen kylän ainoaa hotellia http://bajoelcejo.com/. Siellä pidetään vieraita todella hyvänä!

StanleyPark kirjoitti...

Kiitos Eka vinkistä. Olikohan ne teidän FB:ssä olleet kuvat otettu siltä 19 km reitiltä? Hienoja kuvia. Se on mahtavaa seutua ja ehdottomasti olemme tulossa sinne jossain välissä. Suomesta on helppo lentää niille seuduille ja vuokra-autolla hurauttaa ympäriinsä. Hyvää lomaa teille sinne Espanjaan.

SP

eka kirjoitti...

Kiitos, aika menee nopeasti mutta vielä on lomaa jäljellä. Siltä lyhyemmältä reitiltä oli kuvat ja varmasti 44:lla pääsee vielä paremmin tunnelmaan. Ei tarvitse asfaltilla juosta.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...