sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Viikko 37 ja pari napsua lisää ennen Kolia

Kuivat syyskelit ovat jatkuneet tälläkin  viikolla. Vettä ei ole sademittariin kertynyt yhtään ja Nuuksion polut alkaa olla parin viikon kuivan jakson jälkeen aika hyvässä juoksukunnossa. Lämpötilat ovat öisin toistaiseksi pysytelleet plussalla ja päivisin ollaankin sitten välillä käyty yli parinkymmenen asteen. Melko kylmä pohjoistuuli on kuitenkin puhaltanut tällä viikolla.

Syksyn kukkasatoa
Treenien osalta kolmen viikon määräjakso oli suunniteltu huipentuvan tähän viikkoon. Kahdella edellisellä viikolla oli kertynyt 18 ja 20 tuntia treeniä ja nyt oli tarkoitus lisätä tähän vielä napsu tai pari. Harjoitusohjelman perusrunko pysyi muuten samana, mutta suunnittelin tekeväni viikolla yhden pidemmän lenkin sekä viikonloppuna pitkähköt lenkit molempina päivinä.

Tämä onnistuikin juuri suunnitellusti. Maanantaina ja tiistaina juoksin noin kolmevarttia aamulla töihin kuten viime viikollakin. Maanantaina oli lisäksi perinteinen jooga tunti ja siitä mutkan kautta kotiin. Joogassa aktivoitiin jalkapohjaa ja koko jalkaterää ja se aiheuttikin pientä kipuilua vanhan vamman kanssa.  Tiistaina juoksin töiden jälkeen suoraan kotiin säästellen vähän keskiviikon pitkälle lenkille. Tiistain salitreenin siirsin aikataulujen takia torstaille.

Keskiviikkona oli vuorossa pidempi lenkki. Suunnittelin ensin juoksevani vanhan tutun Montrailin, mutta reitille pääseminen töistä oli sen verran monen bussikyydin takana, että päätin lopulta lähteä juoksemaan suoraan töistä kotiin ja jatkaa siitä kohti Nuuksiota. Kotona vaihdoin reppua ja otin mukaan juotavaa ja pari suklaapatukkaa. Kiertelin metsien poikki Haukkalammelle ja siitä Kattilaan, josta jatkoin Nuuksio Classicin reittiä Siikarantaan. Siitä sitten vielä järvi kiertäen ja taas metsän poikki kotiin. Aikaa kului 4:40 ja matkaa tuli taivallettua 44 kilsaa. Reppuun pakatulle lampulle ei tullutkaan lopulta käyttöä, kun valoa riitti vielä juuri ja juuri. Juoksu tuntui hyvältä vielä lopussakin vaikka toki vauhti oli leppoisa.

Illan viimeiset auringonsäteet
Torstaina annoin kropalle vähän palautumisaikaa, kun kuljin aamulla bussilla töihin. Päivällä kävin tekemässä coretreenin salilla, eli ilman hyppyjä ja kyykkyjä. Illalla juoksin mutkan kautta töistä kotiin runsaat pari tuntia. Eilinen pitkä lenkki ei enää tuntunut jaloissa, painava reppu selässä kylläkin.

Perjantaina tein kaksi lenkkiä. Aamupäivällä juoksin ensin matolla tunnin lenkin ja illasta kävin Nuuksiossa kiertämässä vajaat pari tuntia polkuja. Polvet tuntuivat varsin hyviltä vaikka tällä viikolla on ulkoilutunteja takana jo aika paljon. Oliskohan toi kylmällä vedellä lenkin jälkeen lotraaminen auttanut.

Viikonlopun alkaessa oli treenitunteja kasassa jo 17 tuntia. Keskiviikon pitkä lenkki helpotti hieman viikonlopun ohjelmaa eikä suurempaa painetta ollut tuntien keräämisessä. Toisaalta juoksu tuntui nyt todella hyvältä, joten piti olla myös tarkkana ettei mopo lähtisi pahasti keulimaan. Lauantaina nukuttiin vähän pidempään ja päivän treeniin lähdettiin hyvin levänneenä ja tankattuna. Suuntana oli tietysti Nuuksion maisemat.

Lenkki suuntautui metsiä pitkin Haukkalammelle ja siitä Kattilaan. Haukkalammella juoksin pari kertaa Nahkiaispolun ympäri, kun siinä sattui olemaan useita PokeStoppeja. Paluumatkalla Kattilasta kaarsin vielä kerran Nahkiaispolun ympäri ja keräsin tavarat talteen. Aikaa kaikkien mutkien jälkeen kului runsaat kolme tuntia ja kilsoja 29.

Siikaranta

Vettä riittää puroissa


Kohta poluilla

Sunnuntaina tein 2,5 tunnin lenkin Nuuksiossa varsin aurinkoisessa kelissä. Ajoittain kylmä pohjoistuuli vähän haittasi, mutta uusi merinovillainen ohut paita toimi aika hyvin. Vain tuulisimmilla paikoilla oli hieman vilu. Juoksu tuntui tänään erittäin hyvälle ja tästä olisi helppo jatkaa vielä ensi viikko pari napsua kovemmin. Kolin kisaan on aikaa kuitenkin enää vajaa kaksi viikkoa ja ensi viikolla pitää jo aloittaa keventelyt kisaa varten.

Sunnuntaina coutsi hieroi vielä jalat kuntoon. Myös foamrolleri on tullut tutuksi tällä viikolla. Viikolle kertyi yhteensä vajaat 23 treenituntia, jossa 203 kilsaa juoksua. Ensi viikolle treeniä on suunniteltu jo selkeästi vähemmän, noin 7-8 tunnin verran. Ensi viikolla pitää vielä vähän testailla varusteita ja muuta. Vanha UD:n reppukin hajosi vähän viikonloppuna, mutta kai se vielä Kolin kestää.


2 kommenttia:

Kalevi Montela kirjoitti...

Tosi tehokasta treeniä. Hyvältä näyttää!

StanleyPark kirjoitti...

Moi Kalevi,

Kiitos kommentistasi. Kun omalla lenkillä alkaa väsyttää niin voin miettiä niitä sinun ja Olavin juoksemia lukuisia lenkkejä ja hakea niistä jaksamista.

terveisin,
mikael

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...