maanantai 28. maaliskuuta 2016

Viikko 12 ja Pääsiäinen

Ensimmäiset kevään merkit alkavat olla ilmassa näin Pääsiäisenä. Vielä perjantaina ja lauantaina keli oli aika sumuista ja viileää, mutta sunnuntaina ja varsinkin tänään maanantaina toisena Pääsiäispäivänä keli on ollut mahtavan aurinkoinen. Se vaikuttaa mielialaan heti ja tänään olikin ensimmäinen lenkki pitkään aikaan, kun oli oikeesta hauskaa juosta metsässä.

Tiistaina 22.3. kevään ensimmäinen leskenlehti

Auringonnousu


Viime viikolla määrät olivat vielä maltilliset, mutta sain taas tehtyä pari reipasvauhtista lenkkiä. Toinen niistä oli sunnuntaina, kun juoksin reippaan lenkin ekan kerran tänä keväänä ulkona kuivalla tiellä. Alkuun ja loppuun vähän verkkaa ja siinä välissä sitten 2 x 5 km reipasta, vauhdit 3.45 ja 4 min/km välissä. Tämä oli ensimmäinen reipasvauhtinen lenkki, joka tuntui vähän helpommalta. Lisäksi polvet eivät tuntuneet lenkillä yhtään.



Lauantaina umpihankea

Maanantaina tampattuja polkuja

Hyvässä kunnossa Nuuksion polut
Todistetusti molemmat jalat irti maasta

Ensimmäisen 12 viikon jälkeen harjoitusmäärät ovat tunneissa mitattuna runsaat 20 tuntia viimevuotista jäljessä. Se on aika paljon. Toisaalta tänä vuonna on alkuvuodesta painotus ollut enemmän juoksun puolella, kun taas viime vuonna tuli fillaroitua aika paljon alkuvuodesta. Juoksukilsoissa mitattuna on tänä vuonna saldo lähes 200 kilsaa enemmän tähän mennessä.

Italialaiset ovat aloittaneet seuraavan näytöksen kisojen järjestämisessä. 4KMM kisan järjestäjät ovat pidentäneet ilmoittautumisaikaa aina huhtikuun 17. päivään asti. Tämä lisäaika onkin varmasti ihan tarpeen, koska näyttää siltä kuin italialaiset istuisivat enemmän oikeussalissa riitelemässä keskenään kuin valmistelemassa tulevaa tai tulevia kisoja. No joka tapauksessa näyttää varsin hankalalta valmistautua johonkin, josta ei ole mitään varmuutta. Mielenkiinnolla odotellaan tulevia uutisia.



Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...