sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Viikot 23 ja 24 juhlaa ja Jukolaa

Pari viikkoa on mennyt edellisestä päivityksestä. Ohjelmaa on ollut taas melkoisesti, mutta harjoittelemaankin on ehditty. Kesäkuun alussa tuli 20 vuotta kuluneeksi siitä, kun coachin kanssa mentiin naimisiin. Sitä juhlistettiin minilomalla mökillä viikko sitten. Ja tänä viikonloppuna nautiskeltiin Louna-Jukolan maisemissa suunnistuksesta.

Viikolla 23 aloitin harjoittelut kohti Pallaksen kisaa. Eka viikko oli vielä vähän totuttelua. Miniloman takia treenit painottuivat alkuviikkoon. Maanantaina ja keskiviikkona tein salitreenin uuden ohjelman mukaisesti, jossa on kymmenkunta erilaista liikettä. Pääpaino on jalkalihaksissa, mutta välissä aina muutama liike corelle ja käsille. Toistoja tulee parisenkymmentä per liike painojen ollessa melko kohtuulliset. Kierroksen välissä tein lisäksi pari erilaista hyppysarjaa. Sekä maanantaina että keskiviikkona tein kierroksen kolmeen kertaan. Alku- ja loppuverkkoineen aikaa kuluu noin tunnin verran. Yllättävää oli, että lihakset eivät tulleet kipeiksi ensimmäisen treenin jälkeen.

Maanantaina kävin lisäksi fillarilla kevyesti rullaillen töissä. Tiistaina juoksin töistä kotiin. Tein lenkin yhteydessä kymmenkunta lyhyttä vetoa matkan varrella olleissa pienissä ylämäissä. Aika kankeaa oli vielä noiden vetojen tekeminen.

Keskiviikkona töiden jälkeen lähdimme mökille. Siellä treenaaminen on aika haastavaa, kun kyseessä on pieni saari Uudenkaupungin edustalla. Käytiin kuitenkin coachin kanssa juoksemassa viereisessä vähän isommassa saaressa. Ilma oli välillä tuulinen mutta aurinkoinen.












Vanhan graniittilouhoksen reunalla


Viikko 24 onkin sitten ollut huomattavasti parempi treenien suhteen. Asiaa helpotti vielä se, että kävimme Jukolassa ainoastaan lauantaina ja palasimme kotiin heti oman osuuden jälkeen. Muina vuosina olemme olleet paikalla koko viikonlopun, joka on verottanut muita treenejä jonkin verran.

Koska viikonloppuna kisattiin Jukolan viestissä, niin pitihän sitä saada alle ainakin yhdet iltarastit ennen kisastarttia. Kävinkin maanantaina Solvallassa suunnistamassa 7 kilsan radan. Kenraaliharjoitus ei mennyt ihan putkeen, kun tuli etsittyä jokaista rastia ja vähän maaliakin. Kyseessä oli kuitenkin hyvä vauhtitreeni.

Tiistaina ja torstaina oli vuorossa salitreenit kuten edellisellä viikolla. Torstaina tein kuitenkin neljä kierrosta kolmen sijasta. Tekeminen oli jo helpompaa kuin edellisellä viikolla. Verkat tein kuntopyörän sijasta matolla.

Fillarilla tuli käytyä töissä maanantaina ja tiistaina. Tiistaina käytiin lisäksi Eeron kanssa vajaan tunnin juoksulenkillä. Perjantaina kävin juoksemassa Nuuksiossa puolitoista tuntia. Jaloissa tuntui vielä edellispäivän salitreeni, mutta lenkki taisi mukavasti aukaista vähän paikkoja lauantain Jukolaa varten.

Perjantain lenkillä kevyt Salomon Ultra Sense

Naapurin hevoset laitumella
Lauantaina oli vuorossa Louna-Jukola Paimiossa. Omien laskujen mukaan kyseessä oli 22. Jukolan viesti omalla kohdalla. Huonosti mennyt kenraaliharjoitus maanantaina kummitteli vähän mielessä, mutta enemmän jännitystä aiheutti Jukolan lähtö ja joukkueen hyvä lähtönumero viestiin (538).

Lähtöportilla

Vasemmalta Saija, Tuomas (5. osuus), Anni (6. osuus), Mikko (7. osuus) ja Mikael (1. osuus)

Kisa lähti hyvin liikkeelle. Lähtöpaikka oli melkein vasemmassa reunassa, jossa pääsi vähän helpommin juoksemaan. Alkuvauhti k-pisteelle oli luonnollisesti taas todella kova, mutta tasoittui sen jälkeen nopeasti. Heti ensimmäinen rastiväli oli pitkä n. 2,5 kilsan pituinen. Vastaava pitkä ensimmäinen rastiväli on tullut tutuksi jo parina edellisenä vuonna. Rastiväli oli selkeä, kun ennen rastia alueen halkaisi valtava sähkölinja. Alku sujui suunnistuksen osalta hyvin jonnekin rastille 7 tai 8, jossa kävin väärällä hajonnalla. Rasti oli keskellä vihreää tiheikköä, jonne ratamestari oli laittanut hyvän hajonnan. Gepsistä arvioituna n. 2,5 minuutin pummi, ei sen pahempi. Juoksuvoimaa olisi kaivannut aavistuksen enemmän, kun ensimmäisen kolmanneksen aikana väkeä paineli ohi vasemmalta ja oikealta.

Kohta tämän pummin jälkeen oli toinen arviolta n. 2,5 - 3 kilsan rastiväli. Sekin meni hyvin ja reitinvalinta varmaan aika optimi. Tässä alkoi muiden tossu painamaan eikä takaa enää tullut muita suunnistajia ohi. Arviolta 4 viimeisellä rastilla tein noin puolen minuutin pummin, kun kävin vajaa 100 sivussa olleella väärällä hajonnalla. Näin kyllä oman rastini, mutta luin väärin lähestymisen rastille. Loppu tultiin sitten sen minkä kroppa antoi periksi. Rastipisteet olivat helppoja ja löytyivät ilman ongelmia.

Yhteenvetona kelpo suoritus ja selvästi yläkanttiin suunnistusharjoitteluun peilaten. Loppuaika 1.47.09 ja tappiota kärjelle (vain) 24.57. Pummeja yhteensä noin 3 minuuttia. Keskisyke 166 kertoo suunnistuksen sujuneen hyvin eikä aika ole mennyt seisoskeluun karttaa tutkien. Sijoitus vaihdossa 342. Joukkueemme tulokset.

Viikolle kertyi treeniä 11 tuntia. Ensi viikolla vähän lisää punttia ja vähemmän suunnistusta. Sekä tietysti vähän vetotreenejä.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...