maanantai 18. elokuuta 2014

Viikko 33 ja treenit treenattu

Alkuperäinen suunnitelma oli treenata vielä tämä viikko kovaa ja jättää keventelylle vain vajaat kaksi viikkoa. Näin jyrkästi en aikaisemmin kisoihin ole tullutkaan ja vähän alkoi pelottaa tuo lyhyt keventelyaika ennen UTMB:tä. Siksi tästä viikosta tulikin vähän sellainen kompromissi, että tein vielä yhden pitkän harjoituksen, mutta viikonloppuna meni jo peruslenkkien merkeissä.

Maanantaina kävin fillarilla töissä ja illalla tulin kotiin pienen extralenkin heittäen. Illalla vielä voimatreeni polttopuita kantaen. Tiistaille olin suunnitellut pitkän harjoituksen. Lähdin suoraan töistä juosten suorinta tietä Bemböleen, josta juoksin viime vuoden Sysikallio100 reittiä pohjoiseen. Sen jälkeen metsiä pitkin Oittaalle ja Pirttimäkeen. Välillä olin hiukan hukassa, mutta löytyihän se Pirttimäki sitten lopulta. Siitä jatkoin Reitti2000 pitkin Solvallaan, jossa kävin hakemassa lisää juotavaa. Siitä sitten NC-reittiä Haukkalammen suuntaan. Swinhilliillä vielä pari viikkoa sitten olleet multakasat oli tasoitettu ja rinne oli nyt hyvässä kunnossa. Tosin rinteen alaosa oli vielä korkean heinän vallassa. Haukkalammella juomapulloa täyttäessäni Peräsmies Pasi sattui paikalle samaan aikaan. Pasi oli osallistumassa Firmaliigaan. Muutama muukin tuttu tuli vastaan. Siitä jatkoin matkaa takaisin NC-reitille ja lähdin juoksemaan kohti Kattilaa ja sen jälkeen NC-reitin länsipuolelle. Kello alkoi kuitenkin olla sen verran paljon, että päätin jättää Soidinsuon kiertämisen väliin. Sen jälkeen Siikarannasta vielä viimeiset kilometrit tietä pitkin kotiin. Aikaa kului noin 4:45 ja matkaa tuli 42 kilsaa. Selässä oli reppuun pakattuna kaikki UTMB:n pakolliset varusteet mukia lukuun ottamatta. Juoksu tuntui hyvälle vielä lopussakin.

Keskiviikkona kävin töissä taas fillarilla rauhallisesti rullaten. Jalat tuntuivat vähän raskailta eilisen jälkeen. Illalla en sitten muuta tehnytkään. Torstaina olin taas fillarillla liikkeellä.

Loppuviikko meni melko rennosti ja tulevaa kisaa varten kevennellen. Perjantaina pidin kokonaan lepoa ja lauantai meni osittain autossa istuen ja lyhyitä spurtteja tehden. Mielenkiintoista hommaa. Sunnuntaina tein runsaan parin tunnin lenkin Nuuksiossa. Oli todella hieno ilma, vähän jo syksyä ilmassa, mutta aurinkoista ja täysin tuuletonta.

Viikolle kertyi runsaat 12,5 tuntia treeniä. Paljoa ei ehtinyt treeniä kerätä Sinister7:n jälkeen, mutta eihän siinä montaa viikkoakaan ollut. Vuoden alusta asti laskettuna on nyt kasassa runsaat 80k nousumetrejä. Aikaisemmista vuosista ei ole tarkkaa tilastoa, mutta arvelisin tämän olevan huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, kaksi tai kolme kertaa enemmän. Juoksukilsoja ei ole kertynyt kuin 2400 km ja kokonaistreenitunnitkin (425 h) on hieman viime vuotta (455 h) jäljessä tässä vaiheessa. Tosin harjoittelua on muutettu aika radikaalisti tälle vuodelle, kun panostus on enemmän tuolla polkupuolella. Viime vuonna tunteja kertyi mukavasti hiihtämällä, mutta tänä vuonna tuota mahdollisuutta ei ollut.

Alkaneella viikolla ei mitään pidempää lenkkiä enää ole ohjelmassa, sellaista pientä tuntuman ylläpitämistä. Reissuun lähdetään runsaan viikon päästä ja kisa alkaa perjantaina 27. elokuuta.

Suomen Mårten Boström sijoittui hienosti kahdeksanneksi Alpeilla järjestettävässä Sierre-Zinalin vuorikisassa. Voiton vei Espanjan Kilian Jornet, mutta Mårten ei hävinnyt Kilianille kuin vajaat kahdeksan minuuttia runsaan 30 kilometrin reitillä. Tämän lähemmäs Kiliania ei suomalaisjuoksija taida päästä vähään aikaan, joten todella mahtava suoritus. Måren ajatuksia kisasta voi lukaista hänen sivuiltaan. Lisäksi löytyy Kestävyysurheilun uutisointi tuloslinkkeineen.

Loppukauden vuorikisoihin valmistautuvat Janne, Antti ja Juha olivat perinteisellä valmistautumistreenillä Alpeilla. Jannen blogista voi lukea raportti hänen, Juhan ja Antin AVAC-reissusta.

2 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Aika lähekkäin on Sinister7 ja UTMB, mutta ilmeisesti sulle sopii useampi kova ultramatka samalla kaudella?

StanleyPark kirjoitti...

Moi Mika,

joo aikaa ei ole paljoa ja treenit jää väkisin aika vähälle. Mutta mulla on aikaisemminkin ollut kisoja aika lähekkäin ja on menneet ok. Runsaan viikon päästä ollaan viisaampia.

SP

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...