sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Viikko 52 ja lepoa

Mennyt viikko on ollut poikkeuksellisen rauhallinen treenirintamalla. Moneen vuoteen en ole ehtinyt joulun aikaan pitää niin paljon lepopäiviä kuin tänä vuonna. Tosin nyt siihen oli hyvä syy, kun edellisenä viikonloppuna meni 20 tuntia tossujen päällä könytessä. Tänä jouluna tuli kuitenkin coachin kanssa ulkoiltua kävelyn merkeissä lähes joka päivä, joten ihan sohvalla makoiluksi ei olo ole kuitenkaan mennyt. Lauantaina olo oli sen verran reipas, että kävin kevyellä saunalenkillä. Jalat tuntuivat todella hyville. Pääsyy lenkkiin oli kuitenkin se, kun piti saada tämän vuoden puolella vielä vitonen juoksua, että kokonaiskilsoiksi tulisi sellainen mukava tasaluku.

Joululukemista

Joululeffoja

Sunnuntaina palattiin coachin kanssa rikospaikalle, eli käytiin kiertämässä Sysikallio100n reitti uudestaan. Ajettiin paikalle fillareilla ja jätettiin ne Jannen pihaan. Itse päätonttu oli jättänyt varpaansa oven väliin ja olikin itse juoksukelvottomassa kunnossa. Kiersimme reitin rauhassa kävellen, ilma oli yhtä nuhruinen kuin koko viikon. Runsaiden sateiden takia reitti oli jopa hieman pehmeämpi kuin edellisenä viikonloppuna.

Hillopurkkinousu alkaa...

....ja loppuu
Kotiin palattuamme coachi keräsi vielä nurmikolta vähän käpyjä. Yhden ison kuusen alta tuli kerättyä kottikärryllinen käpyjä. Itse jumppasin vähän kantamalla brikettisäkkejä autotallista puuvajalle.
Loistava käpyvuosi
Vuodesta on jäljellä vielä kaksi päivää. Ne menevätkin työmatkapyöräilyn merkeissä. Lunta ei sitten joulukuussa satanutkaan tänne Espooseen. Viime vuonna tuli joulukuussa hiihdettyä yli 200 kilsaa, nyt ei yhtään. Toivottavasti saamme lunta kuitenkin heti alkuvuodesta.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...