maanantai 18. helmikuuta 2013

Viikko 7 ja omenapuun leikkaus

Viikosta seitsemän tuli sitten sellainen tasapaksu treeniviikko. Niin hiihtoa, juoksua kuin pyöräilyä kertyi sellaiset runsaat neljä tuntia kutakin. Lämpötila pyöri koko viikon siellä nollan tuntumassa tai pikkupakkasella eikä auringosta näkynyt edelleenkään vilahdustakaan.

Maanantaina kävin taas fillarilla töissä. Hiukan paremmassa kunnossa olivat tiet. Töiden jälkeen kävin Astanga yogassa, jossa opettelimme ihan perusasioita. Vähän alkoi koko kurssi jo ekalla kertaa mietityttää, kun opettelimme heti päällä seisontaa. Nyt ollaan kuitenkin palattu helpompien asioiden pariin ja harjoitellaan myös perusasioiden kuten hengityksen tekemistä. Ei luulis olevan vaikeeta ei, mutta...

Tiistaina kävin päivällä punttisalilla ja illalla ajoin töiden jälkeen areenalle juoksemaan. Hieman vajaa kolmetuntinen meni mukavasti tuttujen kanssa jutellen. Vauhtikin nousi välillä ihan reippaaksi ainakin siihen nähden millaisiin vauhteihin tässä on viime aikoina tottunut. Lenkin päälle kävin vielä tekemässä lyhyen core-treenin ja venyttelyt.

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen Leppävaarassa hiihtämässä. Lämpötila oli ihan siinä nollan tuntumassa ja aamulla voidellut sukset eivät sitten toimineet lainkaan. Jokaisessa nyppylässä jouduin roikkumaan käsien varassa päästäkseni mäen päälle. Runsaat kolme tuntia tuli kuitenkin latua hinkattua kuten olin suunnitellutkin. Ei sitä voi harjoituksista lipsua vaikka suksi lipsuisikin. Jossain vaiheessa Hesarin toimittajakin kävi kyselemässä hiihtolomaviikon alkajaisiksi hiihto-etikettiä. Lyhyt haastattelu julkaistiin lauantain Hesarissa.

Torstaina kävin taas fillarilla töissä ja päivällä punttisalilla. Ei mitään ihmeellistä, ihan perus tekemistä. Tiet oli huonommassa kunnossa kuin maanantaina, osittain  varmaan lämpimän kelin takia. Perjantaina juoksin matolla töiden jälkeen runsaan puolitoista tuntia tehden lopussa kolme lyhyttä vetoa.

Lauantaista tulikin sitten lepopäivä. Edellinen lepopäivä oli viikolla 4, kun flunssa yritti yhden päivän ajan puskea päälle. Hyvää tekee huilata välillä vaikka ei tämä kovin kummoista tekemistä vielä ole. Tunteja tulee mukavasti, mutta tehot on vielä tosi alhaalla. Ehkä sitten keväämmällä.

Sunnuntainakaan en tehnyt sen kummempaa kuin, että kävin hiihtämässä melkein umpihankea tuossa lähiniityllä. Tunti vierähti mukavasti. Sitä ennen oli paita kyllä jo kastunut lumitöitä tehdessä. Lämpimät kelit olivat tiputtaneet kaiken lumen katolta ja kulkuväylien tekemiseen meni taas jonkin aikaa. No nyt pääsee hyvin taas puuvajalle ja kompostille. Lisäksi tuli kiipeiltyä puussa, nimittäin omenapuussa. Nyt on se aika vuodesta, kun omenapuut tulee leikata. Viime talvena se taisi jäädä tekemättä, sen verran paljon oli taas oksat pidentyneet.


Viikolle kertyi yhteensä runsaat 16 treenituntia, jossa juoksua 50 km, hiihtoa 43 km ja pyöräilyä 64 km. Ensi viikosta tulee vähän kevyempi, kun viikonloppu menee E24 talkoissa. Tulkaa ihmeessä kaikki katsomassa kisaa, jos vain mahdollista.


Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...