sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Viikko 2 tasaista puurtamista

Viime sunnuntain Loppiasrogan jälkeen pidin maanantaina suosiolla lepopäivän. Edellinen viikko oli melko rankka, kun alkuviikko meni perjantaihin asti vatsataudissa ja sunnuntaina oltiinkin sitten vajaat kahdeksan tuntia liikkeellä ivon kanssa Kirkkonummen maisemissa. Kaloripuolella jäätiin viime viikolla pahasti miinukselle ja paino näyttikin maanantaina joulun jälkeen taas vähän parempia lukemia.

Tämä viikko on mennyt perustreeniä puurtamalla. Maanantaina siis lepoa ja tiistaina kävin lounastunnilla työpaikan salilla tekemässä kolmen vartin treenin. Joulutauko näkyi mukavasti lopussa kyykkyhyppyjen kohdalla, kun 3x30 sarjat meinasivat tehdä tiukkaa lopussa.

Keskiviikko ja torstai menivät fillaroimalla töihin. Torstaina olin vähän suunnitellut meneväni töihin hiihtäen, mutta onneksi päädyin fillariin, koska pyörätiet olivat aamulla paksun hiekan peitossa. Torstaina kävin lisäksi tekemässä saman salitreenin kuin tiistaina. Hypyt olivat edelleen vaikeita.

Perjantaina juoksin töiden jälkeen matolla runsaan tunnin rauhallisen lenkin. Jalat tuntuivat alussa vähän väsyneiltä, ehkä se johtui noista salitreeneistä ja niiden lopussa tehdyistä hypyistä. Lenkin lopussa vedin kaksi 200m vetoa saadakseni lihaksille vähän erilaista ärsykettä. Siihen päälle vielä vartin core-treeni ja sauna. Näin se viikonloppu pitääkin alkaa.

Viikonloppu meni hiihtäen. Lauantaina hiihdin lähiniityllä runsaan puolitoista tuntia. Tekemäni latupohja oli nyt suojakelien jälkeen oivassa kunnossa ja kierrosajat niityllä olivat heti alusta asti hyvät. Varsinaisesti latua joutui tekemään vain pari ensimmäistä kierrosta. Hiihdon jälkeen juoksin vielä runsaan tunnin matolla ja saunaa odottaessa vielä vartti corea. Jalat tuntuivat paremmilta kuin perjantaina.

Aurinkoinen lauantai

Sunnuntaina kävimme Teräsmiehen kanssa hiihtämässä ihan oikeita latuja pitkin. Hiihdimme Karhusuolta pohjoiseen kohti Solvallaa. Väkeä oli paljon liikkeellä vaikka ilma ei ollut aurinkoinen kuten lauantaina. Vajaa kaksi ja puoli tuntia meni nopeasti hyvässä seurassa. Sen verran pidettiin vauhtia, ettei yhtään kuvaa ehtinyt edes ottamaan. Ensi kerralla tämä pitää kyllä korjata.

Viikolle kertyi yhteensä 11,5 tuntia treeniä, jossa juoksua 24 kisaa, hiihtoa 46 kilsaa ja fillaria 64.


2 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Kestävyysjuoksun yhteydessä muistetaan usein mainita keskivartalon lihaksiston tärkeys. Oletko huomannut että core-treeni vähentää ultramatkoilla esimerkiksi selkäkipuja tai pistoksia tai muita vatsalihasten kramppeja? Vai mistä se suurin hyöty tulee?

Oletko suunnitellut jo tämän vuoden kisakalenterin miten pitkälle?

StanleyPark kirjoitti...

Moi Mika,

omat core-treenini liittyvät siihen, että minulla on ollut kaksi lantion seudun rasitusmurtumaa viimeisen vuoden puolentoista aikana. Ilmeisesti lihaksisto sillä seudulla on niin heikko, että rasitus kohdistuu liikaa luustolle, joka ei sitä ole kestänyt. Siinä syy tähän harjoitteluun. Ultrakisoissa olen joskus kärsinyt vatsalihasten krampeista, mm. 2010 E24 kisassa Espoossa, jossa alusta on vielä erittäin kova. Selän kanssa ei kisoissa ole suurempia ongelmia ollut.

Kisakalenteri 2013 on jo melko selvä. Todennäköisesti Suomi-Juoksu kesäkuussa sekä syksyllä joku 24h kisa tai Spartathlon. Lisäksi mahdollisimman paljon kaikkea kivaa, mm. rogaining ja adventure kisoja.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...