sunnuntai 26. elokuuta 2012

Toinen treeniviikko ja Mini

Viikko alkoi maanantaina ja tiistaina parilla peruslenkillä töistä kotiin. Juoksu kulki mukavasti vaikka juoksin repun kanssa molemmat lenkit. Mitään kovin painavaa reppua en pitänyt, mutta sellainen pieni paino, jotta repun kanssa juoksemiseenkin alkaa taas tottua. Maanantaina tein vielä lyhyen kuntopiirin. Keskiviikolle oli suunniteltu iltaohjelmaa, joten suuntasinkin aamulla juosten töihin. Edellinen aamulenkki töihin on tehty joskus ennen lomia, mutta hyvin tuo kuitenkin kulki. Hyvin nukutun yön jälkeen liikkeelle lähtö on helppoa ja juoksu kulkee. Ainoastaan alussa menee sellainen 10 minsaa ennen kuin polvet lämpiävät ja tottuvat juoksuaskeleisiin.

Torstaina kuljin fillarilla töihin, kun meidän oli tarkoitus työporukan kanssa käydä juoksemassa Cooperin -testi. Se kuivui kuitenkin kasaan, tai oikeastaan siirtyi muutamalla viikolla eteenpäin, kun lomalla ei ole kuulemma ehtinyt harjoitella tarpeeksi. Perjantaina juoksin töiden jälkeen puolentoista tunnin lenkin Nuuksion poluilla. Sen päälle vielä lyhyt kuntopiiri. Oikean jalan pakaralihas (tai ehkä piriformis) tuntui vähän kuntopiirin aikana.

Lauantaina olikin sitten tarkoitus juosta pidempi lenkki ja koska siihen tarjoutui mainio tilaisuus Masokistin Unelman yhteydessä niin päätin sitten jo viikolla osallistua lauantaina Minille. Ilma oli kello 10 startissa aika viileä ja vielä ekan tunnin ajan oli tunne, että olisi mielellään laittanut hanskat käteen. Lyhyissä huosuissa ja paidassa kuitenkin juostiin alusta lähtien. Juoksimme Tuulan kanssa koko lenkin yhdessä alusta loppuun. Juttua riitti mukavasti ja vauhti oli juuri sopiva omaan kuntoon nähden. Iltapäivän puolella ilmakin alkoi jo lämmetä ja maaliin tullessa oli jo ihan lämminkin. Juoksu kulki muuten hyvin, mutta viimeisillä kierroksilla tuo samainen pakaralihas alkoi hieman kramppaamaan. Suihkussakäynnin jälkeen se vasta leikkasi kiinni ja jopa kävely autolle oli hieman tuskaista. Ei kuitenkaan niin tuskaista kuin miltä kävely näytti.

Asianmukainen alkujumppa kuten kaikissa suurissa juoksutapahtumissa.

Alussa juostiin Veikon kanssa useampi kierros.

Armoton loppukiritaistelu
Loppuaika oli 3.46 eli ihan hyvä näin pitkälle lenkille. Sen verran tuo jalka kuitenkin kipeytyi, etten vielä sunnuntaina halunnut rasittaa sitä enempää vaan pidin sitten suosiolla vapaa päivän. Viikolle tuli harjoitustunteja yhteensä 12, joka jäi hieman vajaaksi tuon sunnuntain lepopäivän takia. Juoksukilsoja tuli 111km. MasUsta löytyy lisää kuvia täältä. Järjestäjille taas isot kiitokset.

Alla vielä pari kuvaa kesällä Skotlannissa juostusta kisasta. Kuvat on otettu kolmannen huoltopisteen läheisyydessä järjestäjien toimesta. Kiitokset heille.


Pienen puron ylitys. Märällä tossulla on hyvä juosta

Kieli keskellä suuta ettei eksy reitiltä


Ei kommentteja:

Viikko 46 ja treenit alkaa sujumaan

Taas on yksi viikko enemmän kulunut juhannusviikolla tehdystä Hamstring-leikkauksesta. Huomenna tulee tarkalleen viisi kuukautta kuluneeksi...