perjantai 11. toukokuuta 2012

Sakura-michi dataa ja muuta

Palattuamme reissun jälkeen takaisin kotiin on kevät ottanut pitkiä askeleita kohti kesää ja lämpimämpiä kelejä. Yöt ovat välillä olleet erittäin kylmiä (lähellä nollaa), mutta päivällä lämpötila on kivunnut jo mukaville lukemille. Iltapäivällä töiden jälkeen kotiin polkiessa joutuukin vaatetusta keventämään melkoisesti. Tämän viikon keskiviikkona kuului ensimmäistä kertaa käki kukkuvan ja lisäksi saatiin näköhavainto kevään ensimmäisestä västäräkistä ja pääskysestä.

Tuossa alempana löytyy vähän dataa tuolta Sakurasta. Lähinnä reittiprofiili ja väliajat kisasta. Vertailun vuoksi kaivoin mukaan väliajat kolmen vuoden takaa. Järjestäjien ilmoittama reittiprofiili on seuraavanlainen


Juoksussa käyttämäni Polarin mittari mittasi Sakuran reittiprofiilin näin

Tuossa Polarin mittauksessa pitää huomioida, että vauhti hidastuu pari minuuttia kilomerillä tuolla kisan toisella puolikkaalla. Siksi toinen puolikas näyttää vähän venyneeeeeltä. Myös alussa on hieman eroja, kun Polari näyttää nousujen alkaneen reilusti vasta tuolta kuuden tunnin jälkeen. Matkaa oli silloin taitettu jo varmaan se 6kymppiä tai jotain.

Alla olevassa taulukossa on vertailun vuoksi kolmen vuoden takaiset sekä tämän vuoden väliajat. Ensin tulee kellon aika sitten käytetty kokonaisaika ja lopuksi suluissa käytetty aika edelliseltä CP:ltä. Siitä näkee, että kolme vuotta sitten on alku mennyt vähän nopeammin, mutta loppumatka olikin sitten tällä kertaa nopeampi.

Check Point Sakura-michi 2009 Sakura-michi 2012
Start 6:15 6:15
CP1 / 106,9 km / max 14h 17:13 / 10:58 18:03 / 11:48
CP2 / 143,0 km / max 6h 22:09 /15:54 (4:56) 23:19 /17:04 (5:16)
CP3 / 172,6 km / max 4,5h 2:09 / 19:54 (4:00) 3:44 / 21:29 (4:25)
CP4 / 212,0 km / max 6h 8:40 / 26:25 (6:31) 10:00 / 27:45 (6:16)
Goal / 250 km / max 5,5h 15:05 / 32:50 (6:25) 15:42 / 33:27 (5:42)

Kilpailun tulokset löytyvät nyt kokonaisuudessaan DUV:n sivuilta.

Ultralegenda Seppo Leinonen järjestää huomenna Lohjalla 6h kisan oman 60-vuotis syntymäpäivänsä kunniaksi. Olemme coachin kanssa lähdössä seuraamaan kisaa ja samalla olisi tarkoitus juosta mukana jonkin aikaa. Täyttä kuutta tuntia ei ole tarkoitus olla mukana, mutta jos nyt ainakin pari tuntia kierrettäisiin kenttää. Sakuran jälkeen on tullut lähinnä pyöräiltyä työmatkoja. Ainoastaan kaksi juoksulenkkiä olen juossut tässä välissä, joten sunnuntaina voi lihakset taas olla vähän jäykät Sepon Ystävyysultran jäljiltä.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...