tiistai 19. heinäkuuta 2011

Erilainen kesäloma alkaa

Vanhoista tavoista on hyvä pitää kiinni ja täyttää harjoituspäiväkirjaa vaikkei olisi oikein paljoa täyttämistäkään. Viimeisten viikkojen osalta harjoituspäiväkirja näyttääkin melkokarua todellisuutta. Lepoa ja taas lisää lepoa. Alkavan kesäloman osalta tilanne on sellainen, että koko neljä viikkoa on tarkoitus ottaa ilman yhtään lenkkiä. Eli paljon on lepoa tiedossa jatkossakin. Pientä liikkumista on kuitenkn tiedossa maalaushommissa ja muissa rästihommissa ympäri taloa. Sunnuntaina saatiin jo malaustelineet kasattua ja kunhan ilmat tästä vähän lämpenee ja kuivuu on itse maalauksen vuoro.

Viikonloppuna käydyssä 48 tunnin kisassa Saksan Kölnissä paranneltiin taas Suomen ennätyksiä. Endurancen Maria Tähkävuori juoksi uudet neljäkasin SE -lukemat 307,608 km. Aikaisempaa SE -tulosta  radalta ei olekaan, mutta Maria tulos on samalla paras tulos "kaikilla pinnoilla". Tuula Ahlholmin voimassa oleva maantie tulos on keväällä Unkarin Balatonfüredissä juostu 302,620 km. Onnittelut kovissa olosuhteissa juostusta tuloksesta Marialle ja huoltaja Hanskille!

Neljäkasin tulostaso on Suomessa selvässä nousussa ja onkin mielenkiintoista seurata Suomen ensimmäistä neljäkasia Kaustisilla elokuun alussa. Osanottajakaarti on varsin nimekäs niin miesten kuin naistenkin sarjoissa. Mielenkiinto kohdistuu ensikertalaisiin Tomppo ja Siimes, jotka ovat tämän hetkisellä lähtölistalla voittajasuosikit. Molemmat ovat menestyneet puolta lyhyemmällä kaksnelosella erittäin hyvin ja ovatkin varmasti valmiita ottamaan tuplamatkan haasteet vastaan.

Ensi viikonloppuna kisataan Latviassa 24h Rogainingin EM -kisat. Ilmoittautuneita joukkueita on yhteensä 318, eli kyseessä ei ole ihan pienet karkelot. Jos oli viime vuoden Retki-Rogainingissa kisa-alueen eteläosa paikoin huonokulkuista maastoa, niin sitä näyttäisi olevan tarjolla myös 2011erc kisassa ensi viikonloppuna. Järjestäjien julkaisema video kisamaastosta näyttää aika lohduttomalta ja siinä vaiheessa kun eväät on syöty ja ollaan jo toisella puolikkaalla voi eteneminen olla melko hidasta. Viime vuoden 24h Retki-Rogainingissa taidettiin edetä keskimäärin alle 4 km / h. Voipi olla, että niin polkuja kuin teitäkin kannattaa käyttää. Se säästää aikaa ja jalkoja. Alla vielä näyte miltä kartat näyttivät 2007 pidetyssä rogainign EM -kisassa Latvissa.


Kotimaassa kisataan samaan aikaan 24 tunnin seikkailukisa Xtreme Challenge Rokualla. Juoksun ja pyöräilyn lisäksi osallistujien tulee hallita melonta, suunnistus, kiipeily ja sukellus. Lisäksi erilaisia tehtävärasteja on sijoitettu matkan varrelle. Radoista vastaa Seppo Mäkinen, 24h rogainingin maailmanmestari viime vuodelta.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...