II E24h - ajatuksia kisasta

Nyt on pari päivää mennyt kisan loppumisesta omalta osaltani ja kertaakaan ei ole tullut harmiteltua päätöstä jättää kisa kesken. Paljoa ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta itse opin taas yhden asian. Pitäisi uskaltaa uskoa omaa kroppaansa silloin, kun se antaa selviä merkkejä, ettei kaikki ole kunnossa.

Vielä ennen kisaa kaikki tuntui olevan kunnossa. Suunnitemat oli tehty uuden oman ennätyksen tekemiseen ja mieli oli korkealla. Lämpötila hallissa tuntui huomattavasti lämpimämmältä tällä kertaa kuin edellisessä 24h kisassa. Hallin länsipäähän paistanut aurinko lämmitti hallin ilmaa yhdessä kaupan halogeenilamppujen kanssa. Muuten tunnelma oli yhtä hieno kuin viime kerralla.

Juoksu lähti liikkeelle juuri suunniteltua vauhtia. Tarkoitus oli juosta ekan 12h aikana noin 115-118km, kun edellisellä kerralla olin saanut kasaan juuri tuon 115km. Käytin ensimmäistä kertaa omia juomasekoituksiani (malto+sokeri) ja se tuntui toimivan oikein hyvin. Noin kerran tunnissa otin järjestäjien huoltopöydältä lasin kokista.

Heti alusta lähtien sykkeet olivat liian korkeat, mutta ajattelin sen aluksi johtuvan kisajännityksestä kuten viimeksikin oli käynyt. Toivoin niiden laskevan suhteellisen nopeasti kisan käynnistymisen jälkeen, kunhan saisi ensin kropan lämpimäksi. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan sykkeet jatkoivat nousua pikku hiljaa. Jossain vaiheessa ensimmäisen suunnanmuutoksen jälkeen alkoi syke poukkoilla aika rajusti ja mieleeni tuli Pasin raportti viime vuoden Sakurasta. Vaikka Pasi oli sitä mieltä, että "voisi sitä huonompaankin paikkaan veivinsä heittää kun Sakuran tielle", niin itse en tuntenut samoin Esport Areenalla. Ehkä Sakurassa sitten keväällä.

Kahdeksan tunnin täyttyessä matkaa oli takana noin 81km, eli en kuitenkaan malttanyt hidastaa vauhtia ja sitä kautta koittaa saada sykettä rauhoittumaan. Jonkinasteista rintakipua oli tuntunut jo joitakin kierroksia. Pian tämän jälkeen pysähdyin omalle huoltopisteelle istumaan ja taukoa pitämään ja noin vartin päästä lepäsin vielä hetken pitkälläni. Palasin radalle noin 30min kuluttua ja parin kävelykierroksen jälkeen kokeilin uudestaan juoksua. Rintakipu palasi kuitenkin saman tien ja päätin, että tässä oli nyt sitten tämä kisa. Ei kannata riskeerata liikaa yhden kisan takia. Kävin vielä suihkussa ennen chipin palauttamista, jos vaikka sieltä olisi löytynyt joku ihmaparannus. Eipä kuitenkaan löytynyt suihkusta ihmeparannusta vaan edessä oli sitten chipin palautus. Sari oli selvästi huojentunut päätöksestäni. Hän huomasi vaikeudet jo paljon aikaisemmin. Hän on kuitenkin oppinut lukemaan meikäläistä kisan aikana jo aika hyvin.

Olimme hallilla puoleen yöhön asti, jonka jälkeen kävimme kotona nukkumassa muutaman tunnin. Palasimme aamulla hallille katsomaan viimeisiä tunteja ja siinä samalla hieman auttamaan järjestelyissä. Oli hienoa seurata viimeisiä tunteja vaikka omat tunelmat eivät nyt niin hyvät olleetkaan. Varsinkin silmään pisti Arin todella kova rutistus lopussakin. Hän taisikin juosta tasaisimmat tunnit kaikista kilpailijoista ja tuloksena lähes 210km tulos.

Kävin tänään Juhalla ja hän olikin vähän pettynyt, kun kevyen "osteoporoosikäsittelyn" sijasta hän joutuikin tekemään hieman enemmän hommia. Jalat olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Oikeastaan ainoastan tuo oikea etureisi oli vähän kipeämpi. Olisiko johtunut siitä, että se oli enemmän sisäpuolella juoksun aikana.

Muuten palautuminen ei vielä ole lähtenyt kovinkaan hyvin käyntiin, koska eilen alkoi kurkku taas kipeytyä ja tänään onkin sitten jo kuumetta. Nyt pitää sitten vaan odotella ja toivoa, että ei tule pahempaa jälkitautia.

Tässä vielä SUL:n uutinen tapahtumasta sekä naisten ja miesten tulokset.