sunnuntai 1. syyskuuta 2019

1-vuotiaan synttärijuhlaa - Polkuporinat

Kun alkuvuonna 2018 lähdimme työstämään ajatusta podcast-sarjasta, emme olisi uskoneet, miten huikea vuosi tästä tuleekaan. Sitä, mitä tulossa on, emme voi edes kuvitella. Kun julkaisimme ensimmäisen intro-osan, niin kyllähän se jännitti. Kuunteeko kukaan, onko tässä järkeä, onko meillä nyt oikeasti jotain järkevää sanottavaa. Se, että päätimme suunnata sarjan meidän vieraisiin, oli oikea päätös. Heissä asuu viisautta, jonka määrää ei voi sanoin kuvailla. Tämä mennyt vuosi on ollut meillekin huikea oppimismatka. Olemme oppineet uutta, saaneet kyseenalaistaa omia käsityksiä ja uskomuksia, ja kuten vuosijaksossamme totesimme, ihmisten takaa on löytynyt huikeita tarinoita, uusia ulottuvuuksia ja se heittäytyminen on ollut mahtavaa. Usein vieraat saattavat jännittää alussa - kuten me itsekin, mutta aika nopeasti luottamus on syntynyt ja porinointi on lähtenyt kivasti käyntiin. Paljastamme sen, että emme käsikirjoita ennakkoon juttuhetkeä, mindmapping-tekniikalla hahmottelemme, minne matka voisi viedä. Mutta luotamme intuition ja flown virtaan, se virtaa vieraan mukaan ja siitä me yritämme napata kiinni.


Olemme kesästä asti tehneet mielettömän antoisaa yhteistyötä RadioPlayn kanssa, josta meidän jaksot nykyisin löytyvät. Muutama vanha puuttuu vielä, mutta vanhatkin kuulijat voivat palata niihin lähitulevaisuudessa.


Mutta näin syksyn saavuttua voimme nostaa maljan ja onnitella itseämme ja kiittää kaikkia vieraita ja kuuntelijoitamme.


Hieman jaksossa raotimmekin tulevaa. Juoksuseikkailua tulossa, lisää mentaalitreeniä ja siihen lisäksi fyysistä treeniä. Ensi viikolla käynnistyy pitkä kisa Euroopassa ja saamme siihen liittyvää tarinointia sekä pitkään kestävyysurheilun parissa olleen urheilijan haastattelun. 

Tarkoitus on myös jakaa erilaisia kisakokemuksia, joten jos olet käynyt jossain eksoottisessa kisassa, laitapa mailia ja sovitaan miten jaamme kisatarinaasi. 

Henkiset voimavarat ovat se meidän juttu. Niin kisassa kuin elämässä ylipäätään. Mutta kun pitkässä kisassa välillä energiat hiipuvat tai väsymys painaa, siellä saattaa tulla mitä mielenkiintoisimpia näkyjä. Näitä meillä on tarkoitus kerätä ja tehdä niistä oma jakso. Mikset jakasi omaa tarinaasi, ja me kerromme sen sinun kertomanasi, nimellä tai ilman. Eli postia vaan tulemaan mikael@ultrastanleypark.com ja dokumentoidaan nyt nämäkin hullutukset yhteen jaksoon.

Syksy on ovella ja Nuuksio on kauneimmillaan, joten katso kuvia ja heittäydy mukaan kaikilla aisteilla luonnon voiman äärelle. 




Loppuun vielä muistutus, että 13.9. kello 18.00 starttaa Suomen ensimmäinen Backyard Ultra Nuuksiossa. Kuka on Suomen ensimmäinen Last Man Standing? Tule mukaan paikanpäälle kannustaan rohkeita kisaajia.

Syysterveisin tiimi Sari&Mikael

2 kommenttia:

Onni Vähäaho kirjoitti...

Onnea! Hieno idea ollut tää polkuporinat. Itellä hieman jaksoja kuuntelematta kesäkiireiden vuoksi, joten kivaa kuunneltavaa on syksyksi. Tosi hyvää settiä! 👍🌞

StanleyPark kirjoitti...

Kiitos Onni! Hauskaa on ollut myös tehdä näitä

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...