Sinister7 huoltajan silmin

Olipa taas mahtava kokemus. Tällä viikolla Polkuporinoissa julkaistiin Brianin haastattelu, Sinister7 kilpailujohtajan kommentteja. Mahtavaa jutella henkilön kanssa, jonka tapasimme jo 10 vuotta sitten. Eikä kukaan ollut vanhentunut yhtään.

Sinister7 kisajohtaja Brian Gallant

Itse kisasta Coachi teki hienon videon, joka löytyy tuosta alta

Hän teki myös hieman huomoita huollon näkökulmasta ja tässä Sarin tarinaa:

Sinister7 ja huollon ihanuus vai painajainen

Kuten Mikael on jo kirjoittanutkin, olimme kolmatta kertaa ko. kisassa. Valmistautumisemme oli poikkeuksellisen kevyttä, joka johtui aikaisemmista Mikaelin haasteista kropan kanssa, ehkä ikä myös tekee sen, ettei aina tarvitse mennä sata lasissa. Lähdettiin rennosti retkeilemään!

Saavuimme kisapaikalle jo aikaisemmin. Meillä oli ihana majoitus Crownest Passissa Airbnb:n kautta.

Aamumaisemaa

Lähimaisemaa

Lepotauko

Huoltotiimi tankkaa

Polttopuut eivät loppuneet kesken

Vain sikari puuttuu

Ennen kilpailua olin mukana hakemassa numerolappua ja illalla toisina korvina kuuntelemassa ohjeita. Oli mahtavaa tavata Brian, johon tutustuimme 10 vuotta sitten, kun Sinister7 kilpailu oli vielä "lapsen kengissä". Tämän vuoden haasteena suurimmilta osin oli kosteus, joka aiheutti kenkävalinnan suhteen pientä pohdintaa. Näissä mantereen takaisissa kilpailuissa on haasteena aina se, että mukaan otettavan tavaran määrä on rajoitettu. Lentoyhtiöiden painorajat ovat tippuneet vuosien varrella tosi paljon. Vielä 90- luvulla ja 2000-luvun alussa sai matkustajalla olla 2 matkalaukkua, ja sallittu painomäärä oli myös korkeampi. Sivuhuomautuksena, kotiin palatessa toinen laukuistamme painoi tasan sallitun määrän, ja toinen puoli kiloa yli. Tarkkaa shoppailua coachilta loppupäivinä.

Almost ready to go

Kuten aikaisemmissa postauksissa ja Polkuporinoiden Sinister jaksossa on todettu, kisa koostuu seitsemästä osuudesta eli legistä. Minä olin siis huoltamassa siskoni, Maaritin, kanssa. Olimme vuokranneet vähän suuremman maasturin, jolla olisi helpompi liikkua mahdollisilla pienillä teillä, ja tavaraa mahtui enemmän mukaan. Saimme siinä yön tunteina myös torkuttua 3 h, joka oli meidän huoltajien ainut uni. Mutta takaisin lähdön alkuun. Me jätimme suosiolla ensimmäisen huollon väliin, koska sinne on haastavin pieni huonokuntoinen tie, ja järjestäjät suosittelivat, ettei sinne mentäisi. Joka tapauksessa juoksijat vain juoksivat siitä ohi.

Me siirryimme keskustan läheisyydessä olevalle huoltopaikalle, jossa olisikin sekä TA2 että TA3. Sääennustukset eivät pitäneet paikkansa, ja me saimme nauttia todellisesta helteestä. Siirsimme makuualustaamme lopulta varjoon, ettemme olisi kärventyneet täysin. Odotusaika oli pitkä, mutta kirja ja hyvä seura auttoivat ajan tappamisessa. Siellä ehtii tutustumaan paikallisiin ihmisiin, seurata muiden kilpailijoiden ja huollon toimintaa. Useimmissa huoltopaikoissa autot jouduttiin jättämään tien varteen kauemmas, joten kannettavaa riitti mukana. Minä kannoin varakenkiä, varavaatteita sekä ruokaa ja juomaa. Vichyä kisassa ei tarjottu, ja se on juoma, joka uppoaa ja auttaa Mikaelia nestetasapainon ylläpitämisessä. Myös suklainen kaurajuoma maistuu ja siitä saa pikkuisen myös energiaa. Autossa meillä oli kylmälaukku, josta hain sitä mukaan keitettyjä munia ja tekemiämme wrappeja. Olin pakannut niitä valmiiksi minigrip-pusseihin, jotka sai nopeasti vaihdettua vaihdossa. Mikael ei ollut ottanut hattua mukaan, ja vähän huolestuin silloisesta auringon määrästä, etenkin aukeilla alueilla.

Ukkospilvet tanssivat meidän ympärillämme koko päivän

Seuraavaan huoltoon TA4 ajoimme noin 10 minuuttia, ja onneksi olimme aika ajoissa siellä, koska se oli parkkeerauksen kannalta haastavin. Kapeahko tie, jossa autoja molemmin puolin. Me saimme auton vielä kohtuullisen lähelle, mutta osa joutui kävelemään kohtuullisen kaukaa. Ennen tänne tuloa kävimme ostamassa 2 retkituolia, itsellemme ja olihan ne Mikaelille helpotus kengän vaihtoon. Kisajärkkäreillä on kilpailijoille erikseen varattu alue, mutta sain vähän omalla paikalla laitettua tavaroita ennakkoon. Tässä kaipasin Suomessa käyttämiäni kirkkaita laatikoita, sillä jo tässä kohtaa tavarat alkoivat olla aika sekaisin. Meillä oli Ikea-kassi, jonne kaikki hukkuu ja menee sekaisin. Jos olet käyttänyt, tiedät mistä puhun. Barkleyssä olin järjestellyt kaikki muovipusseihin, ja kirjoittanut päälle mitä missäkin, mutta tällä kertaa en sitä tehnyt, ja se oli VIRHE, joka kostautui yöllä pimeässä. Tavaroiden säätämiseen meni kohtuuton aika, ja toiseksi viimeisessä huollossa etsin turhaan kamoja väärästä paikkaa. Hukkasimme tässä varmaan 5-10minuuttia. Onko sillä merkitystä, kun Mikael ei kisannut voittosijoista, en tiedä, mutta turhaa säätöä, joka samalla rassasi omaa mieltä.

Seuraava huoltopiste toimi sekä TA5 että TA6 huoltopisteenä, ja huokaisimme helpotuksesta, että tällä kertaa ei tarvinnut etsiä pimeässä huoltopaikkaa. 5 vuotta sitten vielä yöhuoltopaikka oli haastavassa paikassa pienellä metsätien varrella, ja siellä oli niin pimeää, ettemme meinanneet löytää sitä. Meillä huollossa oli mahdollisuus levätä, mutta koska kisassa ei ole gps-seurantaa, eikä väliajat päivittyneet nettiin huonojen nettiyhteyksien takia, oli erittäin haastavaa odottaa Mikaelia, milloin hän tulee. Huoltoalue oli tosi pieni ja siellä oli paikallinen diktaattori ohjaamassa aina viivan taa, vaikkei ketään tullutkaan sillä hetkellä. Kieltämättä sain tehdä kaikkeni, etten käynyt kertomassa hänelle, mitä mieltä olin hänen pikku-poliisimaisesta käytöksestä. Ja miten typerää on antaa jonkun tärkeilevän tyypin antaa oman mielen ärsyyntyä, mutta väsyneenä sitä vaan oma mielikin saattaa olla herkempi.

Oma mieli ja huoli ovat aina huoltajan haasteena. Kun ei pääse reitin varrelle näkemään, miten sujuu saati sparraamaan ja olemaan tukena heikkoina hetkinä. En tiedä, sanoitinko itse kisaa huoltajana ennakkoon liikaa, mutta tiesin alla olevat haasteet, enkä varmasti kyennyt antamaan sitä tukea, mitä ideaalissa tilanteessa olisi toivonut. Olin itsekin vähän väsynyt ja huolissani, kuinka kisassa tulee käymään. Sitä on vaikea arvioida, kuinka suuri merkitys sillä on ja näkyisikö se Mikaelille. Meillä on niin vahva yhteys, että uskon, että hän sen aisti. En ollut riittävän keskittynyt tavaroihin, ehkä kyennyt antamaan sitä henkistä tukea, mitä hän olisi varmasti kaivannut. Miksi sitten en itse kyennyt kääntämään sitä toiveikasta fiilistä ylle... siihen minulla ei ole vastausta. Ennakkoon emme tehneet kuin yhden lyhyen mielikuvaharjoittelun. Silti korostan, ettemme lähteneet soitellen sotaan tai ylimielisesti, jostain syystä se terävin valmistautuminen vaan puuttui. 

Mitä vinkkejä sitten antaisin, jos joku lähtee huoltamaan kisaan. Alueella on helppo ajaa, ja kun on kansainvälinen ajokortti, ei autonvuokrauksen suhteen ole ongelmaa. Kanadassa tiet ovat leveitä, kaistaa riittää ja ajetaan samalla puolella tietä. Vain kaupungissa kääntyvien kaistalla välillä saa olla tarkkana, koska logiikka poikkeaa hieman europpalaisista ajotavoista. Kisan aikana siirtymät ovat lyhyitä ja tarjoavat mahdollisuuden levätä ja ottaa rennosti. Haasteena on kilpailun etenemisen seuraaminen, ja siihen syynä on huonot nettiyhteydet. Meillä oli Mikaelin puhelimessa ostettu matkadataa Elisalta, joka oli kohtuuhintainen. Telia oli hinnoitellut aika ronskisti datan käytön, joten itse en käyttänyt sitä matkan aikana lainkaan. WiFiä löytyy aika mukavasti, joskin meidän Airbnb-kämpässä sitä ei ollut. 

Kisassa on kilpailijoille loistavat tarjoilut, joten periaatteessa ei tarvita paljon omaa huoltoa. Huoltajan on helppo käydä syömässä kaupungilla. Yön aikana syöminen oli haastavampaa, kun ravintolat olivat kiinni ja huoltoaseman tarjoama oli enemmän rasvaista hod dog -tyyliä. Mutta onneksi oma vararavinto varmisti, ettei yhden yön aikana tule nälkäkuolema :-)

Kiitos siskolleni Maaritille seurasta ja avusta, yksin olisi ollut tylsää. Tämä oli sisarten laatuaikaa, ja arvostan apua ja seuraa suunnattomasti. Kiitos myös Lisalle ja Bryanille jotka seurasivat kisaa, ja hengailivat huoltopisteellä seuranamme. Kiitos myös teille, jotka olette seuranneet kisailujamme ja olleet tukena. 

"Onni ei ole tasainen tie vaan erikoinen kyky edetä miellyttävällä tavalla erämaassa."

— Axel Fredenholm

Kiitollisena,

- Sari

Oma treenijakso heinäkuussa on ollut aika heikko. Nyt pari viimeistä viikkoa on mennyt jonkinlaisen kurkkukivun ja yskän merkeissä eikä juokseminen ole tuntunut lainkaan hyvälle. Siksi osalle päivistä olen ainoastaan pyöräillyt tai jopa pitänyt kokonaan välipäiviä. Sykkeetkin olivat selvästi normaalia korkeammat. Vasta eilen ja tänään on lenkki tuntunut vähän paremmalta.

Seuraava kisa on jo ovella, eli kahden viikon kuluttua. Silloin on vuorossa SuperPeP, jossa kuitenkin juoksen perusmatkan sijasta pelkästään yhden kierroksen eli 57 kilsaa. Perusmatkalaiset lähtevät liikkeelle jo perjantai-iltana ja vähän sen jälkeen meikäläinen tarinoi vähän Barkley nimisestä kisasta. Tässä vielä viikonlopun ohjelma.

Perjantaina ehdimme ottaa lyhyen irtioton arjesta käymällä Siuntion kylpylässä ja viettämässä yksi yö hotellielämää. Illalla kävimme vähän kiertämässä vuoden 2018 Loppiaisrogan kartalla. Olipa hienoja maastoja. Kelin puolesta ilta oli hieno ja osa ajasta menikin enempi valokuvauksen parissa. 

Tällä viikolla saatiin kasaan myös Nuuksio Backyard Ultran reitin merkkaaminen. Itse kisaan reittimerkinnät tulee kyllä paranemaan, mutta näillä merkeillä voi reitillä käydä jo itsekseen harjoittelemassa, jos reitin perusrunko on tiedossa. Isoimmat polkujen risteykset on nyt merkattu siten, että risteyksen jälkeen reittimerkintä pitäisi näkyä siinä suunnassa mihin reitti jatkuu. Itse reittimerkintään on käytetty leveää maalarinteippiä, jossa on teksti "NBU". Reitin alkuun ei merkkejä ole laitettu vaan siinä reitti noudattaa puna-mustaa Nuuksion perusreittiä. Alla vielä kuva molemmista merkinnöistä.

NBU reittimerkintä

Puna-musta Nuuksion perusreitti

Alla vielä pari kuvaa Nuuksiosta.