Vaarojen maratonin kisaraportti

Valmistautuminen kauden viimeiseen UTTF-kisaan oli sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Käytännössä kaikki harjoitukset oli viety melko onnistuneesti läpi ja viimeisen kolmen määräviikon aikana kertyneet 60 treenituntia olivat saaneet kropan tuntumaan erittäin valmiilta tulevaan koitokseen. Kisaa edeltävä viikko sekä kisaviikko olivat jo selvästi kevyempiä viikkoja.

Suunnitelma oli lähteä kisaan rauhallisella vauhdilla ja saada vatsa toimimaan heti alusta. Usein ehkä hieman liian reipas vauhti on verottanut myöhemmin menoa, kun energia ei enää ole maistunut. Toisaalta tiesin myös olevani aika vahvoilla yöllä lampun valossa juostessa, joten pidin sitäkin vaihtoehtoa mahdollisena, että eroa muihin voisi yrittää jo yön aikana. Tärkeintä olisi kuitenkin omaan tekemiseen keskittyminen.

Oma riisikeitin mukana Kolilla

Kaikki valmista

Kello 22 perjantaina pääsimme liikkeelle. Aleksei Sobolev lähti tapojensa mukaan reippaasti liikkeelle, mutta hiljensi vauhtia aika nopeasti. Meno tasaantui ja hidastui välillä jopa niin paljon, että kävelimme ylämäkiä. Käytännössä lähes koko porukka oli koossa. Kroppa tuntui hyvältä vaikka jalat olivat jotenkin raskaan oloiset. Runsaan puolen tunnin jälkeen päätin lisätä vauhtia, kun vauhti tuntui liian rauhalliselta. Samalla näkisi miten muu porukka lähtee mukaan. Aika nopeasti sain vedettyä eroa muuhun porukkaan jonkun toisen kilpailijan kanssa. En kuitenkaan siinä tilanteessa nähnyt kuka takana tuli. Arvelin sen olevan Sobolev. Sitten yhdessä risteyksessä, jossa hetken ihmettelin oikeaa reittiä huomasinkin Juuson olevan takanani.

Matka jatkui Juuson kanssa kahdestaan. Vedettiin vuorotellen sen mukaan, kun kärjessä mennyt hukkasi välillä reitin ja takana tullut löysi takaisin polulle. Vauhti oli melko reipasta, mutta fiilis ihan katossa. Ehdottomasti reissun paras osuus oli juosta alas Vesivaaralta kahlaamolle. Siinä juostiin pitkää alamäkeä useita minuutteja pelkän otsalampun valossa. Polku kiemurteli vasemmalta oikealle ja takaisin. Alamäki ei kuitenkaan ollut liian jyrkkä, että olisi pitänyt pahemmin jarrutella. Todella hienoa osuutta.

Reittimerkintä

Kahlaamon ylitys. Kuva Kari Kuninkaanniemi

Kahlaamolla mentiin nopeasti yli ja täytettiin juomapullot, matkaa oli takana 17km ja olin muutaman minuutin aikataulua edellä. Siitä matka jatkui Herajärven Kierroksen eteläiseen osaan, joka oli jo edellisen vuoden tiedustelureissulla todettu erittäin tekniseksi. Heti ensimmäisen vaaran jälkeen tehtiin muutaman minuutin pummi, mutta takaa ei kuulunut vielä muita. Ruoka maistui ja tässä kohtaa söin ensimmäisen Inari-sushin. Coutsi oli tehnyt ne aamulla ja pakannut ne kätevästi pieniin Minigrip pusseihin.

Eteläinen osa oli haastava, mutta ekalla kierroksella se meni vielä suhteellisen kivuttomasti. Juusolla alkoi olla ongelmia, mutta en voinut sen enempää auttaa. Tarjosin vain mahdollisuutta roikkua perässäni seuraavalle vesipisteelle. Vauhti oli kuitenkin liikaa, enkä toisaalta voinut hidastaa enempää muun joukon tullessa kovaa takaa. Noin neljän tunnin kohdalla lähdin jatkamaan omaa vauhtia. Vähän ennen Kiviniemeä pummasin reittiä seuraavan kerran, kun en nähnyt vasemmalle kääntyvää reittimerkintää vaan jatkoin suoraan jonkun kesämökin pihaan. Siinä meni myös muutama minuutti hukkaan. Järkkärit ehtivät siinä välissä jo soittaa, mutta en sitten kaivanut puhelinta repusta, kun samaan aikaan löysin oikean reitin.

Kiviniemessä. Kuva Kari Kuninkaanniemi

 Kiviniemen jälkeen matka jatkui ilman suurempia ihmettelyitä. Polut olivat taas tutumpia ja hieman helpompia ja Ryläyskin tuntui ihan hyvältä. Ainut haitta tässä kohta oli jo alusta lähtien voimattomilta tuntuvat reidet, jonka takia ylämäkiin ei löytynyt riittävää vauhtia. Ylhäällä vaaroilla tuuli puhalsi sen verran, että pitkähihaisen merinovillaisen paidan päälle vedin käsivarsille vielä irtohihat ja käsiin puin hanskat. Alempana lämpimässä piti taas vastaavasti riisua irtohihat ja hanskat.

Peiponpellon huoltopiste. Kuva Kari Kuninkaanniemi

Viimeisen 10 kilsan osalta reitti oli muuttunut aikaisemmasta kokonaan. Tasainen soratieosuus oli vaihtunut vaaramaisemaan Mäkrän, Pieni-Kolin ja Ukko-Kolin muodossa. Nousua oli tullut useita satoja metrejä lisää, mutta matka oli suurin piirtein sama. Saisimme nousta ylös Kolille kahdesti, ensin Mäkrän suunnasta ja seuraavaksi sataman suunnasta. Nousut olivat erittäin vaativia jo ensimmäisellä kierroksella. Nyt reisissä olisi pitänyt olla enemmän voimaa, jotta homma olisi edennyt edes jotenkin järkevällä vauhdilla.

Ensimmäinen 65 kilsan kierros meni aikaan 9.02. Olin tässä kohtaa tunnin perässä aikataulua. Huollossa söin lautasellisen lämmintä keittoa ja pakkasin reppuun lisää sushia ja suklaata. Lisäksi juomapulloihin lämmintä juomaa. Ison otsalampun jätin kokonaan pois ja reppuun jäi vain pieni varalamppu, mikäli ilta menisi pitkäksi. Vaihdoin myös kuivat hanskat ja buffin. Vaihdossa meni aikaa kahdeksan minuuttia. Coutsi kannusti omalla tyylillään ja kertoi takanatulevien olevan ihan kintereillä.

Dropbägi

Keittoa puolimatkassa ja Heikin haastattelussa

Toinen kierros alkaa. Kuva Kari Kuninkaanniemi

Lähteminen toiselle kierrokselle oli jotenkin epätodellinen, kun edessä oli vielä toinen 65 kilsan lenkki. Onni onnettomuudessa oli, että 43 kilsan Retki-sarja oli ehtinyt startata radalle ennen meikäläisen toisen kierroksen alkua. Siinä sitten heitä ohitellessani sain uskomattoman paljon kannustusta, joka kyllä nostatti fiilistä. Kannustusta jatkui aina Lakkalaan asti, jossa tiemme erosivat. Siitä eteenpäin ei muita näkyisi vähään aikaan. Vesivaarakaan ei tuntunut päivänvalossa niin hienolta kuin yöllä, mutta kyllä siinä ihan hyvää vauhtia tultiin alas. Kahlaamolla coutsi oli taas kannustamassa ja muistuttamassa uimaosuudesta. Nyt toisella kerralla tarkoitus oli käydä polvilleen virtaavaan veteen ja jäähdytellä vähän reisiä. Siinä sitten nojailin kiveen keskellä jokea ja annoin kylmän veden tehdä tehtävänsä. Vastarannalla täytin pullot ja matka jatkui. Reidet tuntuvat heti paremmilta ja juoksu oli hetken vähän helpompaa.

Kahlaamolla nojailemassa kiviin

Toiselle kierrokselle eteläinen osuus oli jo aikamoista taaperrusta. Yritin juosta kaikki tasaiset osuudet ja alamäet, mutta juurien ja kivien takia tasaisetkin osuudet tuottivat hankaluuksia. Alamäet kulkivat edelleen suhteellisen hyvin. Kiviniemen tienoilla yritin taas juosta kaikki helpot polut ja tieosuudet. Huoltopisteillä coutsi muistutti Miikan ja Markuksen olevan vajaan puolen tunnin päässä takana. Välillä yritin saada muilta puolueetonta väliaikatietoa ja lopussa Mäkrälle noustessa Lahtosen Tommi sanoi seuraavien olevan jo yli tunnin perässä. Tämä taisi olla lähempänä totuutta kuin coutsin väliajat, jotka tähtäsivätkin enemmän meikäläisen pitämiseen liikkeessä.

Markus ja Miika tulossa Kahlaamolle

Kiviniemessä toistella kierroksella

Kiviniemestä matka jatkui samalla systeemillä, eli tasaiset ja alamäet hölkäten ja ylämäet kävellen.

Peiponpellossa toista kertaa. Kuva Kari Kuninkaanniemi

 Ryläys meni hitaasti, mutta toisaalta mieltä piristi lyhyet juttutuokiot muiden kanssa. Lepistön Antti lensi meikäläisestä ohi Mäkrältä laskeuduttaessa. En huomannut Antin jalkojen osuvan maahan lainkaan. Viimeinen kymppi kesti yli kaksi tunti. Juostavaa pätkää ei näille jaloille ollut enää paljoa tarjolla. Alamäessä satamaan pystyin edelleen hieman juoksemaan sekä viimeisessä nousussa satamasta niillä tasaisilla osuuksilla. Muuten meni kävelyksi. Maalissa kello näytti ajaksi 19:14. Toinen kierros siis aikaan 10:04.

Maalissa. Kuva Kari Kuninkaanniemi

131 km podium. Kuva Juha Saastamoinen

UTTF 2016 voittajat. Kuva Juha Saastamoinen

Tommin maaliintulo juuri ennen määräaikaa. Kuva Juha Saastamoinen

Reitistä. Reitti oli vaativampi kuin osasin odottaa. Se eteläinen osuus oli käyty kokeilemassa jo viime vuonna, mutta muutokset lopussa olivat paljon vaativampia kuin odotin. Nyt oli päästy eroon siitä kaikkien kammoamasta soratiestä lopussa ja siirrytty polulle. Tosin polku taisi olla aika vaativa suurimmalle osalle. Itse kyllä kaipasin toisen kierroksen lopussa sitä tasaista soratietä. Toinen yllätys oli reitin märkyys ja mutaisuus. Ilmeisesti Kolin suunnalla on syksyllä vettä satanut, koska kosteutta riitti. Varsinkin toisella kierroksella polku oli jo aika huonossa kunnossa.

Varusteista. Varusteet toimivat tossuja lukuun ottamatta hyvin. Hokan Speed tossujen kuvio ei pohjassa riittänyt alkuunkaan. Kaaduin yöllä kolme kertaa ja muuten mudassa ja liejussa meni voimia pystyssä pysymiseen. En vaihtanut puolimatkassa Inovin Terraclaw tossuun, koska siinä ei ole sen isompaa kuviota ja toisaalta Hoka suojasi paremmin jalkapohjia kivikossa ja juurakoissa. Jalassa olisi pitänyt yksinkertaisesti olla karkeampipohjainen tossu. Ohut merinovillainen paita oli tarpeeksi lämmin vaikka olikin märkä. Tuuli meni siitä tietysti läpi, mutta metsän puolella sitä ei tuntenut paljoa. UD:n SJ-reppu alkaa myös olla pullotaskujen osalta sen verran rikki, että siitä ei taida tällaiselle reissulle enää olla. Siihen helpotusta tuo Kolilla Salomonilta hankittu s-lab 12 litran reppu. Ja taas pitää kehua Lumilightin isoa suunnistuslamppua. Kyllä oli hienoa juosta pimeässä yössä isolla lampulla. Iso tehoakku kesti koko yön eikä vara-akulle ollut tarvetta.

Kisailijasta. Oli taas melkoinen voimainkoetus. Niin fyysinen kuin henkinen. Voimattomuus reisissä heti alusta on vielä selvittämättä ja ehkä sellaiseksi jää. Jalkateriin ei tullut mitään rakkoja, ainoastaan nilkoissa pientä hiertymää. Väsymyskin oli kisan aikana siedettävällä tasolla. Erittäin tyytyväinen olen siihen henkiseen vahvuuteen jaksaa ylläpitää vauhtia myös toisella kierroksella. Toinen kierros oli ainoastaan tunnin hitaampi kuin ensimmäinen. Kiitollinen olen myös sille, että pystyn taas juoksemaan pidempiä kisoja.

Kartta
Tulokset: Koli 131 km, UTTF-kiertueen pisteet.
Uutisointia: Kestävyysurheilu.fi, Espoon Länsiväylän
Kuvia: Onevision (Juha Saastamoinen), Kari Kuninkaanniemi, Sanomalehti Karjalainen