sunnuntai 7. elokuuta 2016

Viikko 31 ja 24h SM-roga Somerolla

Taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia vuorokauden rogaining-kisojen suhteen. Takana on Liesjärven ympäristössä pidetty 24h SM-rogaining kisat. Coutsin kanssa ollaan jo useita kisoja käyty läpi, mutta vuorokauden mittaisia kisoja on takana vasta pari ennen tätä. Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta pääsimme läpi hyväksytyllä tuloksella vaikka kisan aikana keskeytyskin kävi mielessä.

Radansuunnitteluun meni tällä kertaa tavallista enemmän aikaa. Saimme tehtyä mielestämme melko hyvän alun ekalle puolikkaalle. Sen jälkeen piti päättää kolmen eri vaihtoehdon välillä miten jatketaan. Jos aikaa olisi niin pisin vaihtoehto olisi karvan päälle 100 kilsaa. Suunnittelun jälkeen varusteet kuntoon ja vielä viimeiset tankkaukset ja ystävien kanssa jutustelut.



Evästä

Radan suunnittelua


Lähtötunnelmissa (kuva KatriH)


Keli oli lämmin, mutta seuraavalle vuorokaudelle oli luvattu kuurosateita. Heti alussa tuli viiden minuutin pummi, kun lähdettiin juoksemaan ykköselle, mutta valittiin väärä letka. Siitä sitten pieni korjausliike ja kohti omaa rastia. Muut olivat jo ehtineet mennä ja saimme edetä omaa vauhtia. Ensimmäiset rastit löytyivät hyvin (68, 88, 107, 98, 108), mutta reitinvalinnat eivät osuneet nappiin. Lisäksi haravoimme 20 minuuttia yhdellä hakkuuaukolla etsien kadonnutta polkua (107 -> 98). Ei kovinkaan motivoivaa. 

Rastin 108 jälkeen alkoi sade. Emme laittaneet sen enempää vaatetta päälle vaan ajattelimme kuurosateen loppuvan parissa minuutissa. Vettä satoi sitten vähän enemmän ja kovempaa ja sitä kesti runsaan tunnin. Jossain vaiheessa meikäläisen oli  pakko laittaa takkia niskaan, mutta coutsi jatkoi t-paidassa. 

Seuraavat rastit (58, 77, 105, 85) löytyivät edelleen hyvin, mutta rastiväli 105->85 valitsimme risteyksessä väärän tien, kun huomio meni kanssakilpailijoiden kanssa jutellessa. Rastille 85 tuli sitten sellainen kilsan ylimääräinen lenkki. Tullessamme Valtatie kakkoselle olimme n. 1,5 tuntia aikataulua perässä. Tästä ajasta vajaa puolet oli omia mokia ja loput vain hidasta etenemistä. Tossu ei ollut syönnillä tänään.

Päätimme kuitenkin jatkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan. Seuraavat rastit (43, 95, 66, 76, 65) eivät antaneen niin paljoa pisteitä, mutta pääsisimme etenemään pääasiassa teitä pitkin. Lisäksi ennen rastia 66 olisi vesipiste, joka tulisi tarpeeseen.
Coutsi nousemassa rastille 85

Rastilla 95

Puolukkaa riitti

Rasti 65 lähestyy
 Palattuamme Valtatie kakkosen pohjoispuolelle jatkoimme rastille 55 ja päätimme tehdä vähän helpomman reitinvalinnan seuraavalle rastille. Palasimme juoksemaan pari kilsaa valtatien reunassa sen sijaan, että olisimme edenneet hitaasti pidemmän metsäpätkän. Seuraava rasti 52 meni hyvin, mutta rastia 94 etsimme jyrkässä rinteessä 25 minuuttia hakien lopulta vauhtia järvenrannasta. Coutsilla alkoi tässä vaiheessa olla jalkapohjat sen verran huonossa kunnossa, että päätimme lyhentää reittiä ja hakea rastit, jotka olisivat lähellä tietä.

Seuraavalla rastilla (83) jalkapohjat saivat vielä maistaa rinnettä ja kivikkoa, mutta sen jälkeen lähdimme lompsimaan lyhyintä reittiä maaliin. Reitille osui vielä kaksi rastia (92 ja 82), jotka haimme, mutta muuten yritimme vain päästä mahdollisimman nopeasti maaliin. Rastilta 92 meni runsaat kolme tuntia kävellä maaliin, jossa olimme 6,5 tuntia ennen 24 tunnin täyttymistä.

Coutsi yritti tehdä jotain sopimuksia taas yön pimeinä tunteina, mutta onhan niitä ennenkin tehty ja rikottu. Ensi vuonna siis taas. Tulokset.

Coutsi vastaanottaa auringonlaskua




Heinäkuun 19. päivänä alkanut Transpyrénéan kisa alkaa tulla päätökseen. Lähes 1000 kilsan mittaisen vuoristokisan  kärki saavutti maalin elokuun 1. päivänä runsaan 302 tunnin käsittämättömän uurastuksen jälkeen. Jannen kisa päättyi valitettavasti kisan alkuvaiheessa, mutta Juha taisteli itsensä loistavasti maaliin vajaan vuorokauden kärjen perässä. Mielenkiinnolla odotellaan Juhan raporttia. Iltasanomissa oli tiistaina artikkeli Juhan reissusta. Sekä radio Aallon tekemä haastattelu.
Juha maalissa

Kisan voitto jaettiin kolmen juoksijan kesken, joista yksi oli Ruotsin Johan Steene. Pari vuotta sitten Johan paransi meikäläisen nimissä ollutta 48h Pohjoismaiden ennätystä Bornholmissa. Viime vuonna hän pääsi läpi kaksi kierrosta Barkley Marathonissa. 

Polarilta on tullut uusi M600 sykemittari, jossa on integroitu gps sekä sykkeenmittaus. Erittäin hyvät arviot voit lukea DCRainmakeriltä.


Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...