sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Viikko 25 ja lisää vauhtia

Tälle viikolle oli suunnitelmissa jatkaa reipasvauhtisia lenkejä ja yrittää sitä kautta hakea vähän nopeutta tähän perusjuoksemiseen. Edellisen viikonlopun Jukolanviestin jälkeen keuhkoissa oli kuitenkin jonkinlaista ahdistusta, eikä edes normivauhtinen lenkki tuntunut kovinkaan hyvältä. Tästä syystä kovat lenkit jäivätkin viikonlopulle Juhannukseen.

Maanantai meni työmatkafillaroinnin ja joogan parissa. Kevään viimeinen joogatunti meni vanhoja liikkeitä kertaillessa. Toivottavasti syksyllä on tarpeeksi porukkaa mukana, jotta tunnit jatkuvat. Tiistaina kävin salilla, mutta en tehnyt yhtään hyppysarjoja vaan säästelin illan reipasvauhtiseen lenkkiin. Lenkistä ei kovin reipasta tullut, kun huomasin aika nopeasti jotain hämminkiä keuhkoissa. Tein sitten vähän kevyempiä vetoja 3 x 2 km Leppävaaran pururadalla, jossa on muuten aika vaativa reittiprofiili. Ilma oli lisäksi aika lämmin ja olin liikkeellä hiukan liian lämpimällä varustuksella.

Keskiviikkona tarkoituksena oli lähteä Hyvinkäälle Kytäjä Trail kisaan, mutta päätinkin olla lähtemättä. Ei ihan tuntunut olo sellaiselta että viitsisi vetää kisavauhtia 21 kilsaa. Kytäjä vaihtui Leppävaaran latupohjiin, jossa kävin juoksemassa vajaan 1,5 tuntia ihan normivauhtisen lenkin. Torstai meni edelleen runsaan 1,5 tunnin normilenkillä Nuuksiossa.

Juhannusperjantaina oli suunnitelmissa lähteä kisaamaan Fiskars Village Run tapahtumaan. Vähän vielä askarrutti tuo olo, mutta päätettiin kuitenkin lähteä katsomaan, miten juoksu sujuisi. Aika paljon tuntuu tapahtuma kasvaneen siitä kun viimeksi ollaan muutama vuosi sitten tapahtumassa käyty. Silloinen nimi oli Degersjön juoksu ja reitti juostiin yhtenä lenkkinä. Nyt edessä oli 2 x 7 kilsan reitti.

Oma kisani lähti liikkeelle vähän normaalia rauhallisemmin. Tarkoitus ei ollut mennä ihan maksimilla alusta lähtien vaan ensin vähän kuulostella menoa ja sitten löytää sellainen hyvä ja reipas vauhti, jota jaksaisi hyvin juosta loppuun asti. Alkuverkassa olo tuntui jo paljon paremmalta kuin alkuviikosta eikä keuhkojen kanssa tuntunut enää olevan ongelmia. Kärki lähti heti omia menojaan mm. Patanan ja Halmeen Tomin johdolla. Reitillä oli muutama nousu ja kierroksen puolimatkassa juostiin Fiskarsin keskustan kautta, vähän sellainen perhoslenkki.


Ekaan kierrokseen meni aikaa 27:30. Toinen kierros meni yksin juostessa. Edessä ollut kaveri oli pari sataa metriä edellä ja takana ollut kaveri vähän lähempänä. Erot eivät juuri muuttuneet kuin ihan lopussa, kun taisin hieman saavuttaa edellä mennyttä kaveria. Aika hyvin jaksoin kuitenkin pitää vauhtia ja toiseen kierrokseen meni aikaa 28.21. Yhteensä siis 55:51 matkan ollessa 14,4 km. Polari näytti matkaksi 14,04 ja Suunto 13,82 km. Tulokset. Olisi pitänyt juosta omassa sarjassa niin olisin päässyt palkinnoille. Alla pari kuvaa ja loput Coutsin ottamat kuvat löytyvät täältä.

Puolimatkassa

Maalissa
Kisan jälkeinen tankkaus
Palkinnoille Niklas, Mikko ja Tomi

Lauantaina käytiin hölkkäilemässä Nuuksion maisemissa, alkumatkasta Coutsin kanssa. Ilma alkoi olla jo aika lämmin ja alkumatkasti piti jo riisua paitaa pois päältä. Ja tietysti sillä seurauksella, että vajaan parin tunnin lenkillä selkä ehti palaa auringossa. Illemmalla tehty uimareissu viilensi onneksi oloa jonkin verran. Sunnuntaina tein sitten viikon toisen (tai kolmannen?) vauhdikkaammaan lenkin. Alkuverkan jälkeen juoksin vanhaa Siikajärven ympärijuoksun reittiä Hankasalmeen ja sieltä metsiä pitkin Siikarantaan yhteensä 10 kilsaa reipasta. Hyvä lenkki vaikka vauhdit eivät ihan kohdallaan olleetkaan.

Viikolle kertyi yhteensä vajaat 13 tuntia treeniä, jossa 100 kilsaa juoksua. Ensi viikolla yritetään uudestaan Coopperia ja lauantaina ollaan sitten Vierumäellä taas viivalla. Tällä kertaa matkana ATTC 16 kilsaa. Sunnuntaina Vierumäellä juostaan BUFF osakisa 43 kilsaa.

Lopuksi vielä Lappee-Jukolan järjestäjien hieno video tämän vuoden kisasta.


Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...