sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Viikko 12 ja coachin merkkipäivät

Taas on viikolle riittänyt menoa ja meininkiä. Viime viikon lepoviikon jälkeen on tällä viikolla yritetty kerätä harjoitustunteja ja samalla juhlistaa coachin merkkipäivää. Kelien puolesta viikko on jatkunut aurinkoisena vaikka lämpötilat ovat kyllä olleet hieman edellistä kylmemmät varsinkin nyt viikon lopulla. Sunnuntainakin herätessä oli pakkasta mittarin mukaan kahdeksan astetta.

Viikon aluksi juoksin töihin ja takas sekä maanantaina että tiistaina. Aamulenkit menivät yllättävän hyvin ja lähtöä helpotti jo melko valoisat aamut. Matkalla kun vielä aurinko nousi niin fiilis oli mitä paras. Aamulla työpöydän ääreen istuessa on kyllä hyvä tunne, kun alla on jo puolentoista tunnin lenkki. Maanantaina oli vielä tunnin jooga sekä tiistaina salilla core ja hyppysarjat.

Viikolla hankitut NB Minimus tossu ihan sisäkäyttöön
Maanantaina kotiin juostessa näin ensimmäiset krookukset Bembölen koululla. Se on kaksi viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna.

Keskiviikon lenkin päätin suunnata Nuuksion puolelle, kun maanantain ja tiistain lenkeillä olin vetänyt keuhkoihin varmaan ison yliannoksen katupölyä. Metsässä tätä ongelmaa ei ollut. Sen sijaan nastareille oli edelleen käyttöä poluilla. Kovat yöpakkaset ovat pitäneet huolta, että polut ovat edelleen monin paikoin jäässä. Runsaat pari tuntia meni mukavasti vähän reippaampaa vauhtia pitäen. Torstaina tein töiden jälkeen saman lenkin kuin keskiviikkona.

Perjantaina pidin vapaapäivän, kun juhlistettin coachin merkkipäivää. Olin järjestänyt pientä ohjelmaa koko päivälle, osa yllätyksen muodossa. Päivä lähti liikkeelle tukevan aamiaisen voimin neljän tunnin polkulenkillä Nuuksion maisemissa. Lähdimme liikkeelle Solvallasta ja kiertelimme NC reitin pohjois- ja länsipuolisen osan reittiä. Sen jälkeen palasimme lounaalle Haltiaan.
Alkuvenyttelyt

Lisää kuvateksti


Nuuksion näköalapaikkoja

Voittaja

Auringonpimennys puolen päivän aikaan
Tästä matka jatkui kohti keskustaa ja iltarientoja.
Japanilaista ruokaa tatamilla istuen


Lauantai meni lepopäivänä kun ulkoilut tehtiin kävellen.

Sunnuntaina olin Jussin ja Timon kanssa Nuuksiossa yhteislenkillä. Pakkasta oli viitisen astetta aamulla lähtiessä ja kylmä pohjoistuuli puhalsi vaikkakin eilistä vähemmän. Treffit Kaislammen päässä meni vähän huti, mutta onneksi puhelimet toimii. Siitä jatkoimme yhdessä runsaat pari tuntia polkuja ja välillä umpimetsää. Pohjoisrinteillä oleva lumi kantoi juostessa mukavasti, joka teki metsäpätkistä suhteellisen nopeita ainakin niillä osuuksilla. Lopussa tuli vähän pummia, kun jatkoin yksin Veikkolasta metsiä pitkin kotiin. Mutta sehän vain tarkoitti vähän pidempää lenkkiä. Kokonaismatkaa tuli 35 kilsaa ja vähän yli neljä tuntia. Lopussa jaksoi juosta edelleen yhtä hyvin kuin alussa. Eilinen lepopäivä varmaan auttoi tässä.



Viikolle kertyi yhteensä 18 tuntia treeniä, jossa 165 kilsaa juoksua. Ensi viikolla kiristetään vielä vähän menoa.

Tässä vielä pääapinan hieno kirjoitus polkujuoksusta. Tänään alkaa myös Nuuksio Classicin ilmoittautuminen, jonne olin ajatellut kokeilla päästä mukaan.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...