maanantai 21. huhtikuuta 2014

Viikko 16 ja västäräkistä vähäsen

Mennyt viikko on ollut hienoa aikaa kevään etenemisen kannalta. Kevät on edennyt todella vauhdilla edellisiin viikkoihin verrattuna. Perhosia on ollut liikkeellä todella paljon ja lintujakin on ollut paljon liikkeellä. Pitkäperjantaina Solvallassa näin ekan kerran västäräkin tänä keväänä. Eli eihän tässä mene enää pitkään kun pääskyset ja kesä ovat täällä.

Alkuviikko oli aika rauhallista. Maanantaina menin fillarilla töihin ja illalla olikin kevään viimeinen Ravitsemustieteen tentti. Tiistaina tulin fillarilla kotiin pienen lisälenkin kautta. Tiistaina oli täysikuu, mutta kuu nousi niin myöhään, ettei illalla ehtinyt enää lähteä juoksemaan.

Keskiviikkona kävin runsaan parin tunnin lenkillä Nuuksiossa etäpäivän päätteeksi. Jalkaterät tuntuivat jotenkin kipeiltä vaikka jalassa olivat perustossut. En sitten tiedä miksi. Illalla Satu kävi hoitamassa meikäläisen ja coachin.

Torstaina kävin fillarilla töissä ja näin ekan kerran sinivuokkoja tänä keväänä. Alla kuvat. Sinivuokkoja oli ollut jo varmaan joitakin päiviä, koska torstaina niitä oli jo mätäskaupalla.

Kevään ekat sinivuokot
Illalla kävin tekemässä ekan intervallitreenin tämän juoksukauden puitteissa. Juoksin yhteensä 10 lyhyttä noin 300 metrin vetoa minuutin palautuksilla. Oli kyllä vaikeaa juosta kovaa, jotenkin koordinaatio ei toiminut lainkaan. Tuntui, että jalat oli ihan joka puolella. Jos sen olisi saanut videolle niin se olisi ollut parasta komediaa aikoihin. Näitä treenejä on kuitenkin tarkoitus tehdä seuraavien viikkojen aikana, jotta saisin tuota nopeutta palauteltua edes jonkin verran. Vetojen pituuskin tulee varmasti vaihtelemaan. Kunhan tässä aloitetaan suunnistuskausi niin metsässä pystyy myös tekemään hyviä vauhtitreenejä, joskin pummaamisriski kasvaa samalla melkoisesti.

Pitkäperjantaina kävimme IVOn kanssa Solvallan Swinghill mäessä tekemässä mäkitreeniä. Vaikka varsinainen nousukausi onkin jo tehty niin mäkitreeniä pitää kuitenkin edelleen jatkaa. Vaikkakaan ei ihan samoissa määrissä.
Mahtavassa auringonpaisteessa kului vajaat kolme tuntia mukavasti, kun tein yhteensä 25 nousua, metreissä se oli noin +1700m. Jättäriin verrattuna Swinghill on paljon rauhallisempi, paikalla ei käynyt kuin joitakin satunnaisia ihmettelijöitä. Muuten siellä ei ollut meidän lisäksi kuin yksi västäräkki. Nousua kertyy melkolailla sama kuin Jättärillä.


IVO vetää ylämäkeen kauheeta vauhtia

Swinghill Pitkäperjantaina

Käsintehdyt suklaamunat #chjoko
 Lauantaina kävimme IVOn kanssa vetäsemässä pitkähkön hihnalenkin. Kiersimme Hankasalmen ympäri ja tulimme metsän läpi takaisin kotiin. Metsässä hihnan käyttö on aika hankalaa, joten sen pätkän tulimme ilman hihnaa. Joka tapauksessa hyvä treeni. Lisäksi kevään ensimmäinen valkovuokko näkyi reitillä.

Kevään eka valkovuokko

Sununtaina lähdin viikon pitkälle lenkille heti aamusta. Suuntana oli Nuuksio ja Salmen ulkoilualue. Vajaat neljä tuntia meni hyvin aivan mahtavassa auringonpaisteessa. Edellispäivien tuuli oli tyyntynyt kokonaan ja lämpötila nousi aamulla nopeasti yli 10 asteen. Vähän oli liikaa vaatetta päällä. Kattilassa ei juomapulloja saanut täytettyä, mutta onneksi Salmessa on aina vettä saatavilla. Kahvilaakin näyttivät remontoivan eli ehkä siihen aukeaa monen hiljaisen vuoden jälkeen uudestaan se kahvila.
Salmen päässä ulkoilijoita oli paljon liikkeellä. Samoin Nuuksion eteläpäässä kun tulin takaisin kotiin. Ja olihan siellä tuttujakin, kun Asta ystävineen oli pitkällä lenkillä.
Sunnuntaina tuuli on tyyntynyt Siikajärvellä

Sinivuokkoja on aivan valtavasti tänä vuonna.
Viikolle kertyi treeniä yhteensä vajaat 14 tuntia kuten suunniteltu. Siitä runsaat 10 oli juoksua ja loput fillaria. Punttisali jäi tekemättä, mutta toisaalta sain tehtyä kolme hyvää tossulenkkiä. Tulevalla viikolla lisätään vähän määrää ja pidetään samat avainharjoitukset mukana ohjelmassa.

Antilta löytyy nyt kisaraportti viime viikonlopun Madeira Ultra Trailsta. Siinä on perusteellinen raportti ja hyvää analyysiä. Kannattaa lukea. Lisäksi löytyy Antin tekemä video reissusta.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...