sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Viikko 8 ja kevättä kohti

Kelit ovat olleet poikkeuksellisen lämpimät koko viikon. Pariin otteeseen on jotain lumen tapaista satanut alas, mutta lämpötilat eivät ole pysyneet pakkasella. Mitään toivoa hiihtämisestä ei täällä rannikolla ole, paitsi ehkä jossain tykkilumien luona. Tulevaksi viikoksi on edelleen luvattu lämmintä, joten ei lähtenyt sitten talvi käyntiin vieläkään. Saa nähdä oliko tämä talvi tässä. Toki se takatalvi vielä sieltä tulee.

Treenien osalta palattiin yhden kevyen viikon jälkeen takaisin perusrytmiin. Maanantaina, tiistaina ja torstaina tuli käytyä fillarilla töissä. Tällä viikolla tein poikkeuksellisesti kaksi salitreeniä, joissa tein mukavat jalkakyykkysarjat. Sen verran on treeniä jo takana, että takareidet eivät mene näistä treeneistä enää ihan kramppiin ja parin päivän jumiin. Siinä salilla ollessa kun tekee vähän vatsoja ja selkää niin koko paketti on melkolailla paketissa.

Juoksulenkkejä sain viikolle vain neljä kappaletta. Maanantaina ja perjantaina juoksin töiden jälkeen matolla kympin kulmalla vitosen lenkit. Oikein hyvät lenkit. Lauantaina oli tarkoitus käväistä katsomassa Esport areenalla juostavaa E24h kisaa ja sitä ennen piti oma treeni saada kasaan. Juoksinkin sitten matolla ensin vitosen kympin kulmalla ja perään toisen vitosen 12 kulmalla. Jaloissa ei sen kummempaa tunnetta, mutta muuten aamulla alkanut päänsärky ja aivastelu viittasivat vähän alkavan flunssaan. Lenkin jälkeen paljon troppia kroppaan ja siitä lähdimme sitten hallille katsomaan kaksnelosta. Alla lyhyt video, jonka kasasimme coachin kanssa lauantai-iltana. Yhteistyön tuloksena syntyi ensimmäinen video, joka on kuvattu vanhemmilta lahjaksi saadulla uudella GoPro -kameralla.



Illalla olo alkoi helpottaa ja näytti siltä, että alkanut flunssa oli pystytty torjumaan. Eli huomenna pääsee ihan normaalisti mäkeen.

Sunnuntaina katsoin aamulla hetken miesten 50 kilsan kisaa, mutta sitten oli lähdettävä oman treenin kimppuun. Lähdimme coachin kanssa tuohon takapihalle nousemaan sitä vakiomäkeä. Ilma oli pari astetta plussalla ja maassa ollut lumi oli todella märkää. Onneksi sitä ei ole enää paljoa. Vajaat kolme tuntia tuli rämmittyä mäkeä ylös ja juosten alas. Kasaan sain taas sen runsaan tonnin nousua. Illalla coachi laittoi Hollywood lasit päähän ja sai seuraavan videon kasaan.



Viikon treenit olivat yhteensä 11,5 tuntia, jossa noin puolet juoksua. Nousua kertyi tälle viikolle yhteensä 3250m. Ainoastaan keskiviikolle suunniteltu kevyt palauttava lenkki jäi ajanpuutteen takia tekemättä.

Espoon kaksnelosella Soikkelin Jari vei voiton vakuuttavalla tavalla. Omaan rytmiinsä luottaen Jari juoksi 241 kilsaa. Naisten puolella Sumie Inagaki voitti ylivoimaisesti tuloksella 210 kilsaa. Alla muutama kuva kisapaikalta coachin ottamina

Huoltopöytä
Kisatoimisto
Mestarit
Loput kuvat löytyvät täältä.

2 kommenttia:

Petri kirjoitti...

Hyviä videonpätkiä olette saaneet aikaiseksi....

StanleyPark kirjoitti...

Terve Petri,

joo, coachi on ihan haka näiden videoiden kanssa vaikka on päässyt vasta alkuun hommassa. Luvassa on paljon lisää herkullisia hetkiä. Ja tulevissa reissuissa saadaan paljon uutta materiaalia, joten mielenkiintoa riittää.

SP

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...