sunnuntai 19. elokuuta 2012

Eka treeniviikko kohti Kolia

Edessä on viiden viikon mittainen treenijakso, jonka aikana olisi tarkoitus saada vähän lisää määrää ja sitä kautta lenkkeihin lisää mittaa. Suhteellisen maltillisella määrillä tässä kuitenkin vielä mennään ja koko homma tähtää vielä pohjakunon rakentamiseen.

Maanantaina juoksin peruslenkin töistä kotiin. Pieni lisälenkki tuli Postissa käydessä. Kotiin tultuani tein vielä lyhyen kuntopiirin. Oikein hyvä aloitus viikolle. Tiistaina juostiin Pekan kanssa töistä kotiin. Sekä maanantaina että tiistaina juoksin repun kanssa, jotta sen kanssa juoksemiseen tottuu paremmin. Kaikki loput tämän kauden kisat juostaan kuitenkin repun kanssa, joten peruslenkkiäkin kannattaa tehdä sen kanssa.

Keskiviikkona ja torstaina kävin fillarilla töissä. Molempina päivinä tein kuitenkin juoksulenkin vielä illalla kotiin tultuani. Keskiviikkona tein matolla mäkitreenin. Pyöräilyn jälkeisillä lämmöillä lähdin liikkeelle 10% nousukulmalla ekat kaksi kilsaa. Vauhtia oli maltillisesti 6.30 min/km. Aika nopeasti alkoi maitohapot hiipiä reisilihaksiin, oikein mukava tunne. Juuri sellainen, että vielä pitää jaksaa, mutta kohta joutuu kyllä pistämään kävelyksi. Kahden kilsan jälkeen laskin kulmaa viiteen prosenttiin. Se tuntui kuin olisi juossut tasaisella. Tätä juoksin vain kilsan ja nostin maton taas 10 prosentin kulmaan. Taas sama homma. Maitohapot alkoi kerääntyä reisiin, mutta juoksin kuitenkin samalla vauhdilla seuraavat kaksi kilsaa. Raskasta oli. Siihen sitten loppuun vielä kilsa tasaisella, joka tuntui kuin jyrkältä alamäeltä. En meinannut edes pysyä matolla.
Torstaina käytiin Jussin kanssa töiden jälkeen kiertämässä Nuuksion polkuja. Pari tuntia meni kuin siivillä, kun käytiin lenkin yhteydessä vetämässä vähän mäkivetoja ja hurjasteltiin muutenkin tehden lyhyitä vetoja juoksun lomassa. Vähän alkoi lopussa painaa, kun eilinen mäkitreenikin tuntui hiukan jo lähtiessä.

Perjantaina päätin pitää lepopäivän parin edellisen reippaamman päivän jälkeen. Lisäksi viikonlopullekin oli tarkoitus säästää vähän harjoitustunteja, joten välipäivä tuli juuri sopivaan aikaan. Lauantaina kävin juoksemassa 1,5 tuntia metsäpolkuja heti aamulla ennen aamupalaa. Päivällä lähdimme kaupungille hoitamaan muita asioita ja iltapäivä meni Lauttasaaressa HCM:ia seuraten. Paljon tuli taas bongattua tuttuja radalla. Keli taisi olla aika lämmin, kun auton mittari näytti 25 astetta paikalle tullessa. Aurinkoa piisasi koko päiväksi eikä niitä sadekuurojakaan tullut. Samalla kuultiin, että Tuusulanjärven seuduilla on Kreikkaa varten treenattu oikein urakalla. Kovia tuloksia on varmasti tulossa taas tänä vuonna Kreikantuomisina. Sunnuntaina kävin kiertämässä metsäpolkuja runsaan parin tunnin ajan. Päälle vielä viikon toinen kuntopiiri.

Viikon harjoitustunnit menivät vähän yli, kun saldona oli vajaat 13 tuntia. Siinä oli 94 kilsaa juoksua ja fillaria 72 kilsaa. Ensi viikolla nostetaan vähän määrää.

Tällä hetkellä pihalla kukkivat mahtavat Kärhöt, jotka ovat kasvaneet useamman metrin pituisiksi. Kukkia on valtavat määrät. Niiden kukinta jatkuu yleensä joitakin viikkoja. Lisäksi Salkoruusut kukkivat.

Kärhön kukat ovat lähes kämmenen kokoiset.

Vaalean punainen kärhö
Salkoruusu

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...