Northumberland Ultra raportti

Mahtava kisa! On se vaan erilaista juosta maastossa pehmeällä alustalla ja vieläpä kartta kädessä. Maisemat on kuin postikortista ja kelikin suht ok odotuksiin nähden.

Perusmaisemaa koko lomaviikon aikana

Paikka, jossa kisakeskus sijaitsi ja jossa majoituimme, oli Wooler. Kaunis pieni kylä Northumberland puiston laidalla. Olimme tulleet Wooleriin pari yötä ennen kisaa.
Kisan startti oli kello 8 aamulla. Aamupalan teimme omassa B&B huoneessamme, koska talon puolesta sellaista ei vielä aamukuudelta ollut tarjolla. Sämpylät, puurot, murot ja kahvit maistuivat, kun edellisenä päivänä pakatut kamat odottivat huoneen nurkassa kisapaikalle lähtöä, jonne ei ollut matkaa kuin puolisen kilsaa.
Kisa-aamuna tuli vielä käväistyä sen verran netissä, että huomasin cornerin kommentoineen edelliseen kirjoitukseenni, ettei kukaan ollut alittanut 16 tuntia edellisenä vuonna. Itse laskeskelin etukäteen pääseväni alle 12 tunnin, mutta cornerin kommentin luettuani alkoi pientä epäilystä hiipiä puseroon. Coachille sanoinkin sitten, että 14 tuntiakin olisi ihan hyvä tulos. Eihän tällaisista maastoista oikein ollut mitään kokemusta, joten aika voisi olla melkein mitä vaan.
Kisapaikalla oli juoksijoita runsaat parikymmentä ja lisäksi joitakin huoltajia. Ilmoittautumiset ja kisamaksut onnistuivat hyvin kisapaikalla. Järjestäjät olivat erittäin ystävällisiä ja vastailivat kaikkiin hulluimpiinkin kysymyksiin. Saimme mukaan vielä laminoidut kartat reitistä. Laitoin ne reppuun, koska olin piirtänyt reitin 1:25 000 mittakaavan karttaan, joka oli yksi pakollisista tarvikkeista. Tämän kartan avulla oli tarkoitus päästä reitti läpi. Ennen kisaa pidetyssä infotilaisuudessa varoitettiin kyykäärmeistä ja runsaiden sateiden kastelemista nummista. Vettä olisi kuulemma paljon, kun kesä on ollut todella kostea saarivaltiossa.

Kamojen viimestelyä ennen kisaa

Kaikki James Bond vermeet mukana

Ilmoittautuminen kisateltassa.

Kisakeskus

Kisa lähti alkuun rivakasti. Kisan voittanut Daniel lähti heti startista kärkeen ja veti porukkaa ensimmäiseen nousuun. Juoksimme kylän läpi katuja pitkin ensimmäisen kilsan, jonka jälkeen polut ja nurmikentät alkoivat.

Kisan startti

Ensimmäinen nousu kylän läpi

Koska olin aika epävarma suunnistuksen suhteen, päätin juosta alussa muiden mukana. Aika nopeasti muodostui viiden hengen porukka, jossa olin mukana. Juoksimme alun todella reipasta vauhtia ja yksin en olisi ikinä lähtenyt vastaavaa vauhtia liikkeelle. Roikuin kuitenkin porukassa mukana, jotta pääsin vähän kartalle reitistä. Ensimmäinen CP oli noin 11 kilsan päässä. Jossain puolimatkassa yksi tästä porukasta alkoi pudota kyydistä. Itsellä sykkeet hakkasivat ylä-VK:lla, mutta roikuin kuitenkin mukana. Kärjessä ollut Daniel sekä ainut porukassa ollut nainen Andrea juoksivat hieman edellä ja meikäläinen tuli kymmenkunta metriä perässä neljännen kaverin kanssa. Hän oli kuitenkin osallistumassa maratonille, ja hänen ainut tavoitteensa oli juosta ultrakisan kärjen kanssa ekalle CP:lle. Juoksimme käytännössä kaikki ylämäet, vaikka järkevämpää olisi ollut vaihtaa kävelyksi.

Olin lähdössä ottanut mukaan juomaa sen verran, että se riittäisi hyvin ekalle CP:lle. Daniel ja Andrea eivät kuitenkaan pysähtyneet siinä vaan jatkoivat suoraan pysähtymättä. No ei siinä sitten ollut itselläkään aikaa pysähtyä vaan jatkoimme eteenpäin kohti koko reitin kovinta nousua. Tässä nousussa oli niin jyrkkiä osuuksia, että niitä en pystynyt juoksemaan vaan kävelin ne pätkät. Myös Andrea joutui nyt vaihtamaan kävelyksi, mutta aina katsoessani eteenpäin näin Danielin juoksevan. Ero syntyi varmaan toistasataa metriä, mutta mäen päälle päästyään Daniel pitikin taukoa ja hörppi juomaa. Hieman ennen kuin saimme hänet kiinni hän heitti repun selkään ja jatkoi matkaa. Tästä alkoi pitkä alamäki, jossa juoksimme epätasaista rinnettä alas. Ylärinteessä oli paljon kivikkoa ja alempana kanervikkoa ja heinikkoa. Välillä jalka osui johonkin veden täyttämään kuoppaan ja silloin kaaduttiin kovaa vauhtia. Onneksi tässä kohtaa alusta oli jo pehmeää ja mustelmia ei tullut. Vauhti oli melkoinen tässä kohtaa, kun juoksimme metsänrajaa pitkin alarinteeseen. Tästä kaarroimme länteen ja edessä oli mahtava osuus. Tässä kohtaa polun reunusti parimetrinen saniaispusikko. Välillä ei muita juoksijoita edes nähnyt, kun puskat olivat niin korkeat. Juoksimme tästä eteenpäin aina kisan loppuun asti yhdessä Andrean kanssa. Kahdestaan suunnistaminen helpotti reitillä pysymistä. Saniaisten jälkeen alkoi taas nummiosuus Linhopen farmille.  Sen jälkeen ylös seuraavaa rinnettä ja alas laaksoon, jonka pohjalla ollutta tietä juostiin runsaan kilometrin. Tästä tie lähti nousemaan ylämäkeen yli seuraavan nummen laskeutuakseen kohti CP2:ta. Matkaa CP1:n ja CP2:n välillä oli 23 kilsaa. Juomat olivat loppuneet jo tuntia ennen CP2:lle saapumista, joten olo oli melko nuutunut. Daniel oli CP2:lla tullessamme sinne, mutta lähti melko nopeasti.

Join heti kaksi isoa mukia cokista päästyäni huoltopöydän viereen. Lisäksi laitoin juomasäiliöön mukana kantamani urheilujuomajauhetta ja kaadoin perään järjestäjiltä saatua vettä. Mitään muuta en pöydästä ottanut. Matka jatkui nyt etelään pitkin rinnettä. Mitään varsinaista polkua ei tässä kohtaa kulkenut vaan seurasimme korkeuskäyriä nousematta tai laskematta paljoakaan. Mäen takaa reitti lähti nousemaan kohti seuravaa mäkeä ja sen takana olevaa farmia.  Hieman tästä eteenpäin olikin CP3 jo edessämme. Matkaa edellisestä ei ollut kuin 8 kilsaa. Siellä taas juomasäiliön täyttö ja cokista kurkkuun. Ei muuta kuin matka jatkuu.

Tässä kohtaa oltiin juostu 42 kilsaa ja reitti kääntyy kohti itää ja pohjoista. Juoksemme pitkiä pätkiä metsäautoteitä, joilla vauhti on ihan kohtuullista. Metsät ovat täällä istutettuja ja ne erottuvat nummista selkeine rajoineen. Vähän kuin viljellyt pellot Suomessa. Kartta ei tässä kohtaa pitänyt tarkkaan paikkaansa, kun osa puista oli kaadettu ja korjattu pois. Suunnistuksen kanssa ei kuitenkaan ollut vaikeuksia. Vaihtelevien ylä- ja alamäkien jälkeen saavumme CP4:lle Carlcroftiin. Matkaa edelliseltä on kertynyt 14 kilsaa. Samat toimenpiteet kuin edellisellä ja matka jatkuu. Tässä kohtaa näemme viimeisen kerran Danielin, joka vaikuttaa edelleen erittäin hyvävoimaiselta.

Huoltopisteen jälkeen nousemme seuraaville nummille. Etelässä koko päivän olleet ukkospilvet tulevat yläpuolellemme. Salamointi ja jyrinä ovat mahtavia, vaikka vettä ei tule lainkaan. Rinteet ovat todella märkiä ja polku hidaskulkuista. Juoksemme kohti reitin itäisintä pistettä Lamb Hillin itäpuolella, jossa reitti yhtyy kuuluisaan Pennine Way -reittiin. Juoksemme tästä kohti koillista yli Lamb Hillin. Reitti on päällystetty tasaisilla kivilohkareilla, joita on nopea juosta ja helppo seurata. Tässä kohtaa alkaa ankara sade ja päätämme Andrean kanssa laittaa sadetakit päälle. Lyhyt tauko ja matka jatkuu sadetakeissa juosten. Vettä sataa niin paljon, että kivet peittyvät mutaan ja paikoin niiden päällä on liukkauden takia vaikea juosta. Polut muuttuvat puroiksi ja aurinkoinen sää ukkosmyrskyksi. Onneksi tätä kestää vain pari tuntia.

Viimeiset pätkät Pennine Waytä juoksemme pitkin paikallisia pitkospuita (Duckboards), jotka poikkeavat totutuista. Tässä kohtaa olemme nousseet viimeisen ison nousun ja tästä eteenpäin reitillä ei ole varsinaisia isompia mäkiä. Pitkospuilta laskeudumme alas laaksoon. Reidet ei ihan tottele käskyjä ja alamäen joutuu menemään varovasti. Kerran meinaa nilkka pyörähtää kunnolla. Mitään vakavaa ei kuitenkaan tapahdu. Pian laaksoon päästyämme on edessä viimeinen huoltopiste eli CP5. Matkaa edelliseltä on 23 kilsaa. Nyt maaliin ei ole kuin 21 kilsaa.

Pidämme vähän pidemmän tauon viimeisellä huoltopisteellä, täytämme juomareput ja syömme pari keksiä colan kanssa. Sadetakit voi tässä kohtaa laittaa taas reppuun ja matka jatkuu märällä lyhythihaisella paidalla. Reitti kulkee laakson pohjaa ja juoksemme seuraavat noin 7 kilsaa päällystettyä tietä. Hienoja maisemia, mutta muuten varsin tylsää päällystettyä tietä.
Noin 15 kilsaa ennen maalia nousemme viimeiselle mäelle, samalla kun näemme hienon auringonlaskun. Sen rinteillä helppoa juoksua ja lopussa paluu samalla reitille kuin alussa. Viimeinen metsäpätkä ja nummen ylitys ja siitä paluu Woolerin kylään. Nyt oli pelkkää alamäkeä ja vauhti sen mukaista. Juoksemme reippaasti maaliin, jossa coachi odottaa jo tulijoita. Fiilis on mahtava, kun pääsemme maaliin iltahämärässä.

Maalissa mahtavan päivän päätteeksi

Kisan tulokset löytyvät nyt Adventure Hubin sivuilta.
Hieno kisa, jota voi suositella kaikkille.