sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta

Vuosi on vaihtunut ja edessä on toivottavasti paljon edellistä parempi vuosi. Ei tuo viime vuosi mitenkään ihan mahdottoman huono ollut harjoitusmäärien osalta, mutta paljon jäi kivoja kisoja kiertämättä. Unkarin neljäkasin jälkeen kärjistyneet ongelmat lantiossa helpottivat vasta lokakuun lopulla. Siihen väliin mahtuu yhteensä 24 viikkoa (viikot 19-42), joiden aikana juoksukilometrejä kertyi vain 88 km. Joka tapauksessa viime vuonna kertyi yhteensä 3487 kilometriä ja harjoitustunnit yhteensä 443 tuntia. Pudotusta edellisestä vuodesta on juoksukilometrien osalta runsaat 2000 kilometriä ja harjoitustuntien osalta 240 tuntia. Kisojen osalta eniten varmaan harmittaa UTMB.n ja Mammuttimarssin jääminen väliin. UTMB:lle päästään aikaisintaan kahden vuoden päästä, kun pisteiden metsästys pitää aloittaa taas alusta.

Vuoden ensimmäisenä päivänä käytiin coachin kanssa kiertämässä Siikajärvi ja otettiin muutama kuva kaatuneista puista. Paljon on vielä korjattavaa vaikka myrskystä on jo melkein viikko.
Nähtiin 19 joutsenta.

Lenkkipolulla uusia esteitä



Sähkölinjat olivat täällä vielä korjaamatta

Katkennut sähkötolppa

Auringon voimaa

Hiihtokelejä odotellessa metsässä on helppo liikkua tossuilla.
Tulevalla viikolla järjestetään Loppiaisrogaining Espoossa. Vuosi pääsee alkamaan siis vauhdikkaissa merkeissä. Sääennuste ensi viikolle on tiistaista lähtien sadetta ja plussakelejä, joten kahden edellisvuoden tapaan emme pääse hangessa tarpomaan.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...