sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Yhteenveto 2010 harjoittelusta

Vuosi 2010 on nyt takana ja taas ollaan monta kokemusta rikkaampia. Vuosi on ollut todella antoisa, mutta on samalla osoittanut, ettei ultrajuoksussa ole mikään varmaa ennen kuin kisa, harjoitus tai vuosi on pulkassa. Sama pätee varmasti kaikkeen tekemiseen on kyse sitten työstä, perheestä tai harrastuksista.

En ollut asettanut mitään varsinaisia tavoitteita kuluneen vuoden harjoitusmääristä kuten en ole aikaisemminkaan asettanut. Tietysti pientä lisäystä edellisestä vuodesta olisi mukava saavuttaa, mutta edellisvuoden 631 harjoitustuntia veivät kuitenkin jo niin suuren osan vapaa-ajasta, että sen ylittäminen tänä vuonna ei ollut mitenkään pakkomielteen omaista. Lisäksi tiedossa ollut rakennusprojekti tulisi vaatimaan niin paljon aikaa, että mielessä kävi myös "välipuolivuoden" pitäminen Surgerèsin 48h jälkeen. Sen sijaan tavoite monipuolisemmasta harjoittelusta oli mielessä koko vuoden ajan.


Rakennuprojektin lisäksi tämän vuoden harjoittelua on häirinnyt useamman flunssan ja räkätaudin kärsiminen. Jostain syystä niitä oli normaalia enemmän, keväällä kolme ja alkusyksystä yksi. Vastustuskyky tuntuu kadonneen jonnekin, kun niitä normaalisti on kärsitty yksi tai korkeintaan kaksi per vuosi. Tähän pitäisi yrittää löytää jotain helpotusta, mutta kun järviuintikin olisi pitänyt aloittaa jo syksyllä, jotta sitä voisi nyt jatkaa avantouintina. Nyt se on myöhäistä ainakin tulevaa kevätflunssa-aaltoa ajatellen.

Vuosi on nyt kuitenkin taaperrettu läpi ja kisoja on juostu pitkin vuotta. Yhteenveto kisoista löytyy tuolta aikaisemmista kirjoituksista. Parhaat harjoitusjaksot sain tehtyä Surgerèsin neljäkasia (9 viikkoa 143 h) sekä Spartathlonia (8 viikkoa 120 h) varten, joista kuitenkin vain toinen onnistui suunnitelmien mukaan. Muuten harjoittelu on ollut melko sekalaista ilman suunniteltua rytmitystä. Alle 5 tunnin harjoitusviikkoja on kertynyt yhteensä yhdeksän, jotka johtuvat pääosin joko kisoista palautumisen tai sairastumisen takia. Toisaalta yli 20 tunnin harjoitusviikkoja kertyi vuoden aikana yhteensä kuusi, jonka lisäksi kisaviikot tuottivat yleensä yli 20 tunnin ulkoilut. Kisoja kauden aikana kertyi yhteensä seitsemän rogaining -kisat mukaan lukien.

Suurin osa juoksulenkeistä on tehty turvallisesti kynnysten alapuolella PK-alueella. Loppuvuodesta Mammuttiruntun jälkeen sain tehtyä vain neljä reippaampaa lenkkiä tavoitteen oltua 8-10. Koko vuoden saldoksi kertyi vaivaiset kuusi reipasta lenkkiä. Edellisvuonna reippaita lenkkejä oli ollut yli tuplasti enemmän. Kokonaisjuoksumäärät kuitenkin kasvoivat edellisvuodesta. Tarkistuslaskennan jälkeen vuonna 2009 juoksin yhteensä 4988 km / 500 h, kun taas 2010 juoksua tuli 5502 / 567 h. Lisäystä juoksutunneissa on runsaat 13%. Tuosta 5502 kilometristä runsas 20% kertyi yhteensä seitsemästä kilpailusta vuoden aikana. Sekin on melkoisen paljon.

Muiden lajien osalta muutokset olivat melko suuria. Pyöräilyn määrät romahtivat puoleen edellisvuoden 85 tunnista tämän vuoden 43 tuntiin. Yhdistelmätreenien määrä tippui aikaisemmasta 25 tunnista puoleen, kun taas lihaskuntotreenien määrät kasvoivat viisinkertaisiksi, yhteensä 25 tuntiin. Hiihtokilometrejä kertyi Lapissa vietetyn talviloman ansioista vajaa 200 km, kun edellisenä talvena ei kilometrejä kertynyt kuin runsas 10. Muista lajeista kertyi lisäksi muutamia tunteja. Kokonaistunnit vuoden aikana kasvoivat yhteensä 678 tuntiin. Kokonaistunneista 84% oli juoksua (2009 79%) eli ainut tavoite monipuolisesta harjoittelusta jäi selvästi tavoittamatta. Tuntimäärät tosin kasvoivat kaikesta huolimatta.

Tulevalle vuodelle en enää yritä ottaa tavoitteeksi edes tuota harjoittelun monipuolisuutta. Katsotaan mitä tästä tulee ja tehdään sitä mikä maistuu hyvälle. Sakuraa varten olisi kivaa saada vähän vauhtiominaisuuksia kehitettyä, mutta saa nyt nähdä mitä täällä lumen keskellä saa aikaiseksi. Rakennusprojektin jäädessä historiaan voisi ainakin paperilla ajatella harjoitusmäärien voivan kasvaa myös ensi vuonna.

4 kommenttia:

JariS kirjoitti...

Hyvin on sulla määrää kertynyt. Tuommoisilla harjoitusmäärillä mukautumista tapahtuu ilman lisäämistäkin. Itse juoksin vuonna 2008 muistaakseni 4500km enkä ole siihen yltänyt sen jälkeen. Kisoista palautuminen tosiaan rajottaa vuotuista juoksumäärää. Mulla 24h kisan jälkeen tulee helposti 2-4 nollaviikkoa.

Sari kirjoitti...

Moi JariS,
ehjällä kaudella jos juoksee vain pari kisaa niin saisi määrät vieläkin ylemmäs. Mutta määrän lisäksi pitäisi enemmän varmaan keskittyä myös laatuun. Kovia lenkkejä pitäisi ehdottomasti saada lisää.
Toisaalta pitkät lenkit ja kisat on ehkä lajin parhaita puolia...

Mara.S kirjoitti...

Onnittelut upeasta kaudesta. VK-lenkkejä on hämmästyttävän vähän, mutta kisakilsoja todella suuri osuus. Eikös kisat lasketa kuitenkin kovemmaksi treeniksi kuin vk-lenkit, joten on siinä määrän ohessa vaativuuttakin mukana.

Sari kirjoitti...

Moi MaraS,
Kiitos onnitteluista.
Kisoissa tehot on alhaisemmat kuin VK-lenkeillä, mutta toki matkan pituus tuo sitä vaativuutta. Ehkä ne voikin ainakin osittain laskea mukaan?

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...