Spartathlon 2010 raportti

Tämän vuotinen Spartathlon kilpailu oli toteutuksen suhteen melko erilainen kuin minkälaiseksi olin sen itse etukäteen ajatellut.

Acropolis-kukkulalla oli ennen kisaa paljon tuttuja ystäviä aikaisemmista kilpailuista. Aika meni kuvia ottaen ja kuulumisia vaihdellen. Ennen lähtölaukausta oli vuorossa vielä onnen toivotukset.

Hiyama Kazushige ja minä

Kilpailu lähti liikkeelle hyvin. Alkuvauhti oli melko reipas kärkijuoksijoiden lähtiessä liikkeelle todella kovaa. Vaikka itsekin juoksin alun reipasta vauhtia, en kuitenkaan ohitellut paljoakaan porukkaa vaan juoksin suurin piirtein niillä tienoilla, joista olin kisaan lähtenyt. Liikennejärjestelyt sujuivat Ateenan keskustassa hyvin eikä mitään hämminkiä sattunut alkumatkasta. Ateenalaisilla moottoripyöräilijöillä on kyllä ajotyylistä päätellen jonkinasteinen kuoleman kaipuu. Sen verran hurjaa oli meno sivusta seurattuna. Lämpötila oli muuten aamulla sopivan lämmin eikä kylmä tullut edes kisan lähtöä odotellessa.

Hieman normaalia korkeampi syke vaivasi taas tämän kisan alkua. En tiedä tarkkaan mistä se tällä kertaa johtui. Liian kuumasta kelistä se ei kuitenkaan johtunut. Maratonin täyttyessä kello näytti noin 3.40. CP8:lla olleet energia geelit ja patukat sain syötyä hyvin. Tästä eteenpäin en kuitenkaan saanut oikein mitään kiinteää alas.

Hellas Canissa oli coachi vastassa. Aikaa oli kulunut 7.30, eli hieman nopeammin kuin kaksi vuotta sitten. Sanoin coachille jo tuossa vaiheessa, että alkuperäisen aikataulun voi nyt unohtaa ja tavoite on ainoastaan maaliin pääsy. Mikäli ei ruoka alkaisi maistumaan, olisi edessä todella pitkä ja vaikea tie. Sain syötyä pari lusikallista pastaa ja hieman riisifruttia.

Hellas Canissa

Seuraava väliasema oli kisan puolessa välissä antiikin Nemeassa (123km). Tällä välillä kasvanut energiavaje alkoi vaikuttaa ensimmäistä kertaa. Juoksun väliin tuli jo tässä vaiheessa paljon kävelyä vaikka reitti on pääosin tasaista tietä. Jalat olivat edelleen hyvässä kunnossa, mutta voimia ei tuntunut riittävän pidempään yhtämittaiseen juoksuun.

CP32:lla Halkion kylässä odotti otsalamppu. Vielä sitä ei tarvinnut, mutta viime vuotisesta Sakurasta viisastuneena en ollut jättänyt sitä liian myöhäiseen huoltopisteeseen. Vähän tämän jälkeen alkoi kevyt sadekuuro, joka kesti noin 20 minuuttia. Ei siinä muuta kuin paita kastunut, sadetta tuli sen verran vähän. Vähän ennen Nemeaan tultaessa laitoin otsalampun päälle. Sade tuntui kylmältä, mutta en murehtinut sitä, koska muistin, että Nemeassa minua odottaisi pitkähihainen paita. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan drop bägiä avatessani huomasin sen sisältävän vain geeliä ja patukkaa. Nopea tarkistus lunttilapusta paljasti, että pitkähihainen paita olikin vasta Lyrkiassa, jonne oli matkaa vielä 25 km matkaa.
Yritin syödä pari lusikallista riisifruttia ja kuumaa hunajateetä, jonka jälkeen jatkoin matkaa. Sateen tauottua paitakin alkoi kuivua eikä kylmyys enää vaivannut. Vauhti pysyi suunnilleen samana aina Lyrkiaan asti. Yö oli lämpimämpi kuin mitä se oli pari vuotta sitten. Tai sitten ero päivälämpötilaan oli pienempi, jolloin yölämpötilakin tuntui mukavammalta. Lyrkiaan saavuin vajaat 30 minuuttia nopeammin kuin kaksi vuotta sitten.

Lyrkiassa puin pitkähihaisen päälleni saman tien, mutta lyhyen juoksun jälkeen se tuntui liian kuumalle. Jatkoinkin lyhyellä paidalla ja laitoin pitkähihaisen vyölle odottamaan parempaa hetkeä. Lyrkiasta Nestaniin on matkaa 23 km ja kaksi vuotta sitten oli tähän osuuteen mennyt aikaa hieman yli 4.30. Se on melko hidasta menoa, mutta toisaalta osuus sisältää myös Sangas-vuoren ylityksen. Tänä vuonna osuus oli todella hidas vaikka en ainakaan muista pitäneeni yhtään pidempää taukoa huoltopisteillä. Aikaa tähän osuuteen meni 5.10, joka tarkoittaa käytännössä pelkkää kävelyä. En ymmärtänyt vauhdin hidastuneen niin paljoa kuin vasta Nestanissa, jossa näin väliaikani. Itse vuoren ylitys sujui paremmin kuin viimeksi. Tällä kertaa pystyin jopa juoksemaan hieman vuorenrinnettä alaspäin tultaessa. Yritin kuitenkin varoa etureisiä, etteivät ne menisi kokonaan tukkoon.

Vuorenylityksen jälkeen jalat tuntuivat edelleen hyväkuntoisilta. Energiat olivat kuitenkin loppu ja eteneminen lähes pelkästään kävelyä. Nestanissa olin puoli viideltä aamulla. Tänne olin jättänyt myös varakengät, mutta nyt jalat ja erityisesti jalkapohjat tuntuivat sen verran hyviltä, etten vaihtanut kenkiä.
Nestanista Tegeaan on matka vajaat 24 km. Havaittuani nyt hitaan vauhtini yritin pitää selkeämpiä juoksupätkiä kävelyn välissä. Se tuntui onnistuvan, mutta energioiden kanssa ongelmat jatkuivat. Matka jatkui hunajateen ja veden voimalla. Kaikki yritykset saada jotain kiinteää alas päättyivät huonosti.

Tegeaan tulin runsaassa kolmessa tunnissa. Se tuntui hyvälle. Istuin alas tuolille huoltopisteellä ja hörpin hieman teetä. Samalla iski valtava horkka ja kylmä. Yritin pysytellä lämpimänä teen avulla, mutta lopulta huoltoväki taluttivat minut telttaan paksujen vilttien alle. Päätin pitää pidemmän huoltotauon tässä kohtaa, koska jatkaminen tuntui nyt mahdottomalta. Taukoon kului aikaa runsas tunti, jonka aikana lepäilin ja join teetä. Ruoka ei edelleenkään maistunut.
Puoli yhdeksän maissa lähdin kävelemään Tegeasta eteenpäin. Aikaa oli vielä runsaasti jäljellä, mutta niin oli matkaakin. Otin lyhyitä juoksupätkiä kävelyn väliin, mutta vauhti oli todella säälittävä. Jalat tuntuivat sinänsä olevan kunnossa, mutta kun energiaa ei ollut muuta kuin mitä hunajateen kautta oli saanut hankittua, niin meno oli melkoisen rauhallista.

Aamupäivä meni sitten valtatietä hoiperrellessa. Jossain vaiheessa aamupäivää näin Helenan ja Masan. Silloin matkaa oli jäljellä noin 33 km. Sanoin käveleväni hitaasti maaliin, koska aikaa oli kuitenkin runsaasti. Tämän jälkeen meni yksi tai kaksi huoltopistettä, kun jouduin taas menemään pitkälleni lepäämään. Huoltohenkilöstön auton takapenkillä maatessani iski taas horkka. Tässä kohtaa taivuin lääkärin kehotukseen jättää kisa kesken. Se oli huoltopiste 67, yksi väli ennen Monumenttia.

Tästä eteenpäin sainkin yksityiskuljetuksen ensin Monumentin huoltoteltalle ja siitä eteenpäin Sparttaan. Parin tunnin nesteytyksen jälkeen olo oli paljon parempi ja ehdimmekin katsomaan viimeisiä urheita maaliintulijoita.

Keskeytyksestä huolimatta en tuntenut suurempaa pettymystä. Tällä kertaa ongelmat vatsan kanssa olivat sitä luokkaa, ettei niitä saanut ratkaistua kisan aikana. Ehkä pidempi huoltotauko Hellas Canissa olisi auttanut, mutta siinä vaiheessa en vielä uskonut ongelmien olevan niin pahat matkan edetessä. Vatsan toimimattomuus saattoi johtua liiallisesta suolatablettien syömisestä. Niitä tuli popsittua hellekelin mukaan vaikka hellettähän tuolla ei ollut. Toinen mahdollinen syy saattaa olla kisaa edeltävässä ruokailussa. Hotel Londonin notkuvat lihapöydät eivät ole ehkä parasta ruokaa kisan alla tällaiselle semi-vegelle.

Toisaalta kisassa nähtiin muilta suomalaisilta hienoja suorituksia. Heidän puolesta oli hienoa olla iloinen. Onnittelut vielä Harrille, Arille, Ekalle, Tuulalle, Pertille ja molemmille Petreille. Kiitokset vielä kaikille huoltajille.

Ehkäpä hienoin juttu koko reissussa oli Heleen ja Peter Vennikkaan maaliintulo. Siihen eivät monet uskoneet itse mukaanlukien. Heidän suorituksensa antaa varmasti kipinää monelle hitaasti kiiruhtavalle.

Omat väliajat:
CP/Nimi(km) sija kello kokonaisaika osuusaika
CP10/Megara (40km) 33. Heerman 10.27 (3.27) 3.27
CP22/Hellas Can (81km) 24. Heerman 14.30 (7.30) 4.03
CP35/Anceant Nemea (124km) 21. Heerman 19.47 (12.47) 5.17
CP43/Lyrkia (148,5km) 18. Heerman 23.07 (16.07) 3.20
CP52/Nestania (172km) 19. Heerman 03.17 (21.17) 5.10
CP60/Alea Tegea (195km) 21. Heerman 07.22 (24.22) 3.05
CP67 quit

Kuvia tämän vuotisesta reissusta löytyy täältä.