sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Barkley Marathon 2017 raportti

Jaaha. Olipa hurja reissu. Ei pelkästään itse kisa vaan koko kahden viikon Amerikan-reissu. Valtava seikkailu, jonka aikana tutustuimme suureen joukkoon mahtavia ihmisiä ja persoonia. Kirjoittelin tuosta kisasta tuonne ultrastanleypark sivuille jo kolmannella kotimaisella, mutta ajattelin kirjoittaa tänne vielä muutaman sanan sillä ensimmäisellä kotimaisellakin.

Ensinnäkin isot kiitokset kaikille seikkailuamme seuranneille ja menoamme kannustaneille. Nettiyhteydet kisapaikalla olivat olemattomat vaikka olimme hankkineet paikallisen operaattorin simmin. Ainut tapa saada edes tekstiviestejä kulkemaan oli siirtyminen Keltaiselta Portilta leirintäalueen sisääntuloportille, jonne matkaa oli sen verran, ettei sitä ihan jatkuvasti halunnut tehdä. Onneksi järjestäjien puolella toiminut Keith Dunn piti twitterin kuumana juostessaan kahden portin väliä 60 tunnin ajan.

Saavuimme kisapaikalle perjantaina aamupäivällä. Kisassa käytettävä kartta piti hankkia itse ja helpoiten se onnistui Frozen Head State Parkin inforakennuksesta puiston sisääntuloportilla. Siellä juttelimme ensimmäisen kerran myös Keitin kanssa, joka sanoi auttavansa meitä kaikessa mahdollisissa asioissa. Hän myös perehdytti meidät paikallisten käärmeiden tunnistamiseen ja opasti mahdollisen pureman yhteydessä mitä siinä tilanteessa tulisi tehdä.

Löysimme mukavan paikan vuokraamallemme autolle ja aloimme järjestellä kisassa tarvittavia tavaroita. Naapureina meillä oli ranskalainen ja skotlantilainen kisailija. Kävimme kiertämässä leirintäaluetta ja tervehtimässä muita juoksijoita. Oli hienoa huomata, miten kaikki paikalla olleet kannustivat toisiaan ja jakoivat avoimesti tietoa omista kokemuksistaan tästä kisasta.










Jossain vaiheessa iltapäivällä alkoi varsinainen ilmoittautuminen ja vähän sen jälkeen Lazarus toi esille kartan, josta kisareitti ja rastipisteet tuli kopioida omaan karttaan. Kuhina oli melkoinen, mutta siitä huolimatta piti olla huolellinen, ettei tekisi virheitä jo tässä vaiheessa. Sain oman karttani valmiiksi ja siirryin juttelemaan muiden kanssa reitistä. Kävimme reitin aika tarkkaan läpi Johanin kanssa, joka oli ollut mukana kisassa jo kerran aikaisemmin (2015). Käsitykseni kisasta ja reitistä muuttui melkoisesti näiden keskusteluiden aikana. Olinkin iloinen Johanin ehdottaessa yhdessä aloittamista. Tietenkin sillä edellytyksellä, että vauhtimme olisivat samanlaiset.

Loppuilta meni karttaa ja ohjeita lukien. Sekä tietysti tankaten. Jossain vaiheessa menin nukkumaan Sarin jäädessä odottamaan kisan alkua. Sarilla oli aavistus, että kisa alkaisi jo ennen aamukolmea, koska edelliset kaksi vuotta lähtö oli ollut vasta seuraavana aamuna. No ei siinä paljon uni tullut vaan enemmän tuli pyörittyä ja kisaa jännitettyä.

Sitten klo 0.42 kuului vaimea törähdys. Oliko se merkki tunnin päästä alkavaan kisaan? Kyllä, muita näytti nousevan teltoista ja kuhina alkoi. Vaikka olin pakannut repun melko valmiiksi niin viimeisten asioiden kanssa meni kiiruhtamiseksi ettei oltaisi myöhästytty lähdöstä. Sari valmisti vielä pienen aamupalan ennen lähtöä. Sain järjestäjiltä kisakellon ranteeseen vain kuusi minuuttia ennen lähtöä. Viimeiset onnen toivotukset ja Lazarus aloitti oman kannustuspuheensa: "Nyt on viimeinen mahdollisuus tulla järkiinsä ja poistua lähtöviivalta...". Paikalla oli useita jonotuslistalla olevia juoksijoita, jotka edelleen toivoivat pääsevänsä mukaan hetken päästä alkavaan kisaan.

Savuke syttyy ja kisa alkaa. Kärki painaa vauhdilla heti alusta, kun itse jään Johanin kanssa ehkä porukan puoliväliin rauhallisesti mäkeä nousten. Ensimmäinen nousu kestää runsaat 30 minuuttia, jonka jälkeen reitti siirtyy polulta metsän puolelle. Nousun aikana riisun irtohihat ja takin, jotka olin pukenut päälle vain hetkeä ennen lähtöä kylmän takia. Takki mahtuu hyvin Salomonin uuden repun etutaskuun ja on siitä otettavissa heti tarvittaessa. Kisan alussa tihuttaa hieman ja sumu on todella kova. Otsalampun valossa on vaikea nähdä paljoakaan ja harjannetta edetessä joudumme kaartamaan välillä oikealle ja välillä vasemmalle nähdäksemme rinteen muodon paremmin. Lopulta rasti löytyy ison porukan haravoinnin tuloksena ja kirjan ympärillä pyörii noin kymmenen kisaajaa. Tunne on epätodellinen repiessäni ensimmäistä Barkley sivuani.

Matka jatkuu kohti seuraavaa kirjaa. Laskeudumme usemman sataa metriä, välillä jotain ojanpohjaa ja välillä hurjan jyrkkää rinnettä, jossa on risukkoa ja piikkipuskaa ja kaatuneita puita enemmän kuin ehtii väistellä. Tuoreilla jaloilla vauhti on vähän yläkanttiin ja välillä kaatumisten takia matka etenee mukavasti kierien tai selällään liukuen. Meno muistutti enemmän mutapainia kaltevalla pinnalla kaatuneiden puiden kanssa. Karttaa ja kompassia piti välillä pyyhkäistä mudan alta puhtaaksi.

Reitin henki kävi nopeasti selväksi. Tasaista polkua ei reitillä ollut vaan jokaisen alamäen jälkeen seurasi vastaavasti ylämäkeä. Muilla samassa ryhmässä etenevillä kisailijoilla oli käytössään sauvat, jotka helpottivat nousuja. Itse olin päättänyt ottaa ne mukaan vasta toiselle kierrokselle, jotta saisin edetä ekan kierroksen kartta ja kompassi kädessä. Näin voisi keskittyä reitin opiskeluun. Johan tuntui tuntevan reitin hyvin ja eteni ilman karttaa suurimman osan. Rastit löytyivät hyvin ja matka eteni joutuisasti. Porukkamme oli tiivistynyt neljän kisaajaan. Minun ja Johanin lisäksi Sean Ranney ja Benoit Laval etenivät samaa vauhtia. Rastien löytymistä helpotti myös useampi lamppu ja silmäpari.

Toinen vesipiste sijaitsi rastilla näkötornin juurella, ison mäen päällä. Sieltä laskeutuessamme John Kelly juoksi ohitsemme. Ehdin nähdä vain vilaukselta punapaitaisen kaverin. Luulin ensin, että se oli joku kisan ulkopuolinen lenkkeilijä, kun noin kovaa vauhtia piti. Hetken päästä ymmärsin sen olleen John, josta pari päivää myöhemmin tuli viidestoista Barkley Maratonin läpäisijä. Hänen vauhtinsa jyrkässä alamäessä oli aivan häikäisevää. Vähän tämän jälkeen laskeuduimme alas vanhalle vankila-alueelle, josta on monet youtubesta löytyvät videot kuvattu. Taas oli jotenkin epätodellinen oli, että tässä sitä nyt juostaan itse vankilan ali vievän tunnelin läpi. Vettä oli muuten sen verran vähän, että en juossut edes siinä keskellä olevalla korokkeella.

Vankilan jälkeiset kirjat löytyivät ilman ongelmia. Aamu oli jo noussut ja lampulle ei enää ollut tarvetta. Jossain alamäessä juomasäiliön letku jäi kiinni piikkipuskaan ja letkun päässä ollut suulake irtosi ja lensi johonkin rinteeseen. Juomat pulppusivat letkun päästä ulos. Yritin juoda sen minkä ehdin ja lopuksi käänsin letkun kaksinkerroin. Suulaketta ei enää rinteestä löytänyt ja jouduin juoksemaan pitäen letkusta kiinni. Lopulta päästin säiliön valumaan tyhjäksi ja luotin pulloissa olevan veden riittävän ekan kierroksen loppuun.

Viimeinen lasku kohti Keltaista Porttia oli mukavaa polkua. Reidet olivat hyvässä kunnossa, mutta polvet olivat kipuilleet jo jonkin aikaa. Ensimmäinen kierros tuli täyteen tasan 10 tunnin kohdalla. Coutsi oli valmistanut retkimuonasta lounaan ja samalla vaihdoimme vähän kuivaa paitaa päälle. Kenkiin ja sukkiin en koskenut. Vaihdoin myös ehjän säiliön reppuun, onneksi olin ottanut niitä kaksi mukaan. Johan oli valmis omalta huoltotauolta hieman aikaisemmin ja pääsi matkaan ehkä pari minuuttia ennen meikäläistä. Seuraava kierros mentiin vastapäivään eli vastakkaiseen suuntaan kuin ensimmäinen. Muita kisaajia tulikin tasaisesti vastaan ensimmäiselle kirjalle edetessä.


Huollossa ekan kierroksen jälkeen

Keittoa naamaan
Ensimmäiset alamäet toisen kierroksen alussa tulivat jo huomattavasti normaalia hitaammin. Kipuilu polvissa aiheutti sen, ettei kunnon juoksua pystynyt ottaman alamäessä edes niissä kohdissa, joissa se muuten olisi ollut mahdollista. Tulin pari ensimmäistä rastia yksin tehden pienen pummin, jonka jälkeen myöhemmin toiselle kierrokselle lähteneitä kisaajia tuli takaa ohi. Roikuin tässä porukassa mukana muutaman rastivälin, mutta näköalatornin jälkeen etenin taas omaa vauhtia. Seuraavalla rastilla pidin lyhyen mietintätauon ja laskeskelin ehkä pääseväni juuri ja juuri aikarajojen puitteissa toisen kierroksen. Polvet olivat kuitenkin jo siinä kunnossa, että lopputuloksen kannalta olisi sama keskeyttää nyt tai vasta toisen kierroksen jälkeen. Tässä kohtaa päätin suunnata lähimmälle tielle ja sieltä takaisin Portille.


Gary lähdössä seuraavalle kierrokselle

Johan 3 kierroksen jälkeen

Johan ja Sean Fun Runin maalissa

John Kelly huollossa

Viikonlopun saalis
Lopputuloksesta huolimatta kisa oli mahtava kokemus. Ennen kisaa olin luottavainen sen suhteen, että viisi kierrosta olisi tehtävissä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että todennäköisyydet eivät olleet puolellani. Olen aina startannut jokaiseen kisaan pitäen läpipääsyä todennäköisenä ja mahdollisena. Nyt kun olen seurannut John Kellyn ja Gary Robbinsin suorituksia kisaviikonloppuna en ole enää lainkaan varma, että pystyisin vastaavaan suoritukseen. Jos maailman luokan juoksijatkin pääsevät maaliin vain pienellä aikamarginaalilla niin tällaisella tavallisella tallaajalla ei taida olla mitään mahdollisuuksia Barkleyssä. Ainakaan nykyisillä polvilla. Tämän viikonlopun ja kokemuksen jälkeen ymmärrän sen. Mutta ehkä kuitenkin vielä joskus...ikuinen optimisti.

Yksi viikonlopun mahtavimmista kisaajista oli Mike Wardian, joka jutteli ennen kisaa muiden kanssa kuin kuka tahansa juoksija. Maailman luokan huipputekijä, jolla oli aikaa vastailla kaikkiin kysymyksiin. Pikkupoikamainen ja iloista ilmettä huokuva kaveri, joka oli innostunut lähes kaikesta.

Mike tulossa ekalta kierrokselta
Miken selitykset ;-)


4 kommenttia:

Onni Vähäaho kirjoitti...

Tätä blogia on varmasti moni odottanut. Ja olihan tämä kaiken odotuksen väärti :) Hienosti ajattelet tuloksen ja reissun kokonaiskuvaan. Itsekin Unkarin 6d kisaan mennessäni ajattelin jo etukäteen, ettei reissun onnistumista saa mitata täysin kisatuloksena.

Toivotaan, että polvivaiva ei haittaa normaalimmissa kisoissa. Oikein hyvää palautumista!

-Onni

Jouko Repo kirjoitti...

Kiitos hienosta rapsasta. Mahtoi olla tosiaan upea kokemmus koko reissu.

StanleyPark kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Paljon on ollut lukijoita blogissa viime päivinä. Seuraavassa postauksessa lisää varusteista.
SP

Kalevi Montela kirjoitti...

Onpa hurja kisa! Kyllä tuli kokemusta sinulle yllin kyllin! Kiitos raportista! Seuraavat kisat odottavat!

Viikko 45 ja viikonloppu Vierumäellä

Vuosi lähenee loppua, mutta kelit ovat tälläkin viikolla olleet tukevasti lämpimän puolella. Alkuviikosta taisi yhtenä yönä käväistä pakkas...