sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Viides treeniviikko ihmetellen

Eivät ole asiat viikossa juurikaan muuttuneet. Lenkillepääsyä odotellaan edelleen, mutta vaiva tuntuu paranevan varsin hitaasti. Edellisestä oikeasta lenkistä on nyt kolme viikkoa aikaa. Sinä aikana ei ole tullut muuta kuin fillaroitua, mutta se ei kyllä korvaa niitä juoksukilometrejä. Alaselkä ei tällä hetkellä juurikaan kestä juoksusta tulevia iskuja, joten lajit joissa tätä ei ole sopivat tällä hetkellä parhaiten.

No kun ei voi kirjoittaa juostuista kilometreistä niin alla sitten kuvasatoa viikon varrelta. Kohta pitää varmaan muuttaa blogin nimikin enemmän luontoon ja vähemmän liikuntaan viittaavaan.

Aamuaurinko


Perjantaiaamuna työmatkalta. Vain pari lämpöastetta ja vesihöyryä nousi järven pinnasta.
Vaahterassa alkaa jo olla hienot ruskan värit.


Pihlajanmarjoja tulee tänä vuonna paljon. Taitaa ennakoida kylmää talvea.

Vielä jaksaa Lupiinit (tai ainakin yksi) kukkia syyskuun puolivälissä

Kärhöt kukkii edelleen syyskuussa. Aivan mahtava kukka.

Vanha linnunpesä

Olisko joku Tuhkelo?

Suppilovahveroita omalta pihalta

Ensi viikolla pitä tehdä päätös Kolin suhteen, lähteäkkö kokeilemaan vai jääkö sekin kisa väliin.

2 kommenttia:

pasi.koskinen kirjoitti...

Jos hiukankin tuntuu, että paikat kestäisivät niin lähde seurakseni sienestämään.
Harjoittelemme elämää, ei kilpailua varten...

StanleyPark kirjoitti...

Moi Pasi,

taitaa valitettavasti jäädä Koli väliin tällä kertaa. Ei onnistu edes sienestäminen, mutta kiitos kutsusta kuitenkin. Päivitän blogin tällä viikolla niin asia selviää...

SP

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...