Niilopää

Toinen hiihtopäivä Saariselällä on mennyt lähes samoja latuja kuin eilen. Kun aamulla keli näytti aurinkoiselta ja pakkasta vain 15 astetta sain coachin houkuteltua mukaan Kiilopäätä kiertämään. Matkaahan ei tuosta kerry ihan hirveästi, mutta maasto on sitäkin vaativampi. Lisäksi, kun mainostin kolmea kahvitupaa matkan varrella, oli matkaseura taattu.



Ensimmäinen pätkä Kiilopäältä Luulammen suuntaan on pelkkää ylämäkeä. Ladut on käyty aamulla ajamassa ja ne ovatkin loistavassa kunnossa. Valitettavasti voitelumestari on taas vähän tyrinyt ja pito ei kovassa ylämäessä ihan ole toiveiden mukainen. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko antaa kuitenkin anteeksi pienet virheet. Kohta olemmekin ladun korkeimmassa kohdassa ja alkaa pitkä lasku, jonka aikana vauhti kasvaa melkoisesti. Aamulla tehdyt panostukset eilistä paremman luiston aikaansaamiseksi ovat onneksi menneet hukkaan. Alhaalla päätämme jatkaa saman tien kohti Rautulampea jättäen Luulammen kahvituvan väliin. Leveä hiihtoura vaihtuu luontoladuksi, mutta maisema vain paranee. Latu nousee loivasti seuraavat kolme kilometriä tuntureiden noustessa molemmilla puolilla reittiä. Kohta nousu vaihtuu kumpuilevaksi laduksi ilman sen suurempia ylä- tai alamäkiä. Tuulta ei ole yhtään ja lämpötila nousee jo mukavan tuntuiseksi. Pian latu laskeutuu Rautulammen jäälle ja lammen toisella reunalla näkyy päivätupa. Tässä kohtaa ei kuitenkaan ole kahvitupaa vaan ainoastaan satunnaisten hiihtäjien lämmittämä kämppä.
Lyhyen kartanlukemisen jälkeen jatkamme matkaa. Edessä on kahdeksan kilometrin matka seuraavalle tuvalle, jossa olisikin sitten pientä purtavaa tarjolla. Välissä on kuitenkin kaksi melko suurta nousua ja laskua. Otamme matkanteon rauhallisesti ja nautimme auringosta. Välillä on pakko pysähtyä ja vain katsella ympäriinsä tätä mahtavaa maisemaa. Metsäiseen maisemaan tottuneelle talvinen ja puuton tunturimaisema on niin erilainen, että siihen ei ihan heti kyllästy. Tämän jälkeen osaa taas arvostaa etelän risukkoa.



Tiukat alamäet on helpompi laskea poikkeamalla ladulta ja laskemalla ne vähän loivemmin. Tuuli on kovettanut lumen pinnan ja laskeminen onnistuu lähes missä tahansa. Saan kuitenkin huomata, ettei hanki kanna ihan kaikkialla. Pienet kaatumiset eivät kuitenkaan haittaa.
Niilanpään tupa tulee juuri sopivasti, nyt onkin jo sopiva aika juoda se mehu tuoreen munkin kanssa. Valitettavasti saamme huomata, ettei tässäkään ole muuta tarjolla kuin viileänä seisova päivätupa. Väkeä on tupa täynnä ja kaikilla näyttää olevan omat reput ja tarjoilut esillä. Ei sillä munkilla niin väliä, mutta jano on jo melkoinen. Seuraava pysäkki on Kiilopää ja muuta mahdollisuutta ei ole kuin jatkaa kiltisti matkaa. Onneksi matka on lyhyt ja reitti helppo. Ne hiihtomerkit, joita mainostin olevan 50 metrin välein, ei sitten coachin mukaan ole 50 metrin välein. Sen verran niitä tuli vastaan ilman, että Kiilopään tunturikeskusta olisi näkynyt. Eli sekin tuli selvitettyä.
Lopulta saavumme Kiilopään tunturikeskukseen ja päivän uurastus on saatu päätökseen. Tyytyväisinä istumme kahvilan pöytään kuuman mehulasin ja tuoreen munkin ääreen. Aika pienestä sitä lopulta sen tyytyväisyyden löytää.

Sääriselkä

Edellisestä kirjoituksesta onkin kulunut jo pari viikkoa ja se aika on valitettavasti suurimmaksi osaksi mennyt sairastellessa. Juuri kun olin ulkoillut neljä viikkoa vähän vapaammin ja aloittanut harjoittelut seuraavaa kisaa varten niin iski sen verran paha kuumeilu ja räkätauti, ettei viitsinyt riskeerata tuon ulkoilun kanssa. Taukoa tuli useampi päivä. Lisäksi kun tulossa oli talviloma Saariselällä, jossa oli tarkoitus saada kasaan joitakin hiihtotunteja, niin halusin vielä vähemmän riskeerata mitään.

Saariselälle on kotoa pitkä matka, ei voi muuta sanoa. Tulomatka oltiin jaettu kahtia yöpymällä matkalla Oulussa. Se helpotti huomattavasti, mutta vei samalla yhden päivän enemmän. Lopputulos ei taida kuitenkaan paljoa muuttua, kun täällä pääsee ladulle paremmin levänneenä. Eilen tuntui vielä keinumista autossa istumisesta, mutta tänään oli täysin palautunut. Paluu kotiin ajetaankin yhdellä heitolla ja se voikin tuntua jo melkoiselta.

Tänään on kuitenkin vietetty ensimmäinen päivä ladulla. Aamulla pakkasta oli noin 10 astetta ja taivas oli pilvessä. Yöllä oli tullut pari senttiä lunta ja se asettaa aina pientä haastetta voitelun suhteen. Vuokraamamme mökin taloyhtiöllä oli pihassa suht hyvä suksihuoltohuone, jossa uudelle lumelle tarkoitettu purkkivoidetta tuli käytettyä suksenpohjiin. Matkaan päästiin aamulla yhdeksän aikaan.
Koska aikaisempaa kokemusta talvisesta Saariselästä ei ole, niin lähdimme kokeilemaan Kiilopään itäpuolelle sinisellä merkattua latua. Suksissa oli melkoisen hyvä pito, mutta luistossa oli paljon toivomisen varaa. Olimme juuri perinteisenlaisia turisteja ja ensimmäiset kilometrit menivätkin valokuvia ottaen ja maisemia ihaillen.



Määränpäänä olleessa Rumakurussa oli tarkoitus pitää taukoa ja nauttia mehumunkit, mutta eihän siellä ollut kuin päivätupa ilman mitään varsinaista kahvilaa. No, munkit jäi syömättä ja matka jatkui. Tästä eteenpäin coachi lähti omia latuja ja meikäläinen omia. Suuntana oli nyt etelämpänä ollut Luulampi ja Rautulampi. Tosin Luulammelta eteenpäin ei olisi kuin ”luontolatu”, mikä tarkoitti yhdellä kelkalla ajettua perinteisen latua. Mutta sehän sopii hyvin ja maisema oli aivan mahtava. Pieni lumisade ei haitannut vaan päinvastoin vauhti pysyi alamäissä kohtuuden rajoissa.
Rautulammelta luontolatu nousee jyrkästi rinnettä ylös ja syke nousee mukavasti. Vastaan ei tule ainuttakaan hiihtäjää ja edellinen vastaantulija oli latukelkka. Siitäkin on aikaa toista tuntia. Rinne jatkuu latumerkkien tullessa vastaan 50 metrin välein. Vaikka taivas on synkkä, ei tule sellaista tunnetta, että tulisi kääntyä takaisin. Ensimmäisen tasanteen kohdalla näkyy poroja, jotka jatkavat lepohetkeä hiihtäjästä välittämättä. Aurinko tunkee läpi pilviverhon ja valaisee pienen kohdan tunturin rinteessä.
Ensimmäinen pitkä alamäki alkaa. Tuuli on kinostanut lunta aaltomaiseksi ja latua on paikoin vaikea erottaa. Onneksi hanki kantaa tunturissa, eikä latua ole pakko seurata. Sanoinkuvaamatonta vapaudentunnetta. Kokeilen hiihtää rinnettä alas omaa uraa ja sehän onnistuu. Hiihtomerkkien seuraaminen on kuitenkin parasta, kun matkassa ei ole kuin puhelin ja senkin toiminta tunturissa on epävarmaa.
Vauhti kasvaa alamäessä melkoiseksi. Vanhojen kasari-terinitttien tuulenkestävyys ei ole vaadittavaa luokkaa ja ylämäessä tullut hiki alkaa tuntua selässä. Myös korvat ottavat hieman itseensä alamäessä. Kohta hurmos on ohi ja edessä on mukava loiva ja pitkä ylämäki, siinä saakin taas lämmöt nostettua entiselle tasolle.
Ylämäkeä tahkotessa kuuluu kurnuttava ääni. Ensin ajattelen sen tulevan sauvasta, kun isken sen jäiseen rinteeseen, mutta pysähtyessäni ääni jatkuu. Parin minuutin ihmettelyn jälkeen huomaan alarinteessä riekon, joka kurnuttaa sammakon lailla. Valitettavasti kamera on sitä mieltä, että tällä kelillä ei paljoa kannata nokkaansa ulos laittaa ja palaa takaisin linssinsuojuksen taakse. Yritän matkia riekon ääntä, mutta se taitaa tunnistaa meikäläisen ulkopaikkakuntalaiseksi. Taitaa olla pientä tekemistä tuossa murteen hanskaamisessa.
Viimeinen pätkä Niilanpäästä Kiilopäälle menee mukavasti, aurinko näyttäytyy ja lunta tulee hiljakseen. Vastaan tulee pariskunta, jolla on mukanaan kolme koiraa. Yksi koirista näkyy ennen muuta seuruetta ja luulen sitä ensiksi poroksi. Nopeista liikkeistä ajattelen sen olevan ehkä nuorempi poro, mutta vähän se kuitenkin ihmetyttää. Lopulta koko seurue tulee tunturin laelta esille ja tunnistan nuoremman poron koiraksi.
Kiilopäältä Saariselälle on matkaa kymmenen kilometriä leveäksi ajettua uraa. Matka etenee nopeasti ja vastaan alkaa tulla sitä enemmän hiihtäjiä mitä lähemmäksi Saariselkää saavun. Olen mökillä vähän kahden jälkeen ja sauna on lämpimänä odottamassa. Loistava alku lomalle.

Seuraavat yhdeksän viikkoa

Neljän viikon lepsuttelu on tältä erää ohi. Helmikuussa oli tarkoituksena tehdä paljon vaihtoehtoisia harjoituksia juoksun sijasta, mutta niinhän siinä kävi, ettei sitä tullut tehtyä paljoa mitään. Ainut mikä helmikuussa toteutui oli tuo suunnitelma kunnon lepotauon pitämisestä. Onneksi lunta on tullut sen verran, että lumihommia on saanut tehdä niin paljon kuin jaksaa. Viikonloppunakin tuli taas tiputettua lumet oman ja naapurin katoilta. Tänään nuo lumet alkoivat jo painaa melkoisesti, kun suojakeliä on jatkunut nyt pari päivää. Lauantaina tuli pitkästä aikaa kokeiltua lumikenkiäkin. Tällä kertaa ei kuitenkaan juoksemiseen vaan ihan tällaisessa hyödyllisessä kotihommassa. Nimittäin omenapuuta leikatessa. Niistä olikin huomattava etu, kun puun alle kasatut kinokset eivät pettäneet alta vaan sitä ylettyi leikkaamaan ylimpiä oksia huomattavasti paremmin kuin menneinä vuosina. Sen verran tuli innostuttua, ettei kovin suurta satoa taida ensi syksynä olla tiedossa. Mutta oli se omenapuukin päässyt kasvamaan hieman vääriin mittoihin.

Juoksukelit sen sijaan eivät ole olleet kovinkaan hääppöiset. Tiet on aika huonosti aurattu ja Nuuksion polut ovat vain osin tamppaantuneet ihmisten ulkoillessa siellä. Tänään joutui kääntymään lenkillä takaisin, kun polulla ei ollut enää muuta kuin hiihtolatu. Muuten tällä viikolla on tullut juostua kerran matolla ja viidesti ulkona, yhteensä vajaat kahdeksan tuntia. Lisäksi pientä kuntopiiriä. Pari päivää oli kokonaan lepoa.

Tulevalla viikolla on tarkoitus aloittaa hiljalleen harjoittelu tulevaa kisaa varten. Ehkä on turha edes yrittää mitään kovin monipuolista harjoittelua, kun se kuitenkin valuu takaisin tähän perustekemiseen. Sitä kai se uoma-ajattelu on. Pitäisi puhumisen sijasta tehdä rohkeasti uusia asioita. Mutta eihän se oikeasti ole sama asia hiihtää tai juosta. Vai onko?
Joka tapauksessa tulevalla jaksolla harjoitustunnit on tarkoitus saada sinne samoille paikkeille kuin kahteen edelliseen kisaan valmistautuessa. Tämä tarkoittaisi alun noin 10 tunnin viikoista aina runsaan 20 tunnin viikkoihin. Toivottavasti lumet alkaa sulamaan maaliskuun aikana nopeasti, jotta päästään metsän puolelle mahdollisimman nopeasti. Motivaatiota ei ainakaan puutu.

Retki-Rogaining 24h

Neljä kuukautta on pitkä aika. Siinä ehtii harjoitella vaikka miten paljon, kunhan pysyy terveenä. Tammikuisen kaksnelosen ja Surgéresin välissä on juuri se neljä kuukautta. Ranskan ja syksyisen Spartathlonin välissä on taas neljä kuukautta. Tässä välissä tarkoituksena on kuitenkin osallistua ensimmäiseen rogaining -kisaan. Heinäkuun lopussa järjestettävä Retki-Rogaining Tampereen seudulla on juuri sopivasti puolessa välissä Ranskan ja Kreikan kisoja. Tarkempaa tietoa kisapaikasta ei vielä ole, mutta perinteisesti hämäläinen maasto on ollut erittäin peitteistä ja vaikeakulkuista.

Muuten ei treenirintamalla ole paljoa kerrottavaa. Viikon saldo on n. 60 km juoksua ja paljon lumitöitä. Nää lumityöt on muuten hyvää treeniä koko kropalle. Hiihtoa ei ole paljoa kertynyt, mikä onkin aika harmillista. Parin viikon päästä kaadetan kolme isoa kuusta pihasta ja niiden saattaminen polttopuiksi onkin mukavaa ajanvietettä. Saattaa siinä muutama hikipisarakin irrota hangessa puita kantaessa. Pohjustustyönä ollaan luotu lunta vähän isommalta alueelta homman helpottamiseksi.

Tulevaa

Harjoittelu seuraavaa kisaa varten saa vielä odottaa. Aikaa on mukavasti tehdä tässä välissä muutama kevyempi viikko. Suunnitelmissa on tehdä pitkälti samankaltainen harjoitusjakso Ranskaa varten, kun mitä tammikuiselle kaksneloselle tuli tehtyä. Täten aloitus ajoittuisi tuonne viikolle yhdeksän, eli maaliskuun alkuun.

Suunnittelu tulevaa Ranskan kisaa varten sai pientä lisäpotkua viikonloppuna, kun sain Ruotsista kaipaamani kierrosajat viimesyksyiseltä neljäkasilta Skövdestä. Tämä on hyvä lisä coachin tekemiin muistiinpanoihin kisan ajalta.

Kisaan tekemäni aikataulu 9-8-7-6 toteutui yllättävänkin hyvin. Olin siis jakanut kisan neljään osaan ja laskenut pystyväni kulkemaan ensimmäisen neljänneksen aikana 9 km tunnissa, toisen neljänneksen aikana 8 km, jne. Tämä tarkoittaisi neljänneksille yhteismatkaksi 108 km, 96 km, 84 km ja 72 km.

Kierrosaikojen valossa vastaavat kilometrit olivat kisan aikana 108 km, 90,4 km, 81,6 km ja 76,4 km. Ainoat pidemmät pysähdykset pidin toisen neljänneksen ja kolmannen neljänneksen aikana, jolloin tauon aikaiset kierrokset veivät aikaa 41 min sekä 68 min. Loput tauot ovat 5-15 minuutin luokkaa. Varsinkin tuo toinen vuorokausi oli todella vahva vaikka viimeiset kolme tuntia tuli enemmänkin fiilisteltyä kilometrien jäädessä 5,2 km, 3,2 km ja 3,6 km.

Kovin paljoa ei tietysti kannata vanhoja aikoja tuijottaa tulevassa kisassa. Jokainen kisa on erilainen omine hyvine ja huonoine hetkineen.
Mutta ainakaan kisasta ei puutu vetoapua. Järjestäjiltä saatu osanottajalista on varsin kunnioitettava. Nyt on maalaispoika joutunut kovaan porukkaan…

Vancouver

Viikon päästä alkavat talviolympialaiset Vancouverissa. Muutaman vuoden takaisesta turistireissusta Vancouveriin ei ole muuta kuin hienoja muistoja. Tämän päiväinen Hesari kertoo matkailusivuillaa hienosti kaupungin monipuolisuudesta. Valtameren vieressä sijaitsevasta kaupungista ei ole kuin parin tunnin ajomatka Kalliovuorille, jossa ulkoilumahdollisuuksia on ympäri vuoden.

Päällimmäisenä omasta reissusta jäi mieleen tietysti Stanley Park, joka on varsinainen paratiisi kaupungin välittömässä läheisyydessä. Erilaiset puutarhat ja metsät täyttävät käytännössä koko alueen, jonka suurimpana nähtävyytenä itse puiston lisäksi on Meritiedekeskus.



Koko puistoa ympyröi muutaman metrin levyinen rantavalli, joka aikoinaan rakennettiin estämään maan eroosiota. Tämä vajaan kympin mittainen reitti on monin paikoin kuvankaunis.



Meille tämä tuli tutuksi rullaluisteltuamme reittiä loman jokaisena päivän.
Toinen liikuntamuoto, johon rantavalli sopisi erinomaisesti olisi tietysti juoksu ja vieläpä ultrajuoksu. Reitti on käytännössä tasainen, sopivan mittainen ja mahdottoman kaunis. Tosin hieman altis näille sään vaihteluille, mutta sehän kuuluu taas ulkoilmakisojen luonteeseen. Tässä vielä lyhyt esittelyvideo puistosta ja rantavallin rakentamisesta.

Edit:
Yksi erikoisuus Vancouverissa on ja se on se, että kaupungissa on Tokion jälkeen eniten sushi-ravintoloita suhteessa asukaslukuun. Ja jos ei ravintolat kiinnosta niin aina voi ottaa takeawaytä. Nam!

III E24 kisaraportti

Valmistautuminen tähän kisaan oli sujunut lähes ongelmitta ja sain tehtyä suunnitellun harjoitusrupeaman...ja jopa hieman enemmän. Viime syksyn Mammuttimarssin jälkeen pidin pari kevyempää viikkoa, jonka jälkeen alkoi yhdeksän viikon mittainen nousujohteinen harjoittelu (viikot 46 -> 01). Tämän yhdeksän viikon aikana sain harjoitustunteja kasaan yhteensä 160 tuntia, ja samaan aikaan juoksukilometrejä kertyi 1397km. Harjoitusjakson ensimmäisen viiden viikon aikana tein yhden reipasvauhtisen lenkin viikossa. Viimeiset neljä viikkoa juoksin pelkkää kevytvauhtista ja pitkäkestoista lenkkiä. Syksyllä hyväksi havaitut pitkät lenkit olivat ohjelmassa jokaisella määräviikolla.

Itse kisa lähtikin sitten liikkeelle hyvin. Tankkaukset sujuivat, malto ja geeli tuntuivat maistuvan ongelmitta ja vauhtikin oli juuri sellaista suunniteltua vauhtia. Edellisellä onnistuneella kaksnelosella kaksi vuotta aikaisemmin oli 12h kohdalla mittarissa 115km ja tällä kertaa oli tarkoitus saada samassa kohtaa kasaan noin 123-125km. Kävelykierrokset aloitin neljän tunnin kohdalla säästääkseni jalkoja. Yhdellä kävelykierroksella menetetty aika ei merkitse mitään, jos sillä säästyy jalkojen hajoamiselta ja siirtymiseltä kokonaan kävelyyn toisella puolikkaalla.

Yhdeksän tunnin jälkeen kasassa oli 94km ja satanen tuli täyteen noin ajassa 9.40. Tämän jälkeen alkoivat ongelmat vatsalihasten ja kylkien kanssa. Kyseessä oli jonkinlaisista krampeista. Jokaisen kävelykierroksen jälkeen liikkeellelähtö oli tuskaista ja jokainen juoksuaskel tuntui veitseniskuilta vatsassa. Parin tuskaisemman kierroksen jälkeen olo hieman helpotti ehkä lihasten puutumiseen. Kävelyjen lopettaminen helpotti myös hieman asiaa. Hieman myöhemmin kipu alkoi kuitenkin tuntua sietämättömältä jo juostessakin ja kävin kokeilemassa hierontaa. Aikaa meni melkoisesti ja hieronnan jälkeen otin vielä pari kierrosta kävellen. Lopulta kuitenkin lihakset rauhoittuivat ja suunnanvaihdon yhteydessä 12h jälkeen juoksu alkoi taas kulkemaan hyvin.

Seuraavat 3-4 tuntia homma toimi hienosta ja kierrosajat palasivat lähes samalle tasolle kuin alussa. Laskeskelin, että edelleen olisi mahdollista juosta 210-220 km tulos. Näin ei kuitenkaan ollut tarkoitus ja vatsa ja kyljet olivat kohta samassa kunnossa kuin aikaisemmin. Toinen hierontakerta ei enää auttanut ja eteneminen radalla onnistui vain kävelemällä. Hieman viiden jälkeen aamulla päätin jättää kisan kesken. Tässä vaiheessa jalat olivat edelleen juoksukunnossa.

Vaikea sanoa varmuudella mitään tuosta vatsan ja kylkien ongelmista, ja syitähän on todennäköisesti monia. Yksi ongelma saattoi olla melko loppuunkuluneet vanhat tossut, joilla kuitenkin päätin lähteä liikkeelle. Huonot tossut yhdistettynä noin kovaan alustaan saattoi aiheuttaa sen verran kovaa iskutusta, ettei vatsaläskit kestäneet sitä. Hieroja Juha oli toisaalta sitä mieltä, että hengitystekniikaan voisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, seurattuaan juoksua sivusta. Laulaminen kuulemma helpottaisi asiaa. Älkää siis pelästykö jos seuraavan kerran tulen laulellen vastaan.

Nyt parin päivän ja yhden hierontakerran jälkeen olo on todella hyvä. Jalkaterät eivät ehtineet turvota yhtään tällä kertaa, hiertymiä ei juuri ollut ja kropassa ei tunnu minkäänlaista rasitusta. Hiukan on jäänyt mietityttämään, että olisko sittenkin pitänyt vaan pysyä radalla loppuun asti, mutta toisalta en usko, että olisin siitä kisasta sen enempää oppia saanut kuin nyt sain. Muutaman lepohetken jälkeen tässä pääsee kohta aloittamaan harjoittelut kohti seuraavaa tavoitetta.