Sääriselkä

Edellisestä kirjoituksesta onkin kulunut jo pari viikkoa ja se aika on valitettavasti suurimmaksi osaksi mennyt sairastellessa. Juuri kun olin ulkoillut neljä viikkoa vähän vapaammin ja aloittanut harjoittelut seuraavaa kisaa varten niin iski sen verran paha kuumeilu ja räkätauti, ettei viitsinyt riskeerata tuon ulkoilun kanssa. Taukoa tuli useampi päivä. Lisäksi kun tulossa oli talviloma Saariselällä, jossa oli tarkoitus saada kasaan joitakin hiihtotunteja, niin halusin vielä vähemmän riskeerata mitään.

Saariselälle on kotoa pitkä matka, ei voi muuta sanoa. Tulomatka oltiin jaettu kahtia yöpymällä matkalla Oulussa. Se helpotti huomattavasti, mutta vei samalla yhden päivän enemmän. Lopputulos ei taida kuitenkaan paljoa muuttua, kun täällä pääsee ladulle paremmin levänneenä. Eilen tuntui vielä keinumista autossa istumisesta, mutta tänään oli täysin palautunut. Paluu kotiin ajetaankin yhdellä heitolla ja se voikin tuntua jo melkoiselta.

Tänään on kuitenkin vietetty ensimmäinen päivä ladulla. Aamulla pakkasta oli noin 10 astetta ja taivas oli pilvessä. Yöllä oli tullut pari senttiä lunta ja se asettaa aina pientä haastetta voitelun suhteen. Vuokraamamme mökin taloyhtiöllä oli pihassa suht hyvä suksihuoltohuone, jossa uudelle lumelle tarkoitettu purkkivoidetta tuli käytettyä suksenpohjiin. Matkaan päästiin aamulla yhdeksän aikaan.
Koska aikaisempaa kokemusta talvisesta Saariselästä ei ole, niin lähdimme kokeilemaan Kiilopään itäpuolelle sinisellä merkattua latua. Suksissa oli melkoisen hyvä pito, mutta luistossa oli paljon toivomisen varaa. Olimme juuri perinteisenlaisia turisteja ja ensimmäiset kilometrit menivätkin valokuvia ottaen ja maisemia ihaillen.



Määränpäänä olleessa Rumakurussa oli tarkoitus pitää taukoa ja nauttia mehumunkit, mutta eihän siellä ollut kuin päivätupa ilman mitään varsinaista kahvilaa. No, munkit jäi syömättä ja matka jatkui. Tästä eteenpäin coachi lähti omia latuja ja meikäläinen omia. Suuntana oli nyt etelämpänä ollut Luulampi ja Rautulampi. Tosin Luulammelta eteenpäin ei olisi kuin ”luontolatu”, mikä tarkoitti yhdellä kelkalla ajettua perinteisen latua. Mutta sehän sopii hyvin ja maisema oli aivan mahtava. Pieni lumisade ei haitannut vaan päinvastoin vauhti pysyi alamäissä kohtuuden rajoissa.
Rautulammelta luontolatu nousee jyrkästi rinnettä ylös ja syke nousee mukavasti. Vastaan ei tule ainuttakaan hiihtäjää ja edellinen vastaantulija oli latukelkka. Siitäkin on aikaa toista tuntia. Rinne jatkuu latumerkkien tullessa vastaan 50 metrin välein. Vaikka taivas on synkkä, ei tule sellaista tunnetta, että tulisi kääntyä takaisin. Ensimmäisen tasanteen kohdalla näkyy poroja, jotka jatkavat lepohetkeä hiihtäjästä välittämättä. Aurinko tunkee läpi pilviverhon ja valaisee pienen kohdan tunturin rinteessä.
Ensimmäinen pitkä alamäki alkaa. Tuuli on kinostanut lunta aaltomaiseksi ja latua on paikoin vaikea erottaa. Onneksi hanki kantaa tunturissa, eikä latua ole pakko seurata. Sanoinkuvaamatonta vapaudentunnetta. Kokeilen hiihtää rinnettä alas omaa uraa ja sehän onnistuu. Hiihtomerkkien seuraaminen on kuitenkin parasta, kun matkassa ei ole kuin puhelin ja senkin toiminta tunturissa on epävarmaa.
Vauhti kasvaa alamäessä melkoiseksi. Vanhojen kasari-terinitttien tuulenkestävyys ei ole vaadittavaa luokkaa ja ylämäessä tullut hiki alkaa tuntua selässä. Myös korvat ottavat hieman itseensä alamäessä. Kohta hurmos on ohi ja edessä on mukava loiva ja pitkä ylämäki, siinä saakin taas lämmöt nostettua entiselle tasolle.
Ylämäkeä tahkotessa kuuluu kurnuttava ääni. Ensin ajattelen sen tulevan sauvasta, kun isken sen jäiseen rinteeseen, mutta pysähtyessäni ääni jatkuu. Parin minuutin ihmettelyn jälkeen huomaan alarinteessä riekon, joka kurnuttaa sammakon lailla. Valitettavasti kamera on sitä mieltä, että tällä kelillä ei paljoa kannata nokkaansa ulos laittaa ja palaa takaisin linssinsuojuksen taakse. Yritän matkia riekon ääntä, mutta se taitaa tunnistaa meikäläisen ulkopaikkakuntalaiseksi. Taitaa olla pientä tekemistä tuossa murteen hanskaamisessa.
Viimeinen pätkä Niilanpäästä Kiilopäälle menee mukavasti, aurinko näyttäytyy ja lunta tulee hiljakseen. Vastaan tulee pariskunta, jolla on mukanaan kolme koiraa. Yksi koirista näkyy ennen muuta seuruetta ja luulen sitä ensiksi poroksi. Nopeista liikkeistä ajattelen sen olevan ehkä nuorempi poro, mutta vähän se kuitenkin ihmetyttää. Lopulta koko seurue tulee tunturin laelta esille ja tunnistan nuoremman poron koiraksi.
Kiilopäältä Saariselälle on matkaa kymmenen kilometriä leveäksi ajettua uraa. Matka etenee nopeasti ja vastaan alkaa tulla sitä enemmän hiihtäjiä mitä lähemmäksi Saariselkää saavun. Olen mökillä vähän kahden jälkeen ja sauna on lämpimänä odottamassa. Loistava alku lomalle.