Ensimmäinen pätkä Kiilopäältä Luulammen suuntaan on pelkkää ylämäkeä. Ladut on käyty aamulla ajamassa ja ne ovatkin loistavassa kunnossa. Valitettavasti voitelumestari on taas vähän tyrinyt ja pito ei kovassa ylämäessä ihan ole toiveiden mukainen. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko antaa kuitenkin anteeksi pienet virheet. Kohta olemmekin ladun korkeimmassa kohdassa ja alkaa pitkä lasku, jonka aikana vauhti kasvaa melkoisesti. Aamulla tehdyt panostukset eilistä paremman luiston aikaansaamiseksi ovat onneksi menneet hukkaan. Alhaalla päätämme jatkaa saman tien kohti Rautulampea jättäen Luulammen kahvituvan väliin. Leveä hiihtoura vaihtuu luontoladuksi, mutta maisema vain paranee. Latu nousee loivasti seuraavat kolme kilometriä tuntureiden noustessa molemmilla puolilla reittiä. Kohta nousu vaihtuu kumpuilevaksi laduksi ilman sen suurempia ylä- tai alamäkiä. Tuulta ei ole yhtään ja lämpötila nousee jo mukavan tuntuiseksi. Pian latu laskeutuu Rautulammen jäälle ja lammen toisella reunalla näkyy päivätupa. Tässä kohtaa ei kuitenkaan ole kahvitupaa vaan ainoastaan satunnaisten hiihtäjien lämmittämä kämppä.
Lyhyen kartanlukemisen jälkeen jatkamme matkaa. Edessä on kahdeksan kilometrin matka seuraavalle tuvalle, jossa olisikin sitten pientä purtavaa tarjolla. Välissä on kuitenkin kaksi melko suurta nousua ja laskua. Otamme matkanteon rauhallisesti ja nautimme auringosta. Välillä on pakko pysähtyä ja vain katsella ympäriinsä tätä mahtavaa maisemaa. Metsäiseen maisemaan tottuneelle talvinen ja puuton tunturimaisema on niin erilainen, että siihen ei ihan heti kyllästy. Tämän jälkeen osaa taas arvostaa etelän risukkoa.
Tiukat alamäet on helpompi laskea poikkeamalla ladulta ja laskemalla ne vähän loivemmin. Tuuli on kovettanut lumen pinnan ja laskeminen onnistuu lähes missä tahansa. Saan kuitenkin huomata, ettei hanki kanna ihan kaikkialla. Pienet kaatumiset eivät kuitenkaan haittaa.
Niilanpään tupa tulee juuri sopivasti, nyt onkin jo sopiva aika juoda se mehu tuoreen munkin kanssa. Valitettavasti saamme huomata, ettei tässäkään ole muuta tarjolla kuin viileänä seisova päivätupa. Väkeä on tupa täynnä ja kaikilla näyttää olevan omat reput ja tarjoilut esillä. Ei sillä munkilla niin väliä, mutta jano on jo melkoinen. Seuraava pysäkki on Kiilopää ja muuta mahdollisuutta ei ole kuin jatkaa kiltisti matkaa. Onneksi matka on lyhyt ja reitti helppo. Ne hiihtomerkit, joita mainostin olevan 50 metrin välein, ei sitten coachin mukaan ole 50 metrin välein. Sen verran niitä tuli vastaan ilman, että Kiilopään tunturikeskusta olisi näkynyt. Eli sekin tuli selvitettyä.
Lopulta saavumme Kiilopään tunturikeskukseen ja päivän uurastus on saatu päätökseen. Tyytyväisinä istumme kahvilan pöytään kuuman mehulasin ja tuoreen munkin ääreen. Aika pienestä sitä lopulta sen tyytyväisyyden löytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti