sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Viikko 18 ja Bodom Trail

Edellisen sunnuntain Montrail otti sen verran koville, että pidin heti maanantaina suosiolla vapaata. Paikat ei olleet sen kummemmin maanantaina kipeät, mutta muuten vaan oli sellainen vetämätön olo. Nautiskeltiin sitten coutsin kanssa ilta-auringosta kuohuviinin kera ja juhlistettiin samalla Wappuaattoa. Tiistaina Wappupäivänä olikin jo sitten sen verran houkutteleva sadekeli, että lenkille piti päästä. Ainut este tälle näytti olevan lonkassa tuntunut kova kipu sivuttaisliikkeessä. Onneksi juoksu suuntautuu vielä toistaiseksi melkolailla eteenpäin, joten kivusta ei tuntunut olevan suurempaa haittaa. Kiertelin runsaat pari tuntia Nuuksion poluilla. Sade ehti taukoamaan lenkin aikana, joten siitä ei päässyt sen enempää nauttimaan. Oliskohan vähän harmaampi päivä tai Wappuväsymys vaikuttanut siihen, että väkeä oli varsin vähän liikkeellä. Keskiviikkona lonkka tuntui jo paremmalta, kun juoksin kotiin Leppävaarasta.

Torstaina piti jo aloittaa valmistautuminen lauantain Bodom Trailille, joka tarkoitti käytännössä pidemmän lenkin tekemistä torstaina ja lyhyempää lenkkiä kisaa edeltävälle päivälle perjantaille. Torstaina kiertelinkin Nuuksion polkuja 2,5 tuntia rauhalliseen tahtiin. Haukkalammelle tullessa huomasin Natura Vivan aukaisseen uuden vuokrausliikkeen ihan Haukkalammen kupeeseen. Vuokrattavana olisi kanoottien ja suppi-lautojen lisäksi läskipyöriä. Samoissa tiloissa toimii myös uusi kahvila. Heidän läskipyöriä pitääkin kokeilla tässä jossain vaiheessa kesää. Torstain lenkillä kuului muuten kevään tai kesän ensimmäinen käki!

Perjantaina kiersin vain Siikajärven ympäri. Loppuilta meni Pirttijärvellä Bodom Trailin talkoissa. Itse olin vielä loppuillasta kannustamassa Bodom Night juoksijoita 4 kilsan kohdalla. Olipa hauskaa seurata juoksijoita ja yrittää omalta osaltaan kannustaa kaikkia maaliin asti.



Pyörää ja suppilautaa
Lauantaina oli vuorossa oma kisa Bodom Trailissa. Itse en ole kertaakaan kisannut 21 kilsan kisassa vaan aikaisemmat vuodet ovat menneet lasten kutosella Juhon kanssa ja viime vuonna ekaa kertaa 12 kilsan kisassa. Viime vuonna reissu meni himpun alle tunnin, joten nyt otin tavoitteeksi 1.50 - 1.55 loppuajan. Ennen kisaa meni vielä vähän arpomiseksi vaatteiden kanssa, kun jotenkin aamu tuntui todella kylmältä ja juokseminen pelkässä lyhythihaisessa paidassa ei houkutellut lainkaan. Sain kuitenkin juuri ennen varusteiden laittamista narikkaan vaihdettu lyhythihaisen paidan ja sillä mentiin. Kylmä oli ennen lähtöä, mutta sehän usein tietää sopivaa vaatetusta kisassa.

Aika reippasti lähti kisa liikkeelle. Ei kuitenkaan tuntunut liian kovalta alulta ja sopivaa vauhtiseuraakin löytyi mukavasti. Ekat neljä kilsaa meni ihan hyvin. Oma paikka jonossa löytyi, mutta pian joukko hajosi ja juoksin vain yhden toisen juoksijan kanssa. Vauhti oli ehkä juuri omalla mukavuusalueella ja seuraavat kilsat menivät suht ok. En tässä vaiheessa uskaltanut nostaa vauhtia ja ottaa kiinni edellä menevää porukkaa.

Ekan kierroksen jälkeen otin yhden geelin ja se tuntui auttavan melkoisesti. Jotenkin askel oli pidempi ja juoksu kulki vaikka toisen kierroksen alku olisi voinut olla vaikka suoraan mutapainista. Sen verran paljon oli seisovaa vettä maastossa. Kilometrit taittui ja porukka ympärillä vaihteli jonkin verran. Osa tuli selkä edellä vastaan ja osa meni heittämällä ohi. Noin kolme kilsaa ennen maalia alkoi takki olla aika tyhjä ja vauhti hieman hidastui. En viitsinyt enää ottaa toista geeliä, kun maali oli ihan nurkan takana. Lopussa vielä muutaman juoksijan porukka pyyhälsi ohi, mutta siihen vauhtiin ei ollut paukkuja vastata. Sijoituksella ei ole merkitystä, ainoastaan ajalla. Lopulta maali tuli vastaan ajassa 1.52.56. Tulokset. Ainut mikä vähän harmittaa on se, että en yltänyt 50 pisteeseen ekassa Buff Trail Tourin kisassa. Jäin kärjestä ajallisesti suhteessa yli 25%.

Kuva: Aapo Laiho
Seuraava Buff Trail Tourin kisa onkin sitten kolmen viikon kuluttua Karhunkierroksella. Sitä ennen ohjelmassa on kuitenkin vajaan viikon mittainen treenileiri syvällä Tenneseen metsissä Jussin kanssa. Lento lähtee muutaman tunnin kuluttua ja parin mutkan kautta keltaisen portin pitäisi olla silmiemme edessä tiistaina. Edessä on jännittävä viikko.





Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...